Tekstit

Pientä kaipausta

Kuva
Missä on se muovipussi, jossa on röykkiö puuvillakäsineitä joita olen käyttänyt peukalo-ongelmissa, entä missä ovat kevyemmän kävelytossut, missä punainen lahjapaperikäärö entä mistä mahtaisi löytyä silokonipatalaput. Kysymyksiä riittää ja vastauksetkin tulevat aikanaan. Muuton jäljiltä on moni asia ns. väärässä paikassa tai oikeammin uudessa paikassa. Kun on yli kolmekymmentä vuotta löytänyt tavarat samoista paikoista ei ihme että kaiken mullistuminen on hämmentävää. Moni kertoo että on asunut uudessa kodissa vuoden ja edelleen on tavaroita laatikoissa. Onneksi ei ole. Enskakin joka huokaili että menee varmaan kuukausia ennen kun hän saa työkalunsa järjestykseen,  on yllättänyt itsensä ja ennen kaikkea minut. Kaikki alkaa olla paikoillaan. Toinen asia on se miten nopeasti mikäkin esine ja ruuvi sitten kätköpaikoista löytyy.   Otimme talteen nimikilven. Moni asia kerrostaloissa hämmentää. Miksi jokainen ei voi valita ovelleen mieleistään nimikilpeä. Ovikoristeitakaan ...

Normaaliksi elämä

KAIKKIKO MEIDÄN TEILLEMME Muutto on takana ja uudessa kodissa on asuttu viikko. Tässä Tanotorven maaliskuun numerossa ollut kolumnini. Kyllä uutta tekstiäkin alkaa pikku hiljaa syntyä.  Sitä mukaa kun asuntoja on valmistunut Länsi-Helsinkiin ja naapuriin Espooseen on liikenne kotini lähikaduilla ja -teillä lisääntynyt. Helsingissä vannotaan kovasti joukkoliikenteen nimeen. Omalla autolla töihin meno on pahasta.  Kauppareissut pitäisi tehdä jalan. Harrastuksiin pitää pyöräillä, kävellä tai hölkätä. Ihan hyviä tavoitteita, mutta minkä tähden uudet asunnot rakennetaan paikkoihin, mihin ei juuri tule palveluja ja joista on kohtuuttoman pitkä matka kauppaan jalkapelillä. Onneksi on Kannelmäen kaltaisia asuinalueita, joissa palvelut ovat kohtuullisen matkan päässä. Eikä kenelläkään ole kovin pitkää matkaa Kanneltaloonkaan. Mutta toisenlaista on jo elämä Pitskussa. Palvelut ovat hajallaan. Yllättäen uudet kaupat ovat tulleet Konalaan. Ei sinne pitkä matka ole. Mutt...

Kelmutan kaiken

Kuva
Mitäpä muuttamisesta tulisi ilman kelmua. Muuttofirman edustaja kysyi tarvitsemmeko silkkipaperia ja kelmua. Hämmästyneenä sopersin jotain. Muuttolaatikoiden mukana tuli yksi rulla silkkipaperia ja kolme isoa rullaa kelmua. Nyt kelmua on enää rippunen jäljellä. Tänään minulle huomautettiin että täytyy olla huono koti jos tällä iällä pitää muuttaa pois. Ei ole huono koti vanha eikä toivottavasti uusikaan. Jaksan joka päivä miettiä sitä että on paljon parempi että itse setvin tavarani. Kuolemani jälkeen saavat jäljelle jääneet joka tapauksessa ihmetellä mitä kaikkea se Leena-Maija oikein säästi. Kaikestahan en kuitenkaan luovu. Vaikka en vieläkään ymmärrä minkä takia vuonna 1975 kuolleen tätini - hän eli 59-vuotiaaksi - vanhat liivin luutkin olivat jäljellä. Ei niitä oltu vuosikausiin käytetty mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin niitä tarvitaan. Ja pakkohan on säästää joulupaperit jotka jäivät viime jouluna yli. Onneksi en tänä vuonna tammikuussa haalinut kaikenlaista jo...

Huippuosaaja

Kuva
Nykyisen pitää olla työssään osaaja ja mielellään huippuosaaja. Minulla on ollut tänä vuonna onni tutustua huippuosaajaan. Kun viime marraskuussa teimme asuntokaupat uudesta kodista, oli edessä nykyisen asunnon myyminen. Koska asumme pientalossa (tarkemmin paritalossa) piti tehdä kaikenlaista ennen kuin myyminen voisi alkaa. Suurin asia oli kuntokartoitus. Kun ensimmäisen kerran luin raporttia tuli vääjäämättä mieleen voiko kukaan asua yli 10 vuotta vanhassa talossa. Lähes 30 vuotta vanha asunto on laitteineen kaikkineen nykykäsitysten mukaan tiensä päässä. Laitteiden kestoikä kun ei ole nykyisin kovin pitkä. Ja nykynormit rakentamisessakin ovat erilaiset mitä 1980-luvulla. Mutta kun ensi hämmennyksestä oli selvitty, oli kaikki taas hyvin. Vuosi sitten meillä kävi ensimmäinen asunnonmyyjä ja kertoi mitä asunnostamme voisi pyytää. Ostimme uuden asunnon Huoneistokeskuksen välittäjältä ja hän kertoi tuntevansa Haagan toimistosta kokeneen ja aluettamme hyvin tuntevan myyjän. Raija Nord...

Minäkin konmaritan

Kuva
On hauska kun huomaa olevansa ajan hermolla. Olen viime viikot konmarittanut paljon ja aika innokkaastikin. Vielä kolme viikkoa sitten en tietänyt missä asun huhtikuussa enkä liioin ollut kuullut konmarittamisesta mitään. Tiesin että muuttaminen talosta, jossa olemme asuneet liki kolmekymmentä vuotta, vaatii suurta mullistusta. Joudumme luopumaan runsaista säilytystiloista, komeroista, kellarista, autotallin parvesta ja lukuisista kirjahyllyistä. Tämä kaikki tietää että on karsittava kirjoja, vähennettävä astioita, lajiteltava vuosikymmenien lehtileikkeet säilytettäviin ja poisheitettäviin, tehtävä jotain valokuville, seinälautasille, postikorttikokoelmille, postimerkeille, rahoille ja monenmoisille muille tavaroille ja vaatevarastolle. Noitalautanen joka ei vielä ole mennyt kaupaksi lähiseudun nettikirpputoreille. Niitä on kuusi.  Kunnes tyttäreni kertoi että hän on konmarittanut kotiaan muuttoa varten ja muutenkin. Vaatteetkin ovat komeroissa uudella tavalla vii...

Turhia murheita

Amerikkalaiset tutkivat kaikkia asioita. Nyt he ovat selvittäneet senkin mitä yli 65-vuotiaat kaikkein eniten katuvat elämässään. Ei kaduta vääriä aviopuolisoita, syrjähyppyjä, huonoja kauppoja tai epäonnistuneita buessness-ideoita. Kadutaan sitä että on murehdittu liikaa. Niinpä: minä murehdin kun minun pitää luopua muuttamisen takia kirjoista ja monista rakkaista esineistä. Ei ole enää vanhaa maitokannua, ei myrna-kahvikuppeja, ei kaikkia Reijo Mäen dekkareita, ei ylimääräisiä (rumia) tilkkupeittoja, lukuisia kukkaruukkuja jne. jne. Murehtimista on niin monenlaista. Minä murehdin asioita etukäteen. Luon mielikuvan miten kaiken pitäisi mennä, murehdin meneekö se niin. Tositilanteessa hämmästelen että voiko kaikki mennä näin hyvin. Olin jo muutaman viikon hokenut itselleni, että vielä ei kannata ruveta murehtimaan sitä saammeko asuntomme myytyä ennen kuin uuteen asuntoon on määrä muuttaa. Välillä huomasin että huolenaihe alkoi painaa mieltä. Nyt ei sitten enää tarvitse murehtia...

Tammikuun ruuhkaa

Kuva
Moni elää ruuhkavuosia. Näin media väittää.  Onko tässä ruuhkan ainekset? Kirjoja, vaatteita ja astioita ja muita tavaroita kirpputorille Fidaan. UFFin laatikkoon, roinaa Sortti-asemalle, kirjeiden, korttien ja papereiden setvimistä, viikonloppu Tampereella, toinen Berliinissä. Ja kaiken kruununa torikipeä kantapää, jolla ei tohdi oikein edes astua. Sitten vielä pitää miettiä mihin kohtaan Helmetin eli pääkaupunkiseudun kirjastojen kirjahaastetta mikäkin kirja sopii. Sitten pitäisi kirjoittaa pari juttua ja tätä blogiakin pitäisi joskus muistaa jutuillaan. Ja koti on pidettävä kunnossa kun ei tiedä koska mahdollinen asunnonostaja haluaa nähdä elämänsä kodin. Eläkevuosista haaveileva 55-vuotias kertoo miten hän sitten eläkkeellä viettää päivänsä juuri niin kuin itse haluaa: matkustaa, hankkii uusia harrastuksia, aloittaa monipuolisen ja monimuotoisen kuntoilun, käy teatterissa, taidenäyttelyissä, konserteissa, elokuvissa, saa uusia ystäviä, hoitaa lapsenlapsiaa...