Milainen on oikea eläkeläinen
Olin menossa Kumpulan maauimalaan lastenlasten kanssa.
Pyysin kassalta kahta lasten lippua, yksi pääsisi ilmaiseksi ja minulle
eläkeläislippua. ”Onko työeläkekortti?”, kysyi lippujenmyyjä ja vieläpä aika
töykeästi. ”Ei kai minulla sellaista mukanani täällä ole ja sitä paitsi kai te
nyt näette että olen eläkeläinen.” Vastaus oli tiukka: ”Ei sitä ulkonäöllä
töitä tehdä”. Sain lastenlipun. Luulin että harmaantunut pää on hyvä todistus
eläkeläisyydestä. Ei se kyllä aina ole.
Nykyinen presidentti on harmaampi kuin 86 vuotta täyttänyt mieheni.
Eläkeläinen saa tehdä mitä vaan. Valvoa myöhään ja nukkua
pitkään, loikoa sängyssä, vaellella somessa ja lukea Hesaria tai romaania miten
pitkään haluaa. Kun syö aamiaista kymmenen jälkeen, juolahtaa mieleeni usein
tätini toteamus. Äitini ja hänen sisarensa asuivat Tampereella 1930-luvun
alussa viiden minuutin matkan päässä kansakoulusta. Ekaluokkalainen heräsi
kuuden jälkeen ja lähti koululle hyvissä ajoin ennen puolta kahdeksaa. Yhtenä
aamuna äiti tuli herättelemään häntä puoli kahdeksalta. Maija ei noussut
sängystä, vaan totesi äidilleen että nyt on myöhäistä kiiruhtaa eikä suostunut
menemään kouluun. Sisarensa – minun äitini, ehti hyvin vaikka olisi herännyt
varttia vailla kahdeksan.
Etäkoulua käyvä lukiolainen on isoisoäitiään vikkelämpi.
Ensimmäinen etätunti alkaa yleensä 8.30. Isä herättää tytön 8.28 ja hyvin siitä
sitten ehtii mukaan tunnille.
Vieläkään en oikein tiedä mikä on aamupäivisin eläkeläisen
pukeutumiskoodi. Yhä useammin se on aika pitkään yöpaita ja aamutakki.
Selittelemään joutuu kun postipaketin tuoja soittaa ovikelloa 11.35 ja olet
edelleen aamutakissa. Siinä on pakko kertoa että olen juuri suihkusta tulossa.
Jos siihen aikaan päivästä on tulossa suihkusta, on sitä ennen voinut jumpata
kotona, käydä kuntosalilla ei tulla lenkiltä. Eivät kuivat hiuksetkaan mitään
todista. Ei vanhan ihmisen hiuksia joka lenkin jälkeen tarvitse pestä.
Ruokailukin tapahtuu otsikolla vähän sinne päin. Pidän
ruoanlaitosta ja leipomisesta. Mutta pidän niistä vain silloin kun ruoalla ja
leivonnaisille on kysyntää eli niitä on syömässä joku muukin kuin minä.
Rakastan kattamista, kauniita tabletteja, kaitaliinoja, lautasliinoja,
kynttilöitä, astioita. Mutta en kai minä nyt yksinäiselle sunnuntai-lounaalle
voi kaivaa senkin uumenista pyhäastioita ja hakea kangaslautasliinaa kaapin
kätköistä, kun syön yksin.
Mutta aavistan että tällä ruokarintamalla en ole ihan vielä
eläkeläinen. Laitan ruokaa aika monta kertaa viikossa ja yritän pitää huolta
että saan tarpeeksi proteiinia ja ylipäätään terveellistä ruokaa. En kuittaa
aterioitani leivän syönnillä ja kahvin juonnilla.
Vaaterintamalla on vaikea olla eläkeläinen. Yhdistystoverini
totesi taannoin 90-vuotiaana, että minä en ainakaan lakkaa ostamasta vaatteita.
Ei kai täällä yhdistyksen kokouksessakaan aina voi samoissa vaatteissa olla,
pohti joku. Ihan hyvin voi olla! Nyt kun ei ole yhdistyksen tapaamisia, ei
teatteria, ei pyhälounaita, ei mitään tilaisuuksia mihin voisi pukeutua, alkaa
vähitellen mietityttää sekin koska noita kaapissa roikkuvia leninkejä oikein
voi laittaa päälleen.
Keväällä harmittelin kun minulla oli käytössä vain kahdet
kotiverkkarit, nyt on kolmet. Kumma kyllä kotonakin voi olla mekko päällä. Enää
kun ei ole sitä selkeää rajaa, että menemiset ja kotona oleilu eli nykykielen
mukaan kotoilu. Olihan äidillänikin kotimekko, joka päällä tuskin mentiin edes
roskia viemään kerrostalon roskikseen. Oli selkeä raja kotipukeutumisen ja
ulkopukeutumisen välillä. Eli tässä olen kunnon eläkeläinen.
Mielikuvani eläkeläisen elämästä oli 50-vuotiaana hyvin
selkeä. Istutaan keinutuolissa ja kudotaan tai katsellaan televisiota. Kirjoja
ja lehtiä saa lukea mihin vuorokauden aikaan tahansa ja kuinka kauan vaan.
Silloin en tiennyt että eläkkeensaajan pitää liikkua tavattoman paljon: lenkkeillä,
jumpata, joogata, vesijuosta, käydä kuntosalilla. Toisten pitää keilata, uida,
hiihtää, pelata tennistä ja mitä vaan. Muuten ei kunnian kukko laula! Nyt on
onneksi yhdistyksemme siipien suojassa mahdollisuus etäjoogaan ja etäjumppaan.
Ja lenkillä saa käydä, sitä ei ainakaan toistaiseksi ole rajoitettu.
On myös ollut aikaa kirjoittaa. Kirjailija minusta ei tule, mutta tulipa isän elämäkerran kirjoittaja.
Sitä samaa se on täälläkin, kun vaihtaa leningit paidoiksi ja housuiksi.
VastaaPoistaKiitos Leena-Maija teksteistäsi! Tulee monet vanhat asiat ja muistot mieleen. Myös Enskasta.
VastaaPoistaTeuvo