Kultainen vasikka Espoon Kaupunginteatterissa
Kultainen vasikka Espoon Kaupunginteatterissa on karu
kertomus siitä mitä tapahtuu kun raha ja arvopaperit ovat ainoa asia, mikä
elämässä on tärkeää. Maria Jotuni kirjoitti näytelmän vuonna 1918, sota oli
takana ja espanjantauti tulossa. Näytelmää esitettiin vain harvakseltaan.
Komediaksi kirjoitettu tarina lienee ollut liikaa sen ajan keskiluokalle, jonka
äkkirikastumista edesauttoi ”osakemarkkinoidemme kaikkien aikojen hurjin keinottelukupla”
1916.
Tämän kuplan syntyminen on käsin kosketeltavaa Espoon
Kaupunginteatterin esityksessä. Vain rahalla ja arvopapereilla on merkitystä.
Ne, jotka eivät halua mukaan tähän karuselliin, saavat mennä. Erik Söderblom on
ohjannut Kultaisesta vasikasta huikean performanssin. Rahan perässä on ennen
kaikkea näytelmän päähenkilö huonosti menestyneen liikemiehen (Janne
Reinikainen) vaimo Eedit (Elsa Saisio). Hän haluaa päästä pois ikävästä ja
yksitoikkoisesta kotirouvan roolistaan, mutta siihen hän tarvitsisi rahaa.
Tyttären hämmästykseksi rahan ansaitseminen onnistuukin erittäin
luontevasti hänen äidiltään (huikean hienon roolin tekevä Pirjo Luoma-aho).
Avuksi Katariina-äiti tarvitsee kauppaneuvos Someron (rullaluistimillaan turkki
päällä taituroiva Harri Nousiainen). Avioliitot ja ystävyydet ovat rahan
ympärillä pyörivien elämässä koetuksella.
Kultainen vasikka on Espoon Kaupunginteatterin ja Suomen
Kansallisteatterin yhteistuotantoa. Hauska yksityiskohta paljastuu kun näyttelijät
kieputtavat hienosti toteutettuun lavastukseen (Kati Lukka) kuuluvia
seinäkkeitä, joista käy ilmi että ne kaivettu uudelleenkäyttöön Kansallisteatterin
varastoista. Koko näyttämön lattiatila on näyttelijöiden käytössä. Kukaan ei
poistu tästä tilasta, vaan kaikki hääräävät omiaan koko näytelmän ajan, osa
estradilla, osa taustalla.
Vaikka me tiedämme, että ahneella on kehno loppu, oli esityksessä uudenlaista ilmettä ja meininkiä sinänsä tutun tarinan kertomisessa.
Kommentit
Lähetä kommentti