Vaikea valinta
Kun kerroin että Intian matkan viisumit ovat kunnossa, huomautti Elisa että nyt voit ruveta miettimään matkalle tarvitsemiasi vaatteita.
Nyt se miettiminen alkaa olla melkein takanapäin. Mutta miksi se on aina niin vaikeaa. Vaatteita on kaappi pullollaan, mutta sopivia ei vain tahto löytää. Saa nähdä olenko ollenkaan oikeilla jäljillä. Miksi sitä ei oikeasti muista millainen sää on silloin kun lämpöasteita on 25 ja aamulla 12. Lähdemme liikkeelle parina aamuna tosiaikaisin.
Nyt olen kuitenkin lähdössä viiden vuorokauden matkalle laukulla joka painaa 10 kiloa ja käsimatkatavarana on reppu Toivon että matkan jälkeen minulla on muutakin kerrottavaa ja näytettävää kuin se oliko minulla oikeat vaatteet mukana.
Tällä viikolla olen viettänyt kivoja hetkiä Karlan ja Kertun kanssa. Meillä on Kertun kanssa orpotyttöleikissä hauskaa kun isosisko on pois. Silloin pikkusisko määrää täysin mitä keskisisko - siis minä - saa tehdä. Onneksi me pääsimme vaateostoksille ja koulussa oli terveystarkastus. Pikkusisko oli aika sairas. Ei siitä tarkastuksesta muute ole mitään iloa.
Maanantaina tapasin 86 vuotiaan naisen, jonka isoisä on omistanut kaikki maat nykyisen kotini ympärillä. Rouva myös käyttäytyi sen mukaisesti, hyvin määräävästi ja ylpeästi. Siitä ei suostunut puhumaan sanaakaan mitä hänen miehensä on aikoinaan tehnyt rakennusliikkeensä puuhissa. Muistot kultaavat kaiken.
Odotan innolla Intian matkaamme!

Minäkin olen lähdössä matkalle, tosin viikkoa myöhemmin kuin te. Mutta minäkin koen, etten yhtään muista mitä vaatteita pitää otta mukaan kun on 15-25 astetta lämmintä vuorokauden aikana!
VastaaPoistaKeskiviikkona kun oli 5 astetta ja aurinkoista, kävelin asemalta ilman takkia pienet mokkasiinit jalassa!