Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Helsingin Kaupunginteatterin musikaali Niin kuin taivaassa on kaikilta osin juuri sitä teatteria, mitä nyt on ilo nähdä, kun vihdoin ja viimeinen katsomoihin saa ottaa väkeä – voimassa olevien rajoitusten mukaan tietysti. Harmitti esityksen päätyttyä, kun aplodit eivät millään kuulostaneet niin mahtavilta kuin haluisi. Meitä katsojia oli liian vähän. Olimme nähneet hiotun, mieltä lämmittäväni ja kauniin esityksen.

Niin kuin taivaassa oli alun alkaen elokuva (2004). Elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Kay Pollak oivalsi, että samasta aiheesta voisi tehdä musikaalin. Laulujen sanat ovat Carin Pollakin ja Fredrik Kempen käsialaa. Meillä Niin kuin taivaassa on nähty ensimmäisenä Svenska Teaternissa 2009 ja sen jälkeen sitä on esitetty eri teattereissa. Uuden esityksen alku on peräisin Tukholmasta, missä musikaalin ohjaaja ja Lilla Teaternin taiteellinen johtaja Jacob Höglund näki esityksen ja oivalsi heti: tämän haluan tehdä.

Avukseen hän sai käsikirjoituksen suomentajaksi Aino Piirolan ja laulujen sanojen suomentajaksi Maija Vilkkumaan. Kapellimestarina on Eeva Kontu. Upean ja monikerroksisen lavastuksen on tehnyt Sven Haraldsson. Pukusuunnittelu on Samu-Jussi Kosken käsialaa, mikä värien skaala onkaan esityksen puvuissa.

Niin kuin taivaassa alkaa, kun maailmankuulu kapellimestari saa niin pahan sydänkohtauksen, että lääkäri pelottelee äkkikuolemalla. Musiikille kaikkensa antanut Daniel päättää palata kotiseudulleen, ostaa sieltä vanhan kansakoulun ja joutuu keskelle pientä kyläyhteisöä. Hänestä tulee vt. kanttori ja kirkkokuoron johtaja. Useimmat kylän asukkaista ovat asuneet siellä aina. Heillä on vanhoja kaunoja – jopa kouluajoilta. Daniel pyristelee sitä vastaan että hänet vedetään keskelle kylän elämää. Mutta vähitellen hän tajuaa, että hän voi auttaa kuoron jäseniä kehittymään laulajina. Ja siinä samalla paljastuvat niin ongelmat kuin hyvätkin asiat.

Esitys on kuin tehty korona-ajan jälkitunnelmiin. Kaikista vastuksista ja rajoituksista huolimatta yhteisö voi kasvaa ja antaa jäsenilleen sellaista, mitä nämä eivät ole aavistaneet edes olevan olemassa. Läskiksi haukuttukin uskaltaa paljastaa miten hän on kärsinyt lapsesta asti saman miehen nimittelystä ja kiusaamisesta. Mutta sekin asia voidaan sopia, kun kiusattu uskaltaa paljastaa tunteensa. Perheväkivalta ei onneksi nappaa liikaa tilaa. Samoin pääosaparin Danielin (Tuukka Leppänen) ja kaupan kassan Lenan (Oona Airola) rakkaustarina ei ole monien musikaalien kaavan mukaan siirappimainen, vaan se kehittyy vähitellen. Daniel on hyvin itseensä käpertynyt mies, hän tarvitsee aikaa oivaltaakseen, että on olemassa muutakin kuin musiikin maailma. Mies ei osaa edes ajaa polkupyörällä.

Esityksessä eivät loista vain Leppänen ja Airola. Hienoa työtä tekevät Emilia Nyman, Antti Timonen, Puntti Valtonen, Sinikka Sokka ja Kari Mattila ja kaikki muutkin.  

Esityksen lavastus oli upea. Näyttelijät ja lavastus olivat yhtenäinen kokemus. Pianon mustia kieliä muistuttavat puun rungot kertoivat välillä enemmän kuin esittäjät. Kliseemäisesti sanoen raikas ja mukaansa tempaava esitys. Kaupunginteatterin entinen johtaja Asko Sarkola arveli vuosia sitten että pääkaupunkiseudulla on sata tuhatta musikaalien ystävää. Nyt on vain toivottava, että edes murto-osa heistä pääsisi näkemään tämän hienon ja hyvällä tavalla tunteisiin vetoavan esityksen.

                                     Oona Airola ja Tuukka Leppänen                                                                                    Kuva Otto-Ville Väätäinen

                       

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku