Melkein ihanaa kun tulee lunta

Ensin HÄN TULI eli Risu ajoi lumitraktorillaan pihamme puhtaaksi.





Kun pihatie oli aurattu puhtaaksi pääsin hiihtoretkelleni. Menen Taliin autolla koska en halua metallipohjaisille monoilla kävellä tarpeettomasti.
Metsässäs oli näin kaunista tänään hiihtoretkellä 


                                                                            

Ilta sujuikin sitten asukastaloseminaarissa. Asukastaloa on puuhattu Pitäjänmäelle vuosikausia. Enää en hirveästi jaksa innostua asiata. Jos sellainen tänne saadaan, se vaatisi muutamalta ihmiselta tosipaljon työtä. Ja herkästi se sellainen ihminen saattaisin olla minä.

Hämmästyttää kun keski-ikäiset ovat aika vähän kiinnostuneita omista kotinurkistaan. Kaikki heidän aikansa ja tarmonsa menee oman perheen ja työn parissa. Ei minuakaan työaikana ihmeemmin kiinnostanut mitä Pitskussa on tai ei ole.

Torstaina vietän päiväni Kertun kanssa ja perjantaina lähdemme Karlan kanssa Tampereelle. Ihanat sukulaiset ovat tavattavissa ja teatteriakin on luvassa.

Kommentit

  1. On hyvä, että hankitte sopimuksen auraajan kanssa. Se oli aika moista, että jaksoit(te) tehdä koko ajotien lumityöt!

    Suomessa on kaunista, ainakin noissa kuvissa. Täälä on ollut vähän lunta muttei paljoo. Juuri sen verran, että äiti on joutunut menemään aamulla luomaan lumet.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Huippuosaaja