Milainen on oikea eläkeläinen

 

Minusta on kaiketi tullut eläkeläinen sen jälkeen kun olen ollut töistä pois pitkälti toistakymmentä vuotta. Kun työt loppuivat, en kertonut että olen eläkkeellä. Kerroin että jäin silloin ja silloin töistä pois. Eläkeläiseksi esittäytyminen olisi ollut karvaan kalkin juomista. Välillä eteen tuli lomake, johon oli pakko ruksata sana eläkeläinen. Eläkeläisalennukset kyllä käytin hyväkseni.

Olin menossa Kumpulan maauimalaan lastenlasten kanssa. Pyysin kassalta kahta lasten lippua, yksi pääsisi ilmaiseksi ja minulle eläkeläislippua. ”Onko työeläkekortti?”, kysyi lippujenmyyjä ja vieläpä aika töykeästi. ”Ei kai minulla sellaista mukanani täällä ole ja sitä paitsi kai te nyt näette että olen eläkeläinen.” Vastaus oli tiukka: ”Ei sitä ulkonäöllä töitä tehdä”. Sain lastenlipun. Luulin että harmaantunut pää on hyvä todistus eläkeläisyydestä.  Ei se kyllä aina ole. Nykyinen presidentti on harmaampi kuin 86 vuotta täyttänyt mieheni.

Eläkeläinen saa tehdä mitä vaan. Valvoa myöhään ja nukkua pitkään, loikoa sängyssä, vaellella somessa ja lukea Hesaria tai romaania miten pitkään haluaa. Kun syö aamiaista kymmenen jälkeen, juolahtaa mieleeni usein tätini toteamus. Äitini ja hänen sisarensa asuivat Tampereella 1930-luvun alussa viiden minuutin matkan päässä kansakoulusta. Ekaluokkalainen heräsi kuuden jälkeen ja lähti koululle hyvissä ajoin ennen puolta kahdeksaa. Yhtenä aamuna äiti tuli herättelemään häntä puoli kahdeksalta. Maija ei noussut sängystä, vaan totesi äidilleen että nyt on myöhäistä kiiruhtaa eikä suostunut menemään kouluun. Sisarensa – minun äitini, ehti hyvin vaikka olisi herännyt varttia vailla kahdeksan.

Etäkoulua käyvä lukiolainen on isoisoäitiään vikkelämpi. Ensimmäinen etätunti alkaa yleensä 8.30. Isä herättää tytön 8.28 ja hyvin siitä sitten ehtii mukaan tunnille.  

Vieläkään en oikein tiedä mikä on aamupäivisin eläkeläisen pukeutumiskoodi. Yhä useammin se on aika pitkään yöpaita ja aamutakki. Selittelemään joutuu kun postipaketin tuoja soittaa ovikelloa 11.35 ja olet edelleen aamutakissa. Siinä on pakko kertoa että olen juuri suihkusta tulossa. Jos siihen aikaan päivästä on tulossa suihkusta, on sitä ennen voinut jumpata kotona, käydä kuntosalilla ei tulla lenkiltä. Eivät kuivat hiuksetkaan mitään todista. Ei vanhan ihmisen hiuksia joka lenkin jälkeen tarvitse pestä.

Ruokailukin tapahtuu otsikolla vähän sinne päin. Pidän ruoanlaitosta ja leipomisesta. Mutta pidän niistä vain silloin kun ruoalla ja leivonnaisille on kysyntää eli niitä on syömässä joku muukin kuin minä. Rakastan kattamista, kauniita tabletteja, kaitaliinoja, lautasliinoja, kynttilöitä, astioita. Mutta en kai minä nyt yksinäiselle sunnuntai-lounaalle voi kaivaa senkin uumenista pyhäastioita ja hakea kangaslautasliinaa kaapin kätköistä, kun syön yksin.

Mutta aavistan että tällä ruokarintamalla en ole ihan vielä eläkeläinen. Laitan ruokaa aika monta kertaa viikossa ja yritän pitää huolta että saan tarpeeksi proteiinia ja ylipäätään terveellistä ruokaa. En kuittaa aterioitani leivän syönnillä ja kahvin juonnilla.       

Vaaterintamalla on vaikea olla eläkeläinen. Yhdistystoverini totesi taannoin 90-vuotiaana, että minä en ainakaan lakkaa ostamasta vaatteita. Ei kai täällä yhdistyksen kokouksessakaan aina voi samoissa vaatteissa olla, pohti joku. Ihan hyvin voi olla! Nyt kun ei ole yhdistyksen tapaamisia, ei teatteria, ei pyhälounaita, ei mitään tilaisuuksia mihin voisi pukeutua, alkaa vähitellen mietityttää sekin koska noita kaapissa roikkuvia leninkejä oikein voi laittaa päälleen.

Keväällä harmittelin kun minulla oli käytössä vain kahdet kotiverkkarit, nyt on kolmet. Kumma kyllä kotonakin voi olla mekko päällä. Enää kun ei ole sitä selkeää rajaa, että menemiset ja kotona oleilu eli nykykielen mukaan kotoilu. Olihan äidillänikin kotimekko, joka päällä tuskin mentiin edes roskia viemään kerrostalon roskikseen. Oli selkeä raja kotipukeutumisen ja ulkopukeutumisen välillä. Eli tässä olen kunnon eläkeläinen.

Mielikuvani eläkeläisen elämästä oli 50-vuotiaana hyvin selkeä. Istutaan keinutuolissa ja kudotaan tai katsellaan televisiota. Kirjoja ja lehtiä saa lukea mihin vuorokauden aikaan tahansa ja kuinka kauan vaan. Silloin en tiennyt että eläkkeensaajan pitää liikkua tavattoman paljon: lenkkeillä, jumpata, joogata, vesijuosta, käydä kuntosalilla. Toisten pitää keilata, uida, hiihtää, pelata tennistä ja mitä vaan. Muuten ei kunnian kukko laula! Nyt on onneksi yhdistyksemme siipien suojassa mahdollisuus etäjoogaan ja etäjumppaan. Ja lenkillä saa käydä, sitä ei ainakaan toistaiseksi ole rajoitettu.

On myös ollut aikaa kirjoittaa. Kirjailija minusta ei tule, mutta tulipa isän elämäkerran kirjoittaja.