Normaaliksi elämä
KAIKKIKO
MEIDÄN TEILLEMME
Muutto on takana ja uudessa kodissa on asuttu viikko. Tässä Tanotorven maaliskuun numerossa ollut kolumnini. Kyllä uutta tekstiäkin alkaa pikku hiljaa syntyä.
Sitä
mukaa kun asuntoja on valmistunut Länsi-Helsinkiin ja naapuriin Espooseen on
liikenne kotini lähikaduilla ja -teillä lisääntynyt. Helsingissä vannotaan
kovasti joukkoliikenteen nimeen. Omalla autolla töihin meno on pahasta. Kauppareissut pitäisi tehdä jalan.
Harrastuksiin pitää pyöräillä, kävellä tai hölkätä.
Ihan
hyviä tavoitteita, mutta minkä tähden uudet asunnot rakennetaan paikkoihin,
mihin ei juuri tule palveluja ja joista on kohtuuttoman pitkä matka kauppaan
jalkapelillä. Onneksi on Kannelmäen kaltaisia asuinalueita, joissa palvelut
ovat kohtuullisen matkan päässä. Eikä kenelläkään ole kovin pitkää matkaa
Kanneltaloonkaan.
Mutta
toisenlaista on jo elämä Pitskussa. Palvelut ovat hajallaan. Yllättäen uudet
kaupat ovat tulleet Konalaan. Ei sinne pitkä matka ole. Mutta me kuluttajat
olemme varsin konservatiivisia ja tapoihimme kangistuneita. Ainakin me vanhempi
väki. Jos on vuosikaudet tottunut käymään Myyrmäessä ostoksilla ei sitä horjuta
Sellot ei Kaaret ei Ristikot. Kaikki heikkoudet ja huonoudet hoidetaan
ilmeisesti kuntoon kun kaupunkiin johtavista teistä tehdään
kaupunkibulevardeja. Kummallisia ovat tämän päivän suunnitelmat. Ei kaikkien
tarvitse asua täällä, ei nykypäivän työ vaadi kaiken keskittämistä yhteen ja samaan
paikkaan.
Moneen
kertaan olen ihastellut Espoon tapaa rakentaa. Kun aikanaan kuulin että
Paioniittyyn rakennetaan taloja, ihmettelin miten tänne pelloille ja
ryteikköihin. Mutta olin väärässä. Ensin alueelle rakennettiin tiet, jopa
kevyen liikenteen tiet, puistikot ja muut. Nyt alue on viihtyisän tuntuinen,
mutta kaukana palveluista.
Helsingin
Kaupunginteatterin Studio Pasilassa voi nähdä miten käy kun kaupunki ryhtyy
valmistelemaan uuden asuinalueen rakentamista suopohjaiselle maalle. Mikään ammattitaito
ei riitä luonnonvoimia vastaan. Mika Ripatin kirjoittama ja Pentti Kotkaniemen
ohjaaja Vakavuusongelma on hyvä näytelmä tämän päivän ongelmista ja asioista.
Ensin rakentamisen yksikkö saa tehtävän tehdä suosta asuntomaata ja samaan
aikaan pohditaan miten kaikki voidaan yksityistää. Toiminta pitää saada
virtaviivaiseksi ja kannattavaksi. Jari Pehkonen on näytelmässä työn sankari.
Pertti Koivula vastaavana mestarina on mestari! Heidi Herala, Rauno Aaltonen ja
Eppu Salminen takaavan sen että esitys on korkeatasoinen ja kiinnostava.
Teatteri
Hevosenkenkä ilahduttaa pieniä ja vanhempiakin katsojia mukaansa tempaavalla ja
ihastuttavalla Eemelillä. Vaikka Astrid Lindgrenin tarina on tuttu, on siitä
aina löydettävissä uusia ja hieman erilaisiakin näkökulmia. Mikko Kivinen on
pitänyt huolen ohjaajana siitä, että esitys on huolella tehtyä lastenteatteria.
Kannattaa lähteä Espoon Juhannusmäkeen. Kyllä sinne pääsee bussillakin.
Lapsista
vaikkakaan ei lapsille kerrotaan myös Kom-teatterissa Veikko Nuutisen Pasi was
here -näytelmässä. Lauri Maijala on tavoittanut esitykseen hienosti Pasin
elämänkaaren pienestä päiväkotipojasta, kiusaavaan ja kiusattavaankin
yläkoululaiseen ja aikuiseen mieheen. Näytelmässä tavoitetaan 1980-luvun lasten
ja nuorten elämä huippuhienosti. Robert Enckell, Johannes Holopainen, Vilma
Melasniemi ja Juho Milonoff taipuvat
esityksessä moneksi. Ihan samalla tavalla kuin Vakavuusongelmassakin moni asia
kerrotaan hyvin hauskasti, mutta kaiken takana kulkee kuitenkin murheen ja
elämän rajallisuuden pohjavire.
Teatteri
Avoimien Ovien Majakanvartija on kirjailija Anna Krogeruksen, ohjaaja Sakari
Kirjavaisen ja kolmen naisnäyttelijän Anu Koskisen, Eeva Putron ja Eila
Pyhällön tarina ja näkemys Tove Janssonista. Episodimainen ja monella aikajanalla
ja -tasolla liikkuva esitys vaatii katsojalta paljon. Muutakin kuin Tove
Janssonin elämänvaiheiden tuntemusta.
Hienoa
oli oivaltaa, miten monella tavalla suuri taiteilija on vaikuttanut niin monen
elämään. Meidän ei-taiteilijoidenkin.
Kommentit
Lähetä kommentti