LM-Mummin maailma

Kotini lähimetsästä on tänä kesänä löytynyt sekä mustikoita että Pokémoneja. Mustikat olen löytänyt aika omatoimisesti. Hyvänä oppaana on ollut monta kertaa mieheni, jolla on hyvä vainu hyvistä mustikkapaikoista. Pokémoneja löysin tyttären poikani avustamana. Muutaman löysin oppia saatuani ihan yksinäkin. Kun kuljin Leppävaaran raitilla puhelin kädessä, minua vastaan tuli puhelimen ruutua vilkuillen aika monta kulkijaa. Vasta jälkikäteen havahduin. Kukaan heistä ei taida saada eläkettä. Ihan Hesarin mielipidepalstaa myöten on paheksuttu nuorisoa, joka vain tallailee puhelin kädessä katuja pitkin sen sijaan että menisi metsään poimimaan mustikoita. Kun tyttärenpoikani oli pieni, hän keräsi Pokémon -kortteja. Minä niitä aika usein järjestelin ja investoimme mitä puuttuu. Nyt poika investoi puuttuvia Pokémoneja minun puolestani.  Vielä en ole saanut kiinni kovin montaa. Olen päässyt tasolla 5 – en edes tiedä miten monta tasoja on. Otuksia hallussani on kymmeniä. Aika mo...

Olin asunut uudessa kodissamme muutaman viikon, kun havahduin että kotikadullani on tyhjällä tontilla iso mainostaulu. Siinä mainostetaan rakennettavia asuntoja. Syvennyin ison mahtavan taulun tekstiin ja päädyin siihen että mainostettavat asunnot on jo ajat sitten myyty, koska ne ovat valmistuneet reilusti yli vuosi sitten. Rakennusliike Lemminkäisen nettisivuilta löytyi henkilö jonka käden alla Espoon kerrostalojen rakentaminen on. Kirjoittelin viestiäni vanhan tiedon jakamisesta lauantaina aamupäivällä. Parin tunnin päästä tuli vastaus, jossa luvattiin laittaa pojat asialle. Kului pari viikkoa ja mainosteksti oli hävinnyt. Tyhjä mainostaulu jökötti vakaasti paikallaan melkein kolme kuukautta. Ei enää tyhjää maisemaa häiritsevää mainostaulua. Olen aloittanut aktiivisen kansalaisen urani Espoon kaupungissa kesäällä 2016. Jos asuisin pienellä paikkakunnalla, olisi jo ainakin kaksi puoluetta käynyt pyytämässä minua uutta asukasta kunnallisvaaliehdokkaaksi. Olenhan o...

Täytyy myöntää että kyllä tanskalaiset ovat erilaisia kuin suomalaisia. Kuinka moni meistä levittäisi lounaansa pikkuruiselle pöydälle ja söisi siinä kaikessa rauhassa vaikka naapurit yrittäisivät mennä kotiinsa pöydän ja tuolien ohi ahtaasta rakosesta, joka olisi jäänyt luhtitalon toisen kerroksen käytävälle. Ei tuntunut kenenkään liikkuminen häiritsevän tyttäremme naapureita, jotka söivät ja joivat ja muutenkin oloilivat meidän mielestämme ihan selkeällä käytävällä. Vuosikausia olen miettinyt mihin suomalaiset tarvitsevat rivi- ja omakotitalojensa pihamaita. Niitä kyllä hoidetaan pääsääntöisesti velvollisuudentuntoisesti. Nurmikko ainakin pyritään leikkaamaan niin ettei se rehoita liikaa. Pensasaidatkin leikataan ja kukkia yritetään kasvattaa. Mutta ei siellä pihamaalla pahemmin oleilla. Jos perheessä on alle 10-vuotiaita lapsia, saattavat he leikkiä pihalla. Jos tulee vieraita, niin silloin kuuluu istua pihalla ja grillata. Sama käyttämättömyys koskee myös parvekkeita. Kevää...

Olin juhannuspäivänä Kronborgin linnassa Helsingörissä Tanskassa. Toisella puolella merta siinsi Ruotsin Helsingborg. Kronborgin linnaa nimitetään myös Hamletin linnaksi. William Shakespeare ei tiettävästi koskaan käynyt Tanskassa, mutta hän kuitenkin sijoitti Hamletin asumaan Kronborgin mahtavaan linnaan. Koska tänä vuonna tulee kuluneeksi 400 vuotta kirjailijan kuolemasta, on Kronborgissakin päätetty juhlsitaa tapahtumaa. Linnaan oli kutsuttu vieraiksi Shakespearen näytelmien henkilöitä. Hamletin näimme kyllä vilaukselta. Sen sijaan saimme kaikessa rauhassa tutkia linnan eri huoneita ja jopa seikkailla kasemaatissa eli kellarissa. Rouvien käytävä. Sitä pitkin pääsi linnan toiselta puolelta tanssisaliin likaamatta kenkiään.  Melkein kuin kuninkaalliset Tanskassa juhannusaatto oli oikeana päivänä. Juhannuskokko poltettiin torstai-iltana. Maarit asuu alueella jossa on kolme ja puoli sataa asuntoa luhtitaloissa. Kokko oli taloyhtiön mailla olevan lammen rannalla. ...

Näin kesäkuun Tanotorvessa.  Haluan vanheta arvokkaasti, sanoi ystävämme parikymmentä vuotta sitten. Ihmettelin mistä moinen toivomus oli tullut vähän yli 60-vuotiaan miehen mieleen. Nyt ymmärrän! Mahdollisuudet toiveen toteutumiseen olivat aikanaan melkein mahdolliset. Olin 1980-luvun puolivälissä hoidettavana Keravan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Olin selkeästi henkilökunnan mielestä mieluinen potilas, koska oli nähtävissä että toivun ja kotiudun aikanaan. Istuessani illalla tv-huoneessa, parista potilashuoneesta soitettiin kellolla apua, mutta kukaan ei mennyt. Kun hoitaja sitten aikanaan oli käynyt katsomassa mikä on hätänä, kysyin miksi vasta nyt menitte. ”Ainahan ne soittavat turhaan!” Aamiaiselle komennettiin tuntia ennen kuin sitä ehdittiin jakaa meille, jotka pystyimme liikkumaan omatoimisesti. Mitä vanhempi potilas sitä varmemmin hänelle huudettiin. Vaippaongelmia ja muita hoitoharmeja en nähnyt, koska minut oli laitettu yhden hengen huoneeseen....

Heti alkukesällä olen tavannut kaksi vanhaa tuttavaani. Vatasen Tuusulassa ja Reinikaisen Tampereella.  Reinikaisen tuntee moni muukin kuin minä. Minä en ainakaan voi olla pitämättä hänestä. Kesäteatterissa ei haitannut vaikka Reinikainen oli vähän erinäköinen ja -oloinen kuin aikanaan tv:stä tutuksi tullut poliisimies.  Tampereen Komediateatterissa Risto Korhonen kantoi hienosti esikuvansa viitan. Oli melkein yhtä hyvä kuin oikea Reinikainen Tenho Sauren aikanaan. Esko Roine ylikomisario Rautakalliona oli yhtä jäyheä ja huvittava kuin telkkarissa. Aikanaan kun Eskon isä Eero Roine astui Tampereen Työväen Teatterin lavalla, alkoi osa yleisöstä nauraa ennen kuin näyttelijä oli suutansa avannut. Minä ihmettlin ilmiötä.  Nyt sain pidätellä nauruani kun Rautakallio asettui asemiinsa.  Sisareni ja minun fanittama Aimo Räsänen sai ihan rauhassa luoda Hautamäestä omanlaisensa poliisin. Räsäsen Hautamäessä oli sopivalla tavalla jämäkkyyttä, joten edes j...

Kesäteatterikausi on avattu hyvissä merkeissä. Keski-Uudenmaan teatteri täytti jälleen kerran odotukset. Tuusulassa Krapin kesäteatterissa oli tarjolla Arto Paasilinnan romaanista Jäniksen vuosi dramatisoitu tarina. Asialla ovat olleet Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä ja Kirstian Smeds. Monille Jäniksen vuosi on se Risto Jarvan ohjaama elokuva, jonka pääosassa on Antti Litja. Tällä kertaa Vatasena oli Juha Veijonen. Vatanen on joutunut työelämän pyörteisiin niin kovaa vauhtia ettei ns. enää muista edes omaa nimeään. Siitä pääsee pois vain kun käyttäytyy väärällä tavalla ja jättää kaiken taakseen. Milko Lehto on oivaltavasti taikonut lavalla kaikkine tykötarpeineen – hieno lavastus ja hulvattoman hauska puvustus on Heini Haarasen käsialaa – hyörivät konsultit ja muut kummajaiset. Meno on railakasta ja yllätyksellistä. Siis kesäteatteria parhaimmillaan. Hieman loppupuolen ”saarnaaminen” pitkästytti, mutta vain vähän. Ja näyttelijäjoukko -  Seppo Halttunen, Jari Hämäläinen...