Kolmen kimppa ja Mies, joka rakasti järjestystä
Elina Hietala, Jarkko Niemi ja Olli Rahkonen
Kuva Tuomo Manninen
Yksin tai kimpassa
On välillä mieltä hivelevää kun poistuu teatterista
hyvillä mielin. Syitä on monia: esitys on ollut odottamattoman hyvä, kaikki
ennakko-odotukset ovat täyttyneet tai esitys on ollut hulvattoman hauska tai
muuten vain tuottanut hyvää mieltä.
Ranskalaisen Clément Michelin Kolmen kimppa Helsingin
Kaupunginteatterin Studio Pasilassa on hauska ja harmiton farssi. Juonen
käänteet sopivan yllättäviä, vaikka lopun arvasi turhankin helposti. Se ei
häirinnyt yhtään.
Liisa Mustonen on ohjannut Kolmen kimpasta ilmavan,
vauhdikkaasti etenevän ja näyttelijöiden parhaita taitoja hyväksi käyttäen
syksyn ilopillerin. Aikanaan teatterinjohtaja Asko Sarkola asetti tavoitteeksi,
että Studio Pasilaan löytäisivät tiensä myös nuoremmat katsojat.
Perjantai-illan esityksessä lokakuun alussa Sarkolan toive oli toteutunut.
Katsomossa oli muitakin kuin meitä eläkeikäisiä. Hyvä niin!
On aika persoonallinen ajatus että asuinkumppanista
pääsee eroon sillä, että asuntoon muuttaa kolmas henkilö. Pauli (maanmainio
Jarkko Niemi) houkuttelee kotiinsa Martinin (eleettömyydessään loistava Olli
Rahkonen). Tarkoitus on että Paulin tyttöystävä (pirteä Elina Hietala) jättää
Paulin kun ei kestä kimppa-asumista. Pauli on kyllästynyt Sofian seuraan, mutta
ei halua olla se joka jättää toisen. Suhteen loppuminen tuntuu kunniakkaammalta
kun tulee itse jätetyksi eikä itse ole se, joka jättää toisen.
Sofiaan ei miesten juoni oikein tahdo tehota, pikemminkin
päinvastoin. Sanailu, eleet, ilmeet,
tekemiset ja kaikki on napakkaa ja komedian hengen mukaista. Tellervo
Syrjäkarin lavastus oli kekseliäs. Farssissa tarvitaan monta ovea, niin niitä
oli nytkin monta, mutta ei kaikki tavanomaisesti lattiatasossa vierekkäin.
Järjestyksen ystävä
Taneli Mäkelä hurmasi yleisönsä Miehenä, joka rakasti
järjestystä Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä. Olavin vaimo Liisa
on kuollut ja Olavi yrittää nyt pitää tiukasti kiinni elämäntavoistaan joita
hän on noudattanut vuosikausia. Ihan ensimmäiseksi aamulla on keitettävä kahvit
ja sitten tarkastettava että rivitalon tontilla kaikki on asianmukaisessa
kunnossa. Kaiken pitää pihapiirissäkin tapahtua sääntöjen mukaan. Jos kyltissä lukee
että piha-alueelle autolla ajo on kielletty, sinne ei sitten autolla saa ajaa.
Säännöllisyys ja järjestys eivät kuitenkaan kannattele
Olavia. Hän haluaa sinne missä Liisa on. Yritys toisensa jälkeen elämän
lopettamiseksi epäonnistuu. Sen sijaan Olavin elämään ilmaantuu vähitellen
monta asiaa, jonka takia hän ei oikeastaan joudakaan kuolemaan. Vastaan tulee
ihmisiä, jotka eivät välitä säännöistä eivätkä kielloista. Käsittämättömän moni
haluaa myös ystävystyä Olavin kanssa. Ja apuakin häneltä tarvitaan.
Olavi on kuin suomalainen sielunveljensä
Mielensäpahoittaja. Hän haluaisi vain elellä omissa oloissaan sääntöjen mukaisesti.
Kun pyrkimykset päästä Liisan luokse epäonnistuvat, antaa Olavi itselleen luvan
miettiä, mitä Liisa tekisi tilanteissa, joissa hän itse on neuvoton. Niin mies
vähitellen oppii antamaan periksi ja ottamaan huomioon kanssaihmisensä eri
tavalla kuin aikaisemmin.
Näytelmä on muokattu ruotsalaisen Fredrik Backmanin
romaanista ”En man som heter Ove”. Näytelmän käsikirjoituksen ovat muokanneet
Marie Persson Hedenius, Johan Rheborg ja Emma Bucht. Esityksen on ohjannut
Marcus Groth.
Taneli Mäkelä
osoittautui loistavaksi näyttelijäksi. Hän ei esittänyt vain Olavia, vaan monia
muitakin henkilöitä, niitä, jotka mursivat hänen vastarintansa ja valoivat
häneen elämänuskoa, niin lapsia kuin aikuisia, miehiä kuin naisia.
Taneli Mäkelä
Kuva Tuomo Manninen
Kommentit
Lähetä kommentti