Voiko olla liian hidasta

Olen käynyt joogassa yli kolme vuotta. Menossa on neljäs opettaja ja nyt minusta välillä tuntuu Pitäjänmäen Nuorisotalolla maanantaina aamupäivällä, ettei minun kärsivällisyyteni riitä hidasrytmiseen joogaan. Tietysti on tarkoitus ottaa rennosti ja rauhallisesti. Niin tietysti teenkin ja kun saan mieleni rauhoittumaan olen tavattoman tyytyväinen. Tällaiselle hosu-petterille rauhoittuminen on myös hyvin tarpeellista.

Hosua ei passaa skräpätessäkään. Olen nyt laittanut kuntoon kesäjutut ja vielä on kesken synttärini. Olen vasta tietokilpailu-vaiheessa, teetterimuseo on kokonaan tekemättä. Eilen loppui liimanauha, Tänään piti mennä ostamaan sitä joogan jälkeen Sinelliltä. Ostin tietysti samalla taas lisää kauniita papereita ja vähän joulukorttitarvikkeitakin.

Leena-Maija, Enska ja Tiiti 

Liisan joukkue on saanut pisteen  

Kaksi Matiasta - Kumpulainen ja Pokkinen 

Tehtävä on vaikea, koska Ahlrothin Annaliisa ja Mikael ja Veltin Veera ovat noin vakavissaan


Kyllä hyvistä valokuvista kelpaa skräpätä ja kehittää kertomusta siitä mitä on tapahtunut. Tänään pitäisi aikaan jonkinlainen puhekin Helsinki-Vipuset eläkeläisyhdistyksen 10-vuotisjuhlaan. Olin aikanaan perustamassa yhdistystä ja nyt pitäisi muistella miten saimme sen aikaan. Kovin pitkään en Käpylän työväentalolla käynyt, kun siirryin kotikulmille Pitäjänmäelle.

Eilen jatkui synttäreiden juhlinta. Olimme Enskan kanssa Pitäjänmäen kirkolla. Seurakunta kutsuu kaksi kertaa vuodessa jumalanpalvelukseen ja pieneen juhlaan vuosipuoliskolla 70, 75, 80, 85 ja 90 vuotta täyttäneet. Yli 90-vuotiaat kutsutaan joka vuosi. Seurakuntamme vanhin on 102-vuotias. Hän on vuodepotilaana Kotikalliossa - tunnen hänen poikansa, tyttärensä ja pojanpoikansa.

Tämä on yksi pihamaallamme kuvatuista kauniista syksyn kasveista. 

Juhlalehdessäni kysyttiin miten monta vaatetta yms. kuvassa on jotka mummi on tehnyt. Itse löydän kahdeksan. Ja sitten kyllä ihmettelen missä on punainen Hanna-nukelle tehty villatakki ja -myssy. Tilkkupeitteitäkin on tehnyt tytöille kolme.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydelliset häät Krapin kesäteatterissa

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Peukalon virittäminen