Vaikuttamisen aloitus

Olin asunut uudessa kodissamme muutaman viikon, kun havahduin että kotikadullani on tyhjällä tontilla iso mainostaulu. Siinä mainostetaan rakennettavia asuntoja. Syvennyin ison mahtavan taulun tekstiin ja päädyin siihen että mainostettavat asunnot on jo ajat sitten myyty, koska ne ovat valmistuneet reilusti yli vuosi sitten.



Rakennusliike Lemminkäisen nettisivuilta löytyi henkilö jonka käden alla Espoon kerrostalojen rakentaminen on. Kirjoittelin viestiäni vanhan tiedon jakamisesta lauantaina aamupäivällä. Parin tunnin päästä tuli vastaus, jossa luvattiin laittaa pojat asialle.

Kului pari viikkoa ja mainosteksti oli hävinnyt.



Tyhjä mainostaulu jökötti vakaasti paikallaan melkein kolme kuukautta. Ei enää tyhjää maisemaa häiritsevää mainostaulua. Olen aloittanut aktiivisen kansalaisen urani Espoon kaupungissa kesäällä 2016.



Jos asuisin pienellä paikkakunnalla, olisi jo ainakin kaksi puoluetta käynyt pyytämässä minua uutta asukasta kunnallisvaaliehdokkaaksi. Olenhan osoittanut kykyä toimia atkviivisena kansalaisena.
Kukaan ei soita eikä kysele perääni, vaikka jo yksi yleisönosastokirjoituskin on julkaistu.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Huippuosaaja