Helsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge

Kun Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä Moulin Rouge -musikaalin Christiania esittävä Martti Manninen aloitti laulunsa, tiesin heti kuka on esityksessä  suosikkini. Manninen valloitti minut laulullaan, liikkumisellaan ja näyttelemisellään. Onnettomasti rakastunut nuori mies Pariisin paheitten keskellä taistelemassa rakkautensa puolesta.

Moulin Rouge on tuttu Baz Luhrmannin elokuvasta vuodelta 2001. Elokuvan käsikirjoituksen Luhrmann teki yhdessä Craig Pearcen kanssa. Helsingissä nähtävän musikaalin musiikin sovituksen, orkestraation, lisämusiikin, tanssisovitukset ja sanoitukset on tehnyt Justin Levine. Ohjaajana on Anders Albien. Hän on ohjannut esityksen Kööpenhaminaan, Osloon, Tukholmaan ja nyt Helsinkiin.

Musikaalissa kuullaan 70 musiikkinumeroa, osan lauluista Paavo Leppäkoski on suomentanut. Apulaisohjaaja on ollut Kirsi Karlenius ja kapellimestarina oli näkemässäni esityksessä Ville Myllykoski.

Esityksen tarina on ikiaikainen. Nuori mies rakastuu naiseen, jota hän ei voi saada omakseen, vaikka tekee kaiken jotta näin tapahtuisi. Yökerho tarvitsee rikkaan mesenaatin, ja siihen paikan johtaja (uskomattoman hurmaava Risto Kaskilahti) tarvitsee valovoimaisimman tähtensä Satinen (Jennie Storbacka) apua. Ja Satine on juuri se nainen, johon Cristian on rakastunut. Satine on samalla kertaa haavoittuvainen ja vahva nainen ja tämän Storbacka tavoittaa ajoittain hyvinkin uskottavasti.

Lukemattomat hienot tanssit siivittivät musikaalin tarinaa eteenpäin vauhdikkaasti ja mukaansatempaavasti. Puvut, maski, kampaukset, peruukit kaikki oli huolella tehty. Kun olin kulissien takaisella kierroksella, tapasimme puvustamossa ompelijan, joka paljasti, että jokaisen näytöksen jälkeen parsitaan ainakin verkkosukkia. Frakkeja puvustamossa on tehty viisitoista. Tanssijat tarvitsevat asun, jossa voi tanssia vapaasti.        

Pitkälti esityksessä toteutui ohjaaja Albien toivomus: ” Teatterirakkaus on kuitenkin suurempaa kuin todellisuus! Toivon, että jokainen, joka näkee Moulin Rouge! Musikaalin tuntee olleensa keinuvalla matkalla valtamerten yli, mutta saapuneensa satamaan ilman merisairautta, vain onnellisena, tyytyväisenä ja innostuneena.”

Keinuvaan laivaan on tänä syksynä moni musikaalin ystävä halunnut päästä. Aikoinaan Helsingin Kaupunginteatterin johtaja Asko Sarkola arveli, että pääkaupunkiseudulla on yli sata tuhatta musikaalin ystävää. Onneksi Kaupunginteatteri pitää huolen siitä että pääsääntöisesti kerran vuodessa on tarjolla uusi musikaali.   



                                      Jennie Storbacka ja Martti Manninen

                                       Kuva Otto-Ville Väätäinen 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Huippuosaaja