Voi veljet! Tampereen Komediateatterissa
Kuva Leena-Maija Tuominen
Mikään ei
voita kesäteatterissa kunnon farssia. Kun sen juoni on soljuva ja esittäjät
osaavat asiansa, on kaikki kunnossa. Näin on tänä kesänä tapahtunut Tampereen
Komediateatterissa.
Voi veljet!
Tom, Dick & Harry on uunituore brittikomedia. Se on isän ja pojan
aikaansaannos. Ray Cooney on tämän hetken tunnetuimpana farssikirjailijoita. Kumppanikseen kirjoittamiseen hän on tällä
kertaa saanut oman poikansa Michaelin. Ray Cooney on väittänyt, ettei hänellä
ole mitään sanottavaa; hän tahtoo vain saada ihmiset nauramaan.
Ainakin minut
hän sai Panua Raipian ohjaamassa esityksessä nauramaan. Vauhdikkaassa
esityksessä tapahtui kaiken aikaa, osaa onneksi ei paatunutkaan katsoja
aavistanut ennalta.
Kaikki
tapahtui Raipian lavastamassa olohuoneessa. Pariskunta (Jukka Puotila ja Petra
Karjalainen) ovat huolella valmistautuneet suureen päivään. Sosiaalitoimiston
virkailija on tulossa haastattelemaan heitä. Heidän haaveensa on adoptoida
lapsi. Mutta kuten farssissa kuuluukin, kaikki menee pieleen tai ainakin ihan
eri tavalla mitä se on suunniteltu.
Tapahtumien
mutkistajina ovat Tomin (Jukka Puotilan) omaperäiset veljet Dick (Jukka Leisti)
ja Harry (Tommi Raitolehto). Veljekset saavat kaiken mitä tekevät muuttumaan monimutkaiseksi, aiheuttamaan
sekaannuksia ja pahoja väärinkäsityksiä.
Voi veljet!
viihdytti ja viehätti. Esitys oli hyvin hiottu ja rytmitetty. Pakko olio
huokaista Voi veljet! mikä esitys.
Tommi Raitolehti, Jukka Leiksti ja Jukka Puotila
Kuva Harri Hinkka
Kommentit
Lähetä kommentti