Kirsikkatarha Helsingin Kaupunginteatterissa

Vaikka on vanha, ei kannata vastustaa muutoksia. Ja vaikka olisi nuorikin ei sittenkään. Olisi myös hyvä tehdä tilit selviksi menneisyytensä kanssa. Muutos ja menneisyys ovat käsin kosketeltavina läsnä kaiken aikaa Anton Tsehovin Kirsikkatarhassa Helsingin Kaupunginteatterissa.

Teatterin isolle näyttämölle ovat lavastaja Janne Vasama ja valosuunnittelija Mika Ijäs rakennuttaneet upean kirsikkatarhan. Valoilla tehdään näyttämöllä lähes ihmeitä. Tunnelmasta toiseen siirrytään hienovaraisesti tai räväkästi.

Ohjaaja Lauri Maijala on puhaltanut näyttelijäkaartiin vauhtia ja tunnetta. Kaiken entisen katoamista ei venäläisen tavan mukaan hyväksytä tuppisuina eikä murjottaen. Välillä hyvin fyysinen meno ja kova ääni hieman häiritsivät. Piti muistuttaa itseään, että tämä tapahtuu Venäjällä ei Suomen maaseudulla.

Oli ilo nauttia Heidi Heralan, Emilia Sinisalon, Eero Saarisen, Jouko Klemettilän, Seppo Maijalan, Sanna Majurin, Chike Ohanwen ja kaikkien muidenkin heittäytymisestä hulvattomaan, mutta hallittuun menoon. Pakostakin jäi miettimään oliko tämä komedia. Anton Tsehov on itse luokitellut Kirsikkapuiston (Eino Kaliman suomennos näytelmän nimestä) nelinäytökseksi komediaksi. Tapahtumien kokonaisuuden voi nähdä komediana, mutta sille kannalle Maija katsojaa ei täysin johdattele.

Ljubov Andrejevna Ranjevskajan (Heidi Herala) poika on hukkunut 7-vuotiaana kodin lähellä. Kuukautta aikaisemmin perheen isä oli kuollut. Äiti pakeni tapahtumia surun murtamana Parisiin. Hän on elänyt siellä yli varojensa ja rakastunut ei-ihan-kunnolliseen herrasmieheen. Äiti palaa tilapäisesti kotiin, mutta pojan kuolemasta ei puhuta, vaikka se painaakin kaikkien mieltä.

Konkreettiseksi murheen aiheeksi nousee kotitilan Kirsikkatarhan myyminen. Se on ainoa vaihtoehto selviytyä veloista, rahat kun eivät riitä edes korkojen maksuun. Tilan myyminen vaikuttaa hyvin monen ihmisen elämään. Siellä ovat eläneet Ljubovin veli, tytär, ottotytär, kotiopettajatar, konttoristi, sisäkkö, kaksi lakeijaa. Kun tieto tilan myymisestä tulee, on jokaisen löydettävä itselleen uusi paikka.
”Ikään kuin taivaalta kuuluu kaukainen katkeavan kielen ääni, sammuva ja surullinen. Syntyy hiljaisuus ja kuuluu vain, miten kaukana puutarhassa kaadetaan kirveellä puita. ”Iäkkään lakeijan Firsin ote elämästä herpoaa. Kaikki kerrankin Kirsikkatarhan nähneet eivät varmaan unohda näytelmän loppukohtausta. Vaikuttava se oli nytkin.

Samalla kertaa koskettava ja ravisteleva esitys. Esitys, josta kaikki mukana olevat voivat olla ylpeitä.



                                           Heidi Herala ja Emilia Sinisalo
                                                                    Kuvat Stefan Bremer         

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku