Kolme sisarta Kansallisteatterissa



Kansallisteatterin Kolme sisarta on komeaa teatteria. Esitys on ehditty moneen kertaan julistaa syksyn 2018 teatteriesitysten helmeksi. Anton Tsehovin näytelmä on saanut upeat puitteet: taitavan ohjaajan, taidokkaat näyttelijät, tasokkaat video-, ääni- ja pukusuunnittelijat, tehokkaan lavastajan. On syntynyt ajaton tulkinta ihmisistä, jotka eivät osaa elää tätä päivää, joille mennyt oli parempaa kuin nykyhetki ja joille tulevaisuus on käden ulottuvilla, mutta johon ei koskaan kuitenkaan ylletä.   

Aluksi kaikki on hieman häkellyttävää. Mahtipontiselta vaikuttavat lavasteet. Näyttelijät pieninä pisteinä ison näyttämön uumenissa. He esittäytyvätkin katsojille videokuvien kautta. Joku katsojista jo kuiskii: ei minun pitänyt tulla elokuviin.

Ei kestää montaa minuuttia, kun Paavo Westerbergin ja kumppaneitten tulkinta tempaisee mukaansa. Videokamera itse asiassa paljastaan näyttelijästä enemmän kuin normaali esitystilanne näyttämöllä. Näyttelijä ei voi millään tavalla huijata katsojaa.

Prikaatinkomentaja on kuollut vuosi sitten ja hänen kolmen tyttärensä on olisi löydettävä uusi suunta elämälleen. Talo kuuluu 1800-luvun järjestelmän mukaa komentajan pojalle (Eero Ritala), joka ei todellakaan tiedä mihin suuntaan hänen pitäisi kulkea. Andrein puolesta kaiken haluaisi ja pitkälti myös päättää hänen vaimonsa (uhkea ja huikea Anna-Maija Tuokko). Andrein vaimon Natasan rinnalla sisaret tuntuvat jotenkin voimattomilta ja värittömiltä.

Sisarista vanhin Olga (Elena Leeve) on opettaja. Hän on väsynyt ja työhönsä kyllästynyt.  Masa (Emmi Parviainen) riutuu onnettomassa avioliitossa. Nuorin Irinalla (Marja Salo) on selkeä tavoite elämässä, hän haluaa päästä Moskovaan. Siellä kaikki järjestyisi.
Tapahtumaköyhään varuskuntakaupunkiin tulee uutta eloa, kun sinne saapuu uusi komentaja everstiluutnantti Versinin (Jussi Vatanen). Sisarukset ihastuvat välittömästi upseeriin, joka kertoo tunteneensa tyttöjen isän. ”Teidän isällänne, eversti Prozorovilla oli kolme pikkutyttöä, sen minä muistan erinomaisesti ja olen omin silmin nähnyt. Kuinka aika kuluu.” Versinin on kaiken lisäksi kotoisin Moskovasta.    
  
Tyttöjen elämän tukiranka on varuskunnan lääkäri Tsebutykin (Esko Salminen). Vääriin ihmisiin rakastuminen ja rakastaminen alkaa Tsebutykinistä. Hän kertoo avoimesti, että on rakastanut tyttöjen äitiä. Äidin tunteista ei puhuta mitään.

Kolmen sisaren elämisen tuskaa, toteutumattomia toiveita ja unelmia aiheuttaa tunteiden myllerrys. Masa rakastuu Versiniin ja Versinin kertoo avoimesti että hänellä on vaimo, joka on sairas ja tyttäriä. Kukaan ei oikein hallitse tunteitaan.


Kolmen sisaren erikoisuus on että siinä aika moni henkilöistä tekee töitä. Lääkärin pitäisi hoitaa potilaita, mutta Tsebutykin ei kieltämättä ole siitä kovin kiinnostunut. Irina ja Masan mies Kulygin (Tuomas Tulikorpi) opettavat, upseerit ovat armeijan palveluksessa ja Irina on välillä töissä lennättimessä – mutta vain tilapäisesti. Kohta hän pääsee Moskovaan.
Näytelmän keskeisenä tapahtumana on tulipalo, joka tekee tuhoaan lähitaloissa. Tuli ei kuitenkaan pysty tuhoamaan kaikkia taloja, mutta se jättää jälkensä palon nähneisiin. Kaikki ei sittenkään hävinnyt. Eikä kenenkään elämän suunta muutu.

Näytelmä päättyy Irinan ajatukseen: ”Kun aika on kypsä, me saamme tietää miksi tänä kaikki tapahtui, mitä varten olemme kärsineet, mikään ei tule jäämään salaan, mutta siihen saakka täytyy elää, täytyy tehdä työtä, työtä vain!”

Lohdullista, mutta samalla kertaa kuitenkin toivoa antavaa. Katsojan on helppo samaistua. Vaikka Moskovaan ei päästykään, jäi näytelmästä upea olo. Esitys oli kaikessa uhkeudessaan täydellinen!


                                           
                                            Marja Salo, Emmi Parviainen ja Elena Leeve
                                                                              Kuva Tuomo Manninen
                                                                               

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku