Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu


Urho Kekkonen oli kova jätkä. Ja kova jätkä on Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön uutuusnäytelmässä Kekkonen ja Kremlin tanssikoulua Kekkosta näyttelevä Eero Aho. Kari Heiskasen kirjoittama ja ohjaama näytelmä kertoo vuodesta 1961, jolloin Urho Kekkonen halusi olla presidentti myös seuraavat kuusi vuotta eli vuodet 1962 – 1968.

Historian tapahtumat saavat jälkeenpäin aina selityksiä ja tulkintoja. Kari Heiskanen haluaa näytelmällään kertoa mikä oli noottikriisi syksyllä 1961. Kekkosen lisäksi näyttämölle tarvitaan joukko aikakauden poliitikkoja sekä Kekkosen elämään vaikuttaneita naisia.

Mukana on Väinö Leskinen (Rauno Ahonen), Arvo Korsimo (Risto Kaskilahti), Johannes Virolainen (Jari Pehkonen), Kaarlo Pitsinki (Matti Olavi Ranin), Lyyli Aalto (Vappu Nalbantoglu), Olavi Honka (Matti Rasila), Veikko Vennamo (Pertti Sveholm), Väinö Tanner (Timo Torikka) ja Ahti Karjalainen (Mikko Virtanen). Neuvostoliitosta on tarvittu mukaan Aleksei Zaharov (Ahonen) ja Nikita Hrustsov (Sveholm). Heidän lisäkseen on adjutantteja, upseereita, toimittajia ja sihteereitä.

Näytelmän kolme naista ovat Sylvi Kekkonen (Marjut Toivanen), Anne-Marie Snellman (Leena Rapola) ja Anita Hallamaa (Vappu Nalbantoglu). Tarkkana sai olla, ettei henkilöitä sekoittanut toisiinsa. Miten nuoremmat katsojat pysyvät mukana, kun 1950- ja 60-lukujen  poliitikot tuskin ovat heille tuttuja. 

Helsingin Kaupunginteatterissa on kerrottu jo monessa näytelmässä aikaisemminkin lähihistoriamme käänteistä. Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu on onnistunut täydennys tähän. Näytelmä välitti hyvin sen millaisissa paineissa poliitikot ovat, miten raadollista on heidän keskinäinen kisansa vallasta. Kekkosestahan kukaan ei kerro ilman muistutusta siitä miten vallanhimoinen henkilö hän oli. 

Sylvi Kekkonen oli viisas ja politiikan kiemuroita hyvin terävästi analysoiva presidentin puoliso. Näytelmän moni koskettava ja pysäyttävä tuokio syntyy Sylvi Kekkosen pienistä, ohimennen lausutuista mielipiteistä, ohjeista tai huomioista. Vielä tietävämmäksi on näytelmässäkin tehty Anita Hallama. Anne-Marie Snellman on 1960-luvun alussa jo hieman syrj ässä Kekkosen kuvioista. 

Näyttelijät tekevät monissa eri rooleissaan pikkutarkkaa työtä. Kaikkein ylimpänä nimiroolin mukaisesti Eero Aho. Pöydälle hyppivät, leukaa vetävä ja alati liikkeessä oleva Aho oli kaikessa juuri sopivalla tavalla esikuvansa mukainen.

                                                                                  Kuva Tapio Vanhatalo
                                     Kuvassa Matti-Olavi Ranin, Eero Aho ja Marjut Toivonen 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku