Sirkus, Hector ja loisen lapset

Mennyt viikko vain hupsahti. Keskiviikkona Kerttu oli meillä ja leikimme koko päivän orpoja tyttöjä, jopa ulkona. Meidän on helppo kaksistaan päättää mitä teemme. Kerttu oli illan suussa niin innoissaan ulkona olemisesta, että päätin jättää musiikkikoulun väliin ja pitää Kertun meillö yökylässä. Torstai olikin sitten vauhdikas päivä kun sisarukset yrittivät saada kumpikin minusta yliotteen ja ruokkaakin piti laittaa. Torstain kruunasi hauska ja vauhdikas Sirkus Finlandian esitys. Oli parempi kuin viime vuonna. Surmanajajat vain saivat sydämen  läpättämään turhan tiuhaa tahtai. Sirkuksesta tuli tosihyvä mieli.

Perjantaina varustauduimme Karlan kanssa halloweenin tuloon. Mustaa huulikiillettä emme vielä löytäneet.


Sukututkimukseni sai uutta puhtia kun olin lauantaina kuuntelemassa Sukututkimus Seuran tilaisuudessa mistä saa tietoja torppareista,mäkitupalaisista ja loisista eli niistä tavallisista suomalaisista, joiden jälkeläisiä meistä useimmat ovat. Kerron kun pääsen Kansallisarkistoon penkomaan lisää tietoa Pielaveden sukuhaarasta eli isänisän esi-isistä.

Lauantai-illan vietimme Enskan kanssa Lahden Kaupunginteatterissa Hairin heimon ja kukkaiskansan keskellä. Meidät veti esitystä katsomaan Hector, joka esitti taidokkaasti Margaret Meadia ja Vietnamin sodan veteraani. Tuntui kivalta kun ihan viimeisessa kumarruksessa Hectorilla oli mukanaan meidän hänelle laittamamme kukka ja kortti.

Tänään olenkin sitten yrittänyt hoitaa viikon minua riivannutta flunssaa. Taitaa jäädä huominen joogatuntikin väliin. Harmittaa sillä viikko alkaa niin ihanasti puolentoista tunnin joogarupeamalla. Mutta viikon päästä....


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Huippuosaaja