Kaasua, komisario Palmu!


Komisario Palmu selvittää rikoksen Helsingin Kaupunginteatterin uudessa Palmu-näytelmässä Kaasua, komisario Palmu! kunniakkaasti. Näytelmän yleisö jakautuu selkeästi kahteen joukkoon: on niitä jotka vertaavat näytelmää kaikilta osin Matti Kassilan loistaviin elokuviin ja sitten on niitä tai meitä, jotka katsomme näytelmää näytelmänä.

Mika Waltari kirjoitti ensimmäisen Palmu-dekkarin Kuka murhasi rouva Skrofin, johon Kaasua, komisario Palmu! perustuu, vuonna 1939 ja Komisario Palmun erehdyksen 1940. Tähdet kertovat, komisario Palmu  -dekkari ilmestyi 1962, samana vuonna kuin samanniminen elokuva. Kahtena edellisenä vuonna olivat saaneet ensi-iltansa kaksi ensimmäistä Palmu-elokuvaa.

Elokuvista on sanottu: ”Lopputuloksena on kolme nokkelaa, monipolvista tarinaa eloisine, monisyisine henkilöineen ja edelleen herkullisilta kuulostavine repliikkeineen.”   

Vertailemista lisää se, että Mika Waltarin perikunnan edustajana Joel Elstelä on dramatisoinnissaan pitäytynyt tiukasti romaanien henkeen. Ohjaaja Heikki Kujanpää on pitäytynyt aidossa palmumaisessa ilmapiirissä.

Kari Väänänen on järkelemäinen ja omista mielipiteistään tiukasti kiinni pitävä vanhan polven poliisi. Apulaiset etsivät Virta (Heikki Ranta) ja Kokki (Petrus Kähkönen) pysyttelevät kiltisti apupoikien roolissa. Näytelmän arvioinneissa on jo ehditty kaivata Kähköseltä räväkämpää otetta rooliinsa. Mutta hyvä näinkin.

Helsinki on läsnä näytelmässä hieman sameissa valokuvissa. Puvustus (Elina Kolehmainen) on tyylikkäällä ja ajattomalla tavalla ajassaan kiinni.  Samalla ajattomalla tavalla Kaasua, komisario Palmu on viihdyttävää teatteria. Kun syyllisen löytäminenkään ei ole liian mutkikasta, pysyy katsoja (siis ne jotka eivät muista elokuvaa) hyvin mukana. Komisario Palmu joukkoineen on paikkansa ansainnut.  

                                                                                          Kuva Harri Hinkka 
                                       
                                          Heikki Ranta, Kari Väänänen ja Petrus Kähkönen
                                               

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku