Kolmen kimppa ja Mies, joka rakasti järjestystä


                                             Elina Hietala, Jarkko Niemi ja Olli Rahkonen
                                                                                  Kuva Tuomo Manninen


Yksin tai kimpassa 

On välillä mieltä hivelevää kun poistuu teatterista hyvillä mielin. Syitä on monia: esitys on ollut odottamattoman hyvä, kaikki ennakko-odotukset ovat täyttyneet tai esitys on ollut hulvattoman hauska tai muuten vain tuottanut hyvää mieltä.
Ranskalaisen Clément Michelin Kolmen kimppa Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa on hauska ja harmiton farssi. Juonen käänteet sopivan yllättäviä, vaikka lopun arvasi turhankin helposti. Se ei häirinnyt yhtään.

Liisa Mustonen on ohjannut Kolmen kimpasta ilmavan, vauhdikkaasti etenevän ja näyttelijöiden parhaita taitoja hyväksi käyttäen syksyn ilopillerin. Aikanaan teatterinjohtaja Asko Sarkola asetti tavoitteeksi, että Studio Pasilaan löytäisivät tiensä myös nuoremmat katsojat. Perjantai-illan esityksessä lokakuun alussa Sarkolan toive oli toteutunut. Katsomossa oli muitakin kuin meitä eläkeikäisiä. Hyvä niin!

On aika persoonallinen ajatus että asuinkumppanista pääsee eroon sillä, että asuntoon muuttaa kolmas henkilö. Pauli (maanmainio Jarkko Niemi) houkuttelee kotiinsa Martinin (eleettömyydessään loistava Olli Rahkonen). Tarkoitus on että Paulin tyttöystävä (pirteä Elina Hietala) jättää Paulin kun ei kestä kimppa-asumista. Pauli on kyllästynyt Sofian seuraan, mutta ei halua olla se joka jättää toisen. Suhteen loppuminen tuntuu kunniakkaammalta kun tulee itse jätetyksi eikä itse ole se, joka jättää toisen.

Sofiaan ei miesten juoni oikein tahdo tehota, pikemminkin päinvastoin.  Sanailu, eleet, ilmeet, tekemiset ja kaikki on napakkaa ja komedian hengen mukaista. Tellervo Syrjäkarin lavastus oli kekseliäs. Farssissa tarvitaan monta ovea, niin niitä oli nytkin monta, mutta ei kaikki tavanomaisesti lattiatasossa vierekkäin.

Järjestyksen ystävä

Taneli Mäkelä hurmasi yleisönsä Miehenä, joka rakasti järjestystä Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä. Olavin vaimo Liisa on kuollut ja Olavi yrittää nyt pitää tiukasti kiinni elämäntavoistaan joita hän on noudattanut vuosikausia. Ihan ensimmäiseksi aamulla on keitettävä kahvit ja sitten tarkastettava että rivitalon tontilla kaikki on asianmukaisessa kunnossa. Kaiken pitää pihapiirissäkin tapahtua sääntöjen mukaan. Jos kyltissä lukee että piha-alueelle autolla ajo on kielletty, sinne ei sitten autolla saa ajaa.

Säännöllisyys ja järjestys eivät kuitenkaan kannattele Olavia. Hän haluaa sinne missä Liisa on. Yritys toisensa jälkeen elämän lopettamiseksi epäonnistuu. Sen sijaan Olavin elämään ilmaantuu vähitellen monta asiaa, jonka takia hän ei oikeastaan joudakaan kuolemaan. Vastaan tulee ihmisiä, jotka eivät välitä säännöistä eivätkä kielloista. Käsittämättömän moni haluaa myös ystävystyä Olavin kanssa. Ja apuakin häneltä tarvitaan.

Olavi on kuin suomalainen sielunveljensä Mielensäpahoittaja. Hän haluaisi vain elellä omissa oloissaan sääntöjen mukaisesti. Kun pyrkimykset päästä Liisan luokse epäonnistuvat, antaa Olavi itselleen luvan miettiä, mitä Liisa tekisi tilanteissa, joissa hän itse on neuvoton. Niin mies vähitellen oppii antamaan periksi ja ottamaan huomioon kanssaihmisensä eri tavalla kuin aikaisemmin.

Näytelmä on muokattu ruotsalaisen Fredrik Backmanin romaanista ”En man som heter Ove”. Näytelmän käsikirjoituksen ovat muokanneet Marie Persson Hedenius, Johan Rheborg ja Emma Bucht. Esityksen on ohjannut Marcus Groth.        
 Taneli Mäkelä osoittautui loistavaksi näyttelijäksi. Hän ei esittänyt vain Olavia, vaan monia muitakin henkilöitä, niitä, jotka mursivat hänen vastarintansa ja valoivat häneen elämänuskoa, niin lapsia kuin aikuisia, miehiä kuin naisia.




                                                         Taneli Mäkelä
                                                                               Kuva Tuomo Manninen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Huippuosaaja