Tippukivitapaus ja Suomenhevonen

Huikean ihastuttava Tippukivitapaus

Ankean syksyn ilon aiheita ovat viime päivinä olleet kaksi näytelmää. Kansallisteatterissa on pitkän tauon jälkeen tarjolla lapsille ja heidän ystävilleen vauhdikas ja ja mukaansa tempaava näytelmä. Laura Ruohonen on kirjoittanut Tippukivitapauksen runot ja Anna-Mari Kähärä säveltänyt ne. Laura Ruohonen on myös ohjannut esityksen, josta ei menoa, meininkiä ja mahtavuutta puutu. Musikaali tempaisi mukaansa kaikenikäiset katsojat.

Seija Soija, papu ja Hujoppi seikkailevat vaikka missä ja heitä etsii mahtimummeli, joka on saanut elämänsä ensimmäisen kunnon salapoliisikeikan. Vuokko Hovatta, Jani Karvinen ja Sella Sella ovat rooleissaan loistavia. Niin kuin kaikki muutkin näyttelijät ja muusikot. Tekemisen iloa oli täyttä totta.

Mukana oli Diktaattori Diktaatta (Sari Puumalainen), oli Rämeämmä (Markku Maalismaa), Hiippailuhotellin Mursuportieeri (Marja Salo), Kultahamsteri (Pihla Maalismaa). Oli mummoja, ottaperhe, Maailman vanhin pizza (Markku Haussila). Näyttelijöillä oli monta roolia. Kaiken aikaa saimme jännittää miten Tukaani (Katja Korström) selviytyy monenlaisista ”sirkustempuistaan”.

Tarinan seikkailu oli sopivan monipolvinen ja mieltä lämmittävä. Onneksi Hujoppi, vaikka olikin ujo ja arka uskalsi seikkailla Seija Soijan kanssa vaikka missä.    

Kertulta, 9 v, heltisi neljä ja puoli tähteä viidestä. Ja minä olen samaa mieltä. 

100-vuotiaan Suomenhevosen tarina

Keski-Uudenmaan teatteri kunnioitti satavuotiasta Suomea komeasti. Teatterin lahja oli samalla kertaa lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja 110-vuotiaalle Suomenhevoselle.   Nyt ei jäätykään kuvaamaan hevosen elämää tavalliselle näyttämölle. Suomenhevosen tarina esitettiin Järvenpäässä Ratsastuskeskus Ainossa. Ja esityksessä oli kaksi oikeaa hevosta!

Teatterin johtaja ja hovikirjailija Heikki Lund oli koonnut yhteen näytelmään koko itsenäisen Suomen historian. Ensimmäinen näytös oli ohjaaja Kari Paukkusen hyppysissä mouvautunut vauhdikkaaksi ja eläväksi tarinaksi. Hevosella oli Lahtisen perheen elämässä ennen talvisotaa hyvin keskeinen asema.

Näyttelijätkin viihtyivät maaseutu-rooleissaan luontevina isä-Lahtisen (Pertti Koivula) johdolla. Äiti-Lahtinen (Anna-Leena Sipilä) ja Antti Reini ja Jari Hämäläinen perheen poikina olivat luontevia ja sopivalla tavalla maaseudun ihmisiä. 

Väliajan jälkeen matkattiin seuraavat vuosikymmenet huimaa vauhtia. Kuten niin moni maaseudun perhe, päätyivät Lahtisetkin Ruotsiin. Pekka-hevonen, jolle Seppo Halttunen antoi äänen ja olemuksen, ”kaatui” rintamalla ja hänestä jäi vain muisto.

Näyttämöllä luontevasti liikkuneiden hevosten roolikin muuttui selkeästi. Välttämättä ei esitykseen olisi tarvinnut päälle liimata keppihevostyttöjä tai hevosen selässä taituroivaa nuorta naista. 

Etukäteen kerroimme ystävättäreni kanssa että menemme katsomaan Järvenpäähän Pertti Koivulaa ja kahta hevosta. Hevoset herättivät kuulijoissa kovasti innostusta, mutta me liputimme jo etukäteen Koivulan puolesta – emmekä tehneet sitä tälläkään kertaa turhaan, emme ainakaan ensimmäisessä näytöksessä.