Notre Damen kellonsoittaja hurmaa Tampereella
Tampereen Teatterin Notre Damen kellonsoittaja on huikea
esitys. Teatterisali on sisutettu uhkeaksi katedraaliksi. Katsoja on todella
tapahtumien keskellä. Musiikki soi milloin herkästi, milloin mahtipontisesti,
tanssijat ovat taitavia ja sielukkaita samalla kertaa, tarinalla on sisältöä, näyttelijät
ovat enemmän kuin hyviä.
Kun loppukiitoksissa Petrus Kähkönen (liikuttavan ihana
Quasimodo) herkistyy melkein kyyneliin, on katsojan pakko myöntää tällaista en
koe teatterissa usein. Seisomaan noussut
yleisö on haltioissaan, niin minäkin. Suosionosoituksista ei tahdo tulla
loppua.
Notre Damen kellonsoittaja (sävellys Alan Menken, sanoitus
Stephen Schwartz, liberetto Peter Parnell) on tuttu tarina, joka perustuu
Victor Hugon 1831 ilmestyneeseen romaaniin ja Disney-elokuvan lauluihin. Näytelmän
suomennos on Mikko Koivusalon, ohjaus Georg Malviuksen ja musiikin johto Martin
Segerstrålen. Lavastussuunnittelun on tehnyt Marjatta Kuivasto. Me katsojat
tiedämme että tulipalo on tuhonnut Pariisin Notre Damen ja se ehkä tekee
kaikesta näkemästämme vielä liikuttavamman, vaikka näytelmän aikakausi on aivan
eri.
Katedraalin seinien sisällä ja sen välittömässä
läheisyydessä tapahtuu paljon. Mustalaistytön synnyttämä pieni, vammainen poika
päätyy kirkon seinien sisälle kopean Claude Frollon (uhmakas ja uljas Ilkka Hämäläinen)
kasvatiksi. Apotti kasvattaa
ja kohtelee Quasimodoa epäinhimillisesti, mutta on omasta mielestään aina
oikeassa. Poika ei pääse edes kirkon seinien ulkopuolelle. Ja kun hän pääsee,
hänen henkiset ja fyysiset voimavaransa pääsevät oikeuksiin.
Kaiken keskipisteeksi kiertyy vähitellen kaunis, nuori mustalaistyttö
Esmeraldo (viehkeä Josefin Silén). Häneen rakastuvat kaikki, myös Katedraaliin
kaartiin komennettu kapteeni Phoebus (korkea Lari Halme). Notre Damen
kellonsoittaja ei kuitenkaan ole vain pelkkä kaunis rakkaustarina. Siinä on
paljon mukana oman aikansa ”luokkataistelua”, monen ranskalaisen
elinolosuhteiden kritiikkiä ja kirkon mahtivallan arvostelua.
Kun Hugon romaani oli ilmestynyt, säveltäjä Louise Bertin
pyysi lupaa säveltää kirjan pohjalta oopperan. Hugo muutti libretossaan
alkuperäistä tarinaa, niin että selkeä päähenkilö oli Esmeralda. Ooppera La
Esmeralda sai kuitenkin murskakritiikin. Vuonna 1998 sai ensi-iltansa musikaali
Notre Dame de Paris. Sen laulut soivat
radiossa, yleisö lauloi loppukiitosten jälkeen esiintyjien kanssa, tuntui että
kaikki osasivat sanat ulkoa paitsi minä kielitaidoton. Esitys oli hurmaava.
Mutta moni meistä Pariisin musikaalin nähnyt on
vankkumattomasti sitä mieltä, että Tampereen esitys on koskettavampi ja monipuolisempi.
Notre Damen kellonsoittaja perustuu
Disneyn vuonna 1996 valmistuneeseen elokuvaan, jonka pohjalta kolme vuotta
myöhemmin nähtiin elokuvaan pohjautuva musikaali Berliinissä.
Tampereen Teatteri on halunnut säväyttää ja onnistuu siinä
täydellisesti. Olisiko tässä musikaali, joka voisi jatkaa voittokulkuaan
kauemminkin kuin yhden tai kaksi kautta.
Ilkka Hämäläinen (Frollo) ja Petru Kähkönen (Quasimodo)
Kuva Tampereen Tetteri Heikki Järvinen
Kommentit
Lähetä kommentti