Juttuni Tanotorvessa

MINÄ JA RUBEN

Me tarvitsemme esikuvia ja haluamme ihailla ihmisiä, jotka ovat mielestämme tehneet merkittäviä tekoja tai saaneet aikaan jotain merkittävää. Mittarit, joilla näitä asioita mitataan, ovat vähän samat kuin uutiskriteerit: tapahtuman voimakkuus, tapahtuman vaikutusten laajuus eli miten suurta ihmisjoukkoa se koskee, tapahtuman vaikutukset katsojiin, kuulijoihin ja lukijoihin.

Toistakymmentä vuotta sitten tilanne nyrjähti. Esikuviksi kipusivat erilaisissa tv-kilpailuissa ja –mittelöissä kunnostautuneet. Taiteilijaksi kelpasi vähäisillä eväillä, julkkikseksi vielä pienemmillä. En olisi villeimmissä visioissakaan uskonut että television katsotuimpia ohjelmia on Tanssi tähtien kanssa. Kuvittelin että uutiset ovat aina etusijalla. Tieto oli tärkeää. Ei enää. Samaan aikaan kun koulutustaso nousee, tiedon taso laskee ja tarve viihdyttää itseään erilaisten teknisten vempainten avulla lisääntyy.

En vastusta tietokonetta, en älypuhelinta, en tablettia, en sähköpostia en facebookia. Täytyy myöntää että ihan kaikkia uusia kotkotuksia en vielä hallitse, mutta vähitellen twitterit sun muut pitää ottaa haltuun. Enpä ole aikaisemmin saanut synttärionnitteluja niin paljon kuin nyt FB-aikana!

Ikäihmiset viettävät päivittäin keskimäärin yli tuntia aikaa tv:n äärellä ja nykyselvitysten mukaan myös juopottelevat lähes päivittäin. Ei tästä mitään hyvää seuraa. Kotoa ei ole aina helppo lähteä, mutta näin syksyllä se on helpompaa kuin muina vuodenaikoina. Moni harrastus- ja kuntoilupiiri aloittaa syksyllä alusta.

Pelkästään eläkkeensaajayhdistyksiä on kulmillamme monta. On Pitäjänmäen, Haagan ja Kannelmäen Eläkkeensaajat. Lisänä on muitakin eläkeläisyhdistyksiä. Missään ei kynnys ole korkealla.

Eikä se kynnys ole korkealla muissakaan riennoissa. Kanneltalo tarjoaa syksyn mittaan paljon erilaisia kulttuurielämyksiä. Jos raaskii lähteä ihan keskikaupungille tai Kallioon, on tarjolla hyvää teatteria.

Ihan ensimmäiseksi tilaisin liput Kansallisteatterin Vuosisadan rakkaustarinoihin. Seppo Parkkinen on rakentanut Märta ja Henrik Tikkasen romaaneista soljuvan tarinan, josta Kaisa Korhonen on ohjannut koskettavan näytelmän. Miksi on niin vaikea rakastaa ja mitä se rakkaus oikein? Asiasta ovat kertomassa Märtan vanhemmat ja isovanhemmat ja ennen muuta aviomies Henrik. Cécile Orblin on upea Märta ja Pirjo Luoma-aho upea isoäiti Emma,

Tarina rakkaudesta ja pimeydestä on tarina juutalaisen kirjailija Amos Ozin lapsuudesta. Willensaunassa Juhani Laitala kirjailija johdattaa katsojan mukaan lapsen kokemuksiin ja elämän raskaisiin tapahtumiin, joista aikuiset eivät ole vuosin saatossa puhuneet mitään. Äiti vain kuolee eikä siitä sen enempää.

Helsingin Kaupunginteatterissa pienellä näyttämöllä joutuu Kipupistettä katsoessa pohtimaan mikä johdattaa nuoren miehen rikoksen tielle. Ei vankeinhoidon merkillisyydetkään jätä mieltä rauhaan. Näytelmällä on monta tekijää; ruotsalainen Elisabeth Åsbrink kirjoitti kirjan kollegastaan Lars Norenista, joka kirjoitti näytelmän äärioikeistolaisista nuorukaisista, jotka syyllistyivät moniin murhiin. Suomalaiset Bengt Ahlfors ja Johan Bargum kirjoittivat tästä uuden näytelmän. Monimutkaista mutta lopputuloksena esitys, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Mutta kun haluaa vain nauttia teatterista eikä pohtia syntyjä syviä. Voi mennä Kaupunginteatteriin joko katsomaan Hotelli Paradisoa tai Areena-näyttämölle hämmästelemään Eila, Rampen ja suolaparran käänteitä.


Ai niin, Ruben! Olen jo jonkin aikaan harrastanut vesijuoksua ja ihastunut lajiin. Sitä on helppo harrastaa uimahalleissa ja ulkouimaloissa. Juoksuvöitä on ilmaiseksi käytettävissä eivätkä harjoitusten tehoa nostavat hanskat ja kengät paljon maksa. Ja pääsymaksut ovat varsin kohtuullisia. Ruben Stillerinkin harrastaa vesijuoksua. Hän väittää että se sopii hyvin vanhemmalle ihmisille. Niin sopii! Ruben tietää tämän niin kuin monta muutakin asiaa ohjelmissaan. 

Olen kirjoittanut jutun jo ennen synttäreitäni. Synttäreillä teatterimuseossa ryhmän, jossa oli mukana piti kehittää tarina Leena-Maija ja ilo. Sankari oli menettänyt elämänuskonsa 140-vuotiaana, koska kukaan ei enää julkaissut hänen pakinoitaan. Mutta tarinalla oli onneksi hyvä loppu ja Tanotorvi alkoi ilmestyä uudelleen.

Leena-Maija masentuneena yksin kotona 


Matias (siis minä) on vihdoin löytänyt itselleen vaimon (Veera)
ja tässä he tuovat Leena-Maijalle
 juuri painosta tulleen Tanotorvi-lehden.
Vasemmalla on kunnan kulttuuritiimin tanssijatar.
Tiimi oli samaan aikaan kotikäynnillä LM:m luona.
Tiiti tiesi että oikeassa elämässä on tällaista.
  

Me olemme hyviä!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku