LM-Mummin maailma

Milloin minulla on kesäloma ja milloin minulla on vapaa-aikaa? Äitini, kuusihenkisen perheen arjen pyörittäjä saattoi joskus kysyä ääneen, kun oli siivonnut, pessyt pyykkiä, leiponut ja laittanut ruokaa koko päivän. Siinä ohessa oli tullut ”hoidettua” omia ja naapurin lapsia. Kotiäidin vinkkelistä vapaa-ajasta puhuminen tuntui hössöttämiseltä. Samaa elämäähän se oli, tapahtui se työssä tai työn ulkopuolella. Vielä 1960-luvulla käytiin lauantaina töissä, tosin päivä päättyi jo klo 13.00 eikä klo 16.00 niin kuin normaalisti tehtaissa, joissa työaika alkoi klo 7.00. Vuorotyö oli eri asia. Lauantaina oltiin myös koulussa lyhyt päivä. Pitkästä viikonlopusta tuli vähitellen uusi käsite. Silloin kuului tehdä jotain erityistä. Vähitellen useimmilla alkoi olla harrastuksia, joille saattoi omistautua viikonloppuna ja arki-iltoinakin.   Tänä päivänä harrastukset määrittelevät meitä merkillisellä tavalla. Kun lehdissä on henkilöhaastatteluja, henkilötiedoissa kerrotaan aina myös harrastuks...

  Vappupäivänä lähdimme koko perhe pyhävaatteissa kaupungille katsomaan demareitten ja kommunistien vappukulkueita. Demarit marssivat Keskustorilta Termopylein kentälle Pyynikille. Kommunistien marssi alkoi myös Keskustorilta – mutta vähän myöhemmin. Heidän juhlansa oli Amurissa paikalla, missä nyt on Särkännimen parkkipaikka. Vappukulkueista yritettiin nähdä kenen joukoissa tunnetut näyttelijät ja muut sen ajan kuuluisuudet marssivat.   Tapasimme Hämeenpuistossa äitini sisaret eli tätimme Allin, Maijan ja Kertun ja Kertun miehen Topi-sedän. Ihmettelin aina pikkutyttönä, minkä takia isä ja Topi-setä kinastelivat vappupäivänä. Topilla oli kommunistien vappumerkki, joka koristi hänen takin kalustaan joka vappu. Topi ja Kerttu eivät olleet puolueen jäseniä, mutta äänestivät kommunisteja ja erosivat kirkostakin 1957. Topin kuoltua hänen piironkinsa kätköistä löytyi pieni laatikko, joka oli täynnä vappumerkkejä. Isä oli uskollinen demarien äänestäjä – puolueeseen ei hänkään kuu...

Mitä tänään pukisin ylleni? Vähintään yhtä tuttu ja tarpeellinen kysymys kuin mainoksen ja Tv-ohjelman nimi Mitä tänään syötäisiin? Vaatteet ovat välttämätön osa elämäämme, toisille tärkeämpiä kuin toiselle. Enää ei riitä, että vaatteet ovat ehjät ja puhtaat. Nyt on tärkeintä mikä on niiden raaka-aine. Onko päälläsi bambua, elastaasia, modaalia, pellavaa, polysteriä, puuvillaa, silkkiä, silkkivillaa, villaa. Tämä selviää yleensä vaatteeseen kiinnitetystä pienestä lapusta, josta löytyvät myös pesuohjeet. Sitä missä vaatteet on valmistettu ei enää tarvitse kertoa. Sinänsä on hankala tietää onko vaatteeni eettisempi kun se on tehty jossain muualla kuin Kiinassa eli onko Guatemala, Vietnam, parempi vai huonompi. Laura Pörstin kirjassa Viimeinen vuosi, Muistiinpanoja muutamista vaatekaapeista (Gummeus 2021, 245 s.) johdattaa lukijan vaatteiden maailmaan, kun kirjoittaja hypistelee ja ihastelee viininpunaista vaaleanpunaisille kukilla koristetusta satiinipintaisesta kankaasta isoäitinsä ...

En ole koskaan ymmärtänyt heitä, jotka eivät tiedä mitä he haluavat olla isona. Lukion ekalla luokalla minulle selkeni että haluan olla toimittaja. Olin harjoitellut toimittajan hommia jo ennen sitä. Olin teinikunnan lehden toimittaja ja Nuorten Hesarissa – Helsingin Sanomien liite nuorille – oli julkaistu runojani ja mielipidekirjoituksiani. Jälkimmäisistä sai paremman palkkion kuin runoista. Jätin runoilemisen. En ollut siinä edes hyvä. Sitten on iso joukko heitä, jotka vaihtaisivat työpaikkaa heti jos se olisi mahdollista. Mutta on heitäkin, jotka elämänsä varrella kouluttautuvat useamman kerran eri ammatteihin. Osa vaihtaa ammattia pakon edessä, osa toteuttaa haaveensa jossain vaiheessa elämäänsä. Ihailtavin joukko ovat he, jotka ryhtyvät yrittäjiksi keski-ikäisinä. Olen seurannut muistisairaiden hoitoa 1980-luvun lopulla, 2000-luvun alussa ja nyt muutaman viime vuoden. Kun mummuni oli psyko-geriatrisessa sairaalassa olivat potilaat hyväkuntoisia. Vierastunnin ajan joku potilaista ...

  Ohjeet ovat sinkoilleet ja muuttuneet vuoden aikana ·         Älä vieraile sairaaloissa tai hoitolaitoksissa. ·         Pidä yhteyttä puhelimitse tai videopuheluilla. ·         Tapaaminen ulkona aidan takana. ·         Tapaaminen ravintolan terassilla kolmen metrin etäisyyksillä. ·         Tunnin tapaaminen sisällä, sovittava etukäteen, maski kasvoilla, ei oleskelua yleisissä tiloissa, ulkoilu suositeltavaa.     Ohjeet sinkoilivat ylemmältä taholta alhaalle päin valtion ja kuntien organisaatiossa. Hoitolaitoksia kiitettiin innovatiivisistä tavoista järjestää asukkaiden ja heidän omaistensa tapaamisia. Oli fleksiseinää ja tapaamiskonttia.   Kun asukas/läheinen pystyy liikkumaan ja kävelemään omatoimisesti, mutta muut kyvyt ovat olemattomia, ei onnistu puhelimessa puhuminen, ei vid...

  Lehdissä oli sivun kokoisia mainoksia, jossa vähän vanhan näköinen pariskunta kujertaa keskenään ja tekstissä kerrotaan, ettei heillä ole kotiintuloaikoja. Minulla ei sellaisia ole ollut vuosikymmeniin.   Pikemminkin minulla on kotoa lähtökielto. Viime keväänä luulin kavereitteni kanssa, että meillä ei ollut lupa poistua kotona kuin kävelemään tai lääkärille, sinnekin vain tarkan seulonnan jälkeen eli tosisairaana. Se minkä me tulkitsimme kielloksi osoittautuikin myöhemmin suositukseksi. Sama mikä hankkeen nimi oli, me tottelimme. Enää ei suositella yli 70-vuotiaitten liikkumisen rajoittamista vaan puhutaan riskiryhmäläisistä, joita ei turhan päiten pitäisi tavata eli heidän pitäisi olla omissa oloissaan. Nyt HSL Helsingin seudun liikenne houkuttelee 70 vuotta täyttäneitä liikekannalle. Pitäisi ostaa 30 päivän kortti, jolla saisi matkata busseissa ja junissa niin paljon ”kuin sielu sietää”. Mitä enemmän matkustat sitä edullisemmaksi liikkuminen tulee. Mutta samaan aikaan...

 Velvollisuus vai rakkaus? Kolme vuotta nämä kaksi tunnetta ovat kamppailleet mielessäni. Menenkö tapaamaan miestäni hoitokotiin vai asetanko oman hyvinvointini etusijalle. En ole vaimo, joka käy miehensä luona joka päivä. Minun kuuluisi tehdä niin, viedä pastilleja, suklaata, hedelmiä. Huolehtia ja hoivata häntä. Ylipäätään olenko ihan varma että hänen paikkansa on hoitokodissa eikä kotona. Jokainenhan tietää että hoitopaikkaa ei saa millään ja että naapurin mieskin kävi syöttämässä vaimoaan viisi vuotta joka päivä.    Miksi täytyy selittää ja selostaa, että hän on niin pahasti muistisairas, ettei hän voi olla kotona. Eikä hän ole saanut paikkaa sen takia että olisin vaatinut, käräjöinyt. Asiantuntijat päätyivät ympärivuorokautiseen hoitopaikkaan. Kun oman asuinalueen sosiaalityöntekijä ryhtyi hoitamaan asiaa, oli hoitopaikka tiedossa kolmessa päivässä. Tutustuimme paikkaan, totesimme että tämä on hyvä ja lähellä kotiamme/kotiani. Mieheni sopeutuminen uusiin oloihin ...