LM-Mummin maailma

PELASTETAAN KEITETTY PERUNA      Jo monta viikkoa olen lukenut jouluruokien reseptejä. Vaikka olenkin innokas ruoanlaittaja en katso ”kokki -ohjelmia”. Ruokaohjeista on hauska arvuutella miltä mikäkin uutuus tai vähän tutumpi kokoonpano mahtaisi maistua. Lapsena 1950-luvulla joulupöydän antimia odotti innokkaasti. Kinkku oli eritoten isäni ja veljieni herkku. Vaikka lipeäkalan keittämisestä tuli aika ikävä haju ja valkokastike oli hankala saada onnistumaan puuhellalle, oli se herkkuani. Rosolli ja lasimestarinsilli eivät oikein maistuneet. Erilaiset laatikot olivat kinkun hyösteenä pikemminkin pakkopullaa kuin herkkuja. Saihan maksalaatikkoa ja makaroonilaatikkoa muulloinkin. Eniten odotin tapaninpäivän vierailua tätiemme luo. Siellä oli tarjolla luumukiisseliä ja kermavaahtoa.v uosi vuodelta joulupöydän herkkuvalikoima on monipuolistunut. Kaikkea mitä haluaisi tehdä, ei kannata näpertää, koska niitä ei kukaan jaksa syödä. Niinpä päätimme pari vuotta sitten to...

Huikean ihastuttava Tippukivitapaus Ankean syksyn ilon aiheita ovat viime päivinä olleet kaksi näytelmää. Kansallisteatterissa on pitkän tauon jälkeen tarjolla lapsille ja heidän ystävilleen vauhdikas ja ja mukaansa tempaava näytelmä. Laura Ruohonen on kirjoittanut Tippukivitapauksen runot ja Anna-Mari Kähärä säveltänyt ne. Laura Ruohonen on myös ohjannut esityksen, josta ei menoa, meininkiä ja mahtavuutta puutu. Musikaali tempaisi mukaansa kaikenikäiset katsojat. Seija Soija, papu ja Hujoppi seikkailevat vaikka missä ja heitä etsii mahtimummeli, joka on saanut elämänsä ensimmäisen kunnon salapoliisikeikan. Vuokko Hovatta, Jani Karvinen ja Sella Sella ovat rooleissaan loistavia. Niin kuin kaikki muutkin näyttelijät ja muusikot. Tekemisen iloa oli täyttä totta. Mukana oli Diktaattori Diktaatta (Sari Puumalainen), oli Rämeämmä (Markku Maalismaa), Hiippailuhotellin Mursuportieeri (Marja Salo), Kultahamsteri (Pihla Maalismaa). Oli mummoja, ottaperhe, Maailman vanhin pizza (Mar...

Monta kertaa 1960-luvun alussa kohtasin Hämeenpuistossa Tampereella arvokkaasti päiväkävelyllä astelevan kirjailijan Väinö Linnan. Minulla oli koulukirja-asiaa hänen kotinsa lähellä olevaan kirjakauppaan. Olin lukiolaisena lukenut Tuntemattoman sotilaan, joka oli ilmestynyt joulukuussa 1954. Olin myös käynyt katsomassa Edvin Laineen ohjaaman elokuvan vuodelta 1955. Rauni Mollbergin ohjaama Tuntematon sotilas, joka valmistui 1985, tuli katsottua televisiosta. Pyynikin kesäteatterissa näyteltiin Tuntematonta sotilasta kesinä 1961 – 1969. Kävin katsomassa esityksen useampana kevänä.  Nyt on hehkutettu että jokaisen sukupolven pitää tehdä oma Tuntemattomansa. Aku Louhimies on tehnyt hienon Tuntematon sotilas -elokuvan. Totta kai se on tämän hetken keski-ikäisten miesten näkemys romaanista, mutta on samalla meidän vanhempienkin ajatusten mukainen tulkinta Suomen raskaista vuosista. Olimme kolmen sukupolven voimin katsomassa Tuntematon sotilasta. Suurimman vaikutuksen se teki ...

Espoon modenrin taiteen museossa Emmassa on iso puinen patsas. Siinä on tuttu tilanne. Nuorena en ymmärtänyt miksi suvun naiset tarvitsivat merkillisen näköisen apuvälineen kun he pujottivat lankaa neulan silmään. Nyt laitteelle olisi tarvetta. Olotilani juhannuksen jälkeen on ollut kuin tuo langan joka ei tahdo mennä paikalleen. Olen tutustunut moniin lääkäriin, hoitajiin, poliklinikoihin, röntgenin odotustiloihin, päivystykseen, vuodeosastoihin, valvontaosastoihin. Monenlaiseen mikä liittyy suomalaiseen korkeatasoiseen terveydenhoitoon - oikeampi nimi olisi tietysti sairaanhoito. Espoossa on uusi puoli vuotta toiminut sairaala. Potilailla on yhden hengen hulppeat huoneet. Sen sijaan henkilökunnan kokoontumistilana on ikkunaton koppero, johon ei oikein mahdu kuin kaksi henkilöä ja välillä siellä on suljetun oven takana pitämässä raporttia kuusikin henkilöä. Lääkäreilläkään ei ole omaa työhuonetta. On pieni tila, jossa on juuri ja juuri tilaa kirjoituspöydälle ja kahdelle vieras...

Mestari ja Margarita on niin henkeä salpaavan hienoa teatteria, että sanat melkein loppuvat sen kehumiseen. Esitys on huikean monitasoinen ja moni-ilmeinen. Kansallisteatterin pienessä Willensaunssa näytellään hurjasti ja rohkeasti. Saatana on saapunut Moskovaan! ja sen jälkeen mikään ei ole ennallaan.  Eikä ole mielessäkään ennallaan. Olen monta vuotta sitten nähnyt saman tarinan Suomenlinnan kesäteatterissa. Hätkähdyttävää katsottavaa oli silloinkin tarjolla.  Marc Gassot, Maria Kuusiluoma, Juhani Laitila, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi ja Juha Varis ovat rooleissaan huikean hyviä. Erityisesti hätkähdyttivät Marc Gassot saatanana ja Juha Varis kissana. Esitys on täynnä loppuun asti mietittyjä ja hiottuja yksityiskohtia. Ihastus ja hämmennys vaihtelivat mielessä kaiken aikaa.  Loppujen lopuksi ei ollut väliä mikä oli totta ja mikä fantasiaa. Elämän perimmäiset asiat vyöryvät näyttämöltä vauhtia, jossa on vaikea välillä pysyä - kunnes pystyy heittäytymään mukaan....

Hätkähdyttävä ja hullunhauska Teatteriviikossani kohtasi kaksi ääripäätä. Keskellä viikkoa nautin suunnattomasti viisaista sanoista ja ajatuksista upeiden näyttelijöiden esittämänä. Perjantaina nauroin hulvattomasti kaikelle sille mitä nykyajan nuoret neropatit voivat yrityksissään kehittää ja tehdä. Viisaat ajatukset soljuivat katsojien ajatuksiin HAM:ssa eli Helsingin taidemuseossa. Lavalla istui kolme valkopartaista miestä: filosofi ja kirjailija (Hannu-Pekka Björkman), musiikkikriitikko (Markku Maalismaa) ja Wienin taidehistoriallisen museon Borbonne-salin vahtimestari (Hannu Kivioja). Musiikkikriitikko on vuosikymmenet istunut Borbonne-salissa katselemassa Tintoretton kuuluisaa maalausta Valkopartainen mies. Kriitikkoa on tarkkaillut  filosofi, jota tarkkailee vahtimestari. Miehet esittivät Thomas Bernhardin (suomennos Tarja Roinila) romaanista Vanhat mestarit ohjaaja Minna Leinon ja dramaturgien Jukka-Pekka Pajusen ja Eva Buchwaldin aikaan saadun näytelmän. ...

Hyvin on teatterisyksy alkanut Helsingissäkin. Kjell Westö on tämän syksyn kuuma nimi niin teatterissa kuin kirjallisuudessakin. Uusi romaani Rikinkeltainen taivas on ilmestynyt hiljattain ja Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä on katsottavana tyylikäs ja taidokas esitys Westön romaanista Kangastus 38. Kangastuksessa eletään vuotta 1938, tapahtumapaikkana helsinkiläinen asianajotoimisto. Näytelmän kertoja asianajaja Timo Tuominen kokoontuu ystäviensä kanssa keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja samalla myös herrat saavat oivallisen tilaisuuden nauttia hyvistä väkijuomista. Usein paikalla on myös konttoristi rouva Wiik. Siinä missä asianajaja Klabbenin ystävät ovat selkeitä niin taustaltaan kuin mielipiteiltään, on rouva Wiik hyvin arvoituksellinen. Näytelmässä rouva Wiikkkiä esittää kolme näyttelijää: Nora Dadu, Edith Holmström ja Cécile Orblin. He kuvastavat rouva Wiikin erilaisia persoonallisuuksia. Näytelmään on sen kautta saatu hienovaraista arvoituksellisuutta upealla...