Pysykää kotonanne eläkeläiet


Vaikka en joudukaan enää pohtimaan mistä rahat Pitäjänmäen Eläkkeensaajien toimintaan, suutuin kun kuulin että yhditys ei saa enää kaupungilta avutusta. Hiljaa en tohdi olla ja onneksi Helsingin Uutiset on julkaissut oheisen kirjoitukseni. Ja kun et kuitenkaan lue ko. lehteä, voit lukea sen tästä!!!

Ei retkiä, ei teatteria, ei taidenäyttelyjä, ei museoita, ei juhlia, ei retkiä, ei matkoja, ei tarjoilua. Ei mitään ylimääräistä. Jossain kokoushuoneessa voitte pitää seuraa toisillenne, mutta huolehtikaa toimintakyvystänne ja terveydestänne itse, jotta pystytte mahdollisimman pitkään asumaan ilman apua omassa kodissa. Ja muistakaa yhteisöllisyys, mutta pitäkää siitäkin huolta omin avuin ja rahoin. Jos kunto heikkenee, pysykää kotona kyllä kotiapu käy siellä pari kertaa päivässä.

Tässä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan tämän vuoden terveiset helsinkiläisille ikäihmisille. Tähän asti sosiaaliviraston päällikkö on omalla päätösvallallaan myöntänyt helsinkiläisille eläkeläisjärjestöille avustusta virkistys- ja kerhotoimintaan.
Uudet tuulet puhaltavat. Lautakunta on päättänyt että virastopäällikkö ei saa myöntää avustusta vieraanvaraisuuskuluihin, kokous- ja tarjoilukuluihin, eikä juhliin tai retkiin. Varmuuden vuoksi vielä todetaan että tällaisia kuluja on monella seniori-, vanhus- ja eläkeläisjärjestöllä.

Kohta joudun varmaan maksamaa kaupungille
veroa siitä kun käyn kuntosalilla eläkkeensaajien kanssa 

Entisiä avustuksensaajia kehotettiin hakemaan avustusta, mutta ohjeissa ei kerrottu uusista tuulista. Vain harva hakija tiesi, että toiminta pitää kietoa projektin kaapuun. Pitää kehittää hanke, joka edistää yhteisöllisyyttä, ehkäisee syrjäytymistä, tukee toimintakykyä, lisää liikuntatietoisuutta, tarjoaa vertaistukea, voimaannuttaa tai hankkii sinulle ystävän.

ätä kaikkea monissa, monissa helsinkiläisissä eläkeläisyhdistyksissä tehdään, mutta ilman erityisiä nimilappuja. Niin yhteisöllisyyden, ystävyyden kuin toimintakyvynkin ylläpitoon tarvitaan muutakin kuin kokoushuone. Onneksi vuokramenot ovat Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan mielestä ns. hyviä menoja joita se suostuu maksamaan.

Retkelle voi lähteä omalla kustannuksella, juhlia omalla rahalla ja jumpata kotona. Vapaaehtoistyön pitäisi olla arvossaan ja vapaaehtoistyöntekijöiden perään huudellaan koko ajan. Meidän työmme on nyt nollattava ja tyydyttävä siihen mitä yhteisin ponnistuksin omatoimisesti saamme aikaan. Olemme kuvitelleet että toimintamme säästää yhteisiä verovarojamme, kun yhdessä pidämme huolta toinen toisistamme. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku