Järvenpään teatterin Rakkautta Aholassa


Järvenpään teatterin Rakkautta Aholassa on melkein täysosuma. Eppu Nuotio on kirjoittanut ihastuttavan tarinan kirjailija Juhani Ahosta ja hänen naisistaan. Tiina Brännare ohjannut sen, Virpi Maisala tehnyt koreografian ja Altti Uhlenius musiikin. On syntynyt hieno musiikkinäytelmä.

Aiheena Juhani Ahon rakkaus kahteen naiseen ja nuorempana hieman useampaankin on mieltä kiehtova. Eppu Nuotio kertoo eläneensä Iisalmessa lapsesta asti ”Juhani Ahon taikapiirissä”. Vuosia mielessä hioutunut aihe on nyt näyttämöllä syvällisenä ja koskettavana esityksenä.  

Järvenpään teatterin kesänäytökset ovat Vanhankylänniemessä, aika lähellä Aholaa, missä Juhani Aho ja Venny Brofelt asuivat 14 vuotta. Koko Tuusulanjärven taiteilijayhteisö sai alkunsa siitä kun Ahot muuttivat Järvenpään kartanolta vuokraamaansa huvilaan 1897. Vuokrasopimus kirjoitettiin aina vuodeksi kerrallaan. Naapureina ja ystävinä olivat Sibeliukset, Haloset, Järnefeltit. Jannen, Pekan ja Eeron kanssa Juhani Aho ”juhli” – välillä Kämpissä Helsingissä, välillä itse kunkin kotona.

Juhani Aho rakasti ja arvosti taidemaalari vaimoaan Venny Soldan-Brofeldtiä. Heillä oli kaksi poikaa Antti ja Heikki. Mutta Juhani Aho rakasti myös Vennyn sisarta Tillyä, joka asui vuosia poikansa Nissen kanssa Ristinummella, lähellä sisarensa perhettä ja rakastamaansa miestä.

Rakkaus ei ole näytelmässä yksioikoinen asia. Näytelmä ei liioin anna yksioikoista vastausta siihen, miksi Venny pysyi yhdessä Juhaninsa kanssa, miksi Tilly ei pystynyt luopumaan Juhanistaan ja miksi Juhani ei missään tilanteessa joutunut tekemään lopullista valintaa. Ajoittain kirjailijan työ tuntui kaiken muun keskellä raskaalta. Oman varjonsa Juhani Ahon elämään toi myös vuoden 1918 tapahtumat.

Rakkautta Aholassa on paljolti myös tarina vahvasta naisesta ja hänen omistautumisestaan omalle uralleen. Ja hänen taidolleen tukea taiteilijamiestään.   

Näytelmän pääosan esittäjät Tommi Kolehmainen Juhani Ahona, Annu Kajanne Vennynä ja Outi Pippuri Tillynä olivat osaavia ja hurmaavia. Amatöörinäyttelijä on heidän kohdallaan väärä titteli. Jokaisen rooli oli hiottu ja enemmän kuin uskottava.

Hieman tarpeettoman krouvia oli toimittajien kuoron esiintyminen. Kuoro antoi puitteet Ahon kirjalliselle työlle. Asiallisempi ote esittämiseen olisi varmaan miellyttänyt katsojia enemmän.

Rakkautta Aholassa on Suomen kesäteatterikesän 2019 helmiä. 

                             Tilly (Linda Maria Laaksonen), Juhani (Tommi                                                       Kolehmainen) ja Venny (Annu Kajanne) 
                                                                    Kuva Kapina Oy
                            


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Huippuosaaja