Kom-teatterin ravisuttava Poika
Minulla on paha olo! Kyllä kaikki järjestyy!
Kaksi virkettä jotka toistuvat monta kertaa Kom-teatterin
Poika-näytelmässä. Ranskalaisen Florian Zellerin näytelmä on 17-vuotiaan pojan hätähuuto.
Huuto ei kuitenkaan kanssa tarpeeksi pitkälle.
On vanhempien avioero, isän uusi vaimo ja sen myötä pieni
velipuoli, ahdistunut ja katkera äiti, isä jolle ei riitä mikään. Poika ei ole
käynyt koulussa kolmeen kuukauteen, vaikka äiti olettaa hänen lähtevän sinne
joka aamu. Kun pojan lintsaaminen koulusta selviää, poika muuttaa omasta
pyynnöstään isänsä luo. Näennäisesti uusi tilanne voi luoda pojan
mahdollisuuden korjata elämänsä suuntaa. Mutta niin ei käy – pikemminkin
päinvastoin.
Paavo Kinnunen poikana on niin haavoittuvainen ja sairas
että hänen pahaolonsa hiipii vääjäämättä katsojan tajuntaan. Isä (kopea Erkki
Saarela) ymmärtää vain itseään ja oman firmansa etua ja omien unelmiensa
toteuttamista. Pojan äiti (Vilma Melasniemi) ei selviydy oikein mistään,
enintään kukkien kasvattamisesta, jos siitäkään. Isän uusi vaimo (Ria Kataja)
pyörii kotona vastasyntyneen poikansa kanssa. Hän yrittää kaikkensa jotta saisi
rakennettua sillan pojan ja tämän isän välille.
Pojan elämä ei parane mistään – ei siitäkään hänet
otetaan sisälle psykiatriseen sairaalaan. Kun kuuntelin lääkärin puhetta ja
seurasin hoitajan otteita, koin olevani keskellä sitä mitä olen läheiseni
kanssa kokenut. Lääkäri (Miika Laakso) oli asiallinen, kertoi kaavan mukaan
mitä pitää sanoa. Lämpöä ja todellista ymmärtämistä hänessä ei ollut – niin kuin
ei niin usein on elävässäkään elämässä.
Näytelmä on tärkeä puheenvuoro nuorten mielenterveyden
vaalimisen puolesta. Mutta samalla se on myös kärkevä kannanotto aikuisten
kyvyttömyyteen kantaa omaa vastuutaan. Kuka osaisi ravistaa aikuisia ja avata
heidän silmänsä huomaamaan mikä heidän nuortansa vaivaa ja miten häntä oikeasti
voisi auttaa. Zellerin Pojassa vanhempien liiton kariutuminen kaatuu pojan
harteille, huolimatta siitä mitä vanhemmat vakuuttavat.
Näytelmä on kokonaisuudessaan niin vahva, todentuntuinen
ja koskettava, että sitä katsoessa kyyneleet valuivat silmistä ja tunteet
nousivat pintaan. Kaikkien näyttelijöiden roolisuoritukset ovat huippuluokkaa.
Tinkimätöntä ja rehellistä työtä!
Kuva Marko Mäkinen
Kommentit
Lähetä kommentti