Oikea suomalainen
Olin Ruotsin risteilyllä. Olimme kaksi yötä laivalla. En edes muista milloin olen edellisen kerran ollut Tukholmassa laivalla. Laiva yllätti minut täysin. Silja Symphony muistutti suuresti Gunard-yhtiön Qeen Mary II, jolla risteilimme Karibialla kohta 10 vuotta sitten. Siljalla moni asia oli samaa, mutta vain pienemmässä mittakaavassa.
Hytti oli pienen pieni, mutta oli ylellistä että siinä oli ikkuna. Olimme yläkerroksissa joten moottoreiden jyske ei sinne kuulunut. Eikä käytävilläkään pidetty pahaa meteliä. Hauska oli matkata lasten kanssa. Pääsi Siljalandiin eli leikkipaikkaan. Jäätelöt olivat siellä minun mielestäni parasta.
Illan akrobatia-ohjelmat olivat tasokkaita ja hauskaa katsottavaa. Lapsille tehdyt Afrikka ja merenalaisten elämä - esitykseet olivat aika kökköjä. Pakostakin jäi miettimään miksi lapsia välillä aliarvioidaan.
Kaupoissa riitti katseltavaa. Muuta ei ostettu kuin karkkia ja suklaata. Ruoka oli hyvää ja valinnan varaa paljon. Italialaisen ravintolan olivat matkakumppanini arvioineet hyväksi aikaisemmilla retkillään. Ylellinen aamiainen käynnisti Tukholma-päivän hienosti.
Meillä oli selkeä kohde satutalo Junibacken. Siellä saimme satujunassa muistella mitä kaikkea Astrid Lindgrenin missäkin kirjassa oikein tapahtui. Hyvin sympaattinen paikka. Vain yhden metroaseman ja vajaan kilometrin kävelymatkan päässä laivalta.
Kävellessäs huomasimme että Djurgårkenissa oli aina siellä täällä opastin Abba-museoon ja sinne sitten päädyimme. Nuoremmat matkakumppanit hieman vastustivat suunnitelmaa, mutta hauskaa oli kun museossa pääsi laulamaan Abban lauluja ja jopa tanssimaan heidän kanssaan.
Seuraavalla kerralla voisi perehtyä Ruotsin pop-musiikin historiaan tarkemmin. Ei ole turhaan kehuttu Abba-museota. Olisipa meilläkin Abba.
Peppihän se siinä lepäilee. Ihan samanlaiset tossut olivat kyllä yötä meidän hytissämme.
Olen tyytyväinen että tytär houkutteli minut risteilylle. Olen suhtautunut niihin hyvin nuivasti. Siellähän vain ryypätään ja rällästetään. Sellaiseen en tyrmännyt, vaikka perjantai-iltana laiva tulikin Tukholmasta aika täyteen. Ylellisempää oli kuin matkoilla Tallinnaan. Ja miten vaivattomasti löytyi mielekästä ohjelmaa 7 - 71 vuotiaille.
Onneksi muistan vielä että joulun ja uudenvuoden välipäivinä tehty Tallinnan matkakin oli hyvin antoisa ja mieleenjäävä. Vieläkin muistan miltä Tallinnan joulutorilla näytti.

Kommentit
Lähetä kommentti