Tampereen Työväen Teatterin Kinky Boots

 Kinky Boots villitsee ja valloittaa  

Tampereen Työväen Teatterin katsomossa on selkeästi merkitty millä paikoilla saa istua ja millä ei. Vahtimestarit ohjaavat katsojat lipun osoittamalle riville. Lähes kaikilla katsojilla on kasvomaskit. Väliajan alkaessa vahtimestarit ovat ohjaamassa katsojia lämpiöön. Katsomosta poistutaan rivi kerrallaan. Turvavälit pysyvät. Näytelmän päätyttyä katsomosta poistutaan verkkaisesti rivi kerrallaan. Ruuhkaa ei synny mihinkään. Narikat eivät ole käytössä. Näin toimittiin Tampereen Työväen Teatterissa isolla näyttämöllä Kinky Boots-musikaalin esityksessä.  

Teatterit tekevät entistä enemmän yhteistyötä. Kaksi vuotta sitten kauden teatteritapaus oli Kinky Boots Helsingin Kaupunginteatterissa. Nyt korkeakorkoiset saappaat ihastuttavat Tampereen Työväen Teatterissa. Kaiken perustana on Geoff Deanen ja Tim Firthin käsikirjoittama elokuva. Chicagossa esitys nähtiin näyttämöllä 2012. Ohjaajana on Tampereella niin kuin Helsingissäkin Samuel Harjanne ja pääosan esittäjinä Lauri Mikkola ja Petrus Kähkönen.

Konkurssin partaalla olevan kenkätehtaan omistaja pitää itsestään selvänä, että hänen jälkeensä tehtaa johtaminen siirtyy hänen pojalleen. Mutta nuori mies karistaa paikkakunnan pölyt ja kenkätehtaan hajut harteiltaan ja lähtee opiskelemaan. Isä menehtyy ja poika Charles (Petrus Kähkönen) palaa tehtaalle sulkeakseen sen. Sattumalta hän saa paikallisessa kapakassa esiintyvältä drag-taiteilija Lolalta (Lauri Mikkola) idean uudesta tuotteesta. Tarvitaan piikkikorkoisia reiteen ulottuvia saappaita, joiden korot kestävät miehen painon.

Lopetusuhan alla tehtaan työntekijät ovat valmiita venymään vaikka mihin, sietämään jopa tehtaan suunnittelijaksi palkatun toinen toistaan merkillisimmissä luomuksissa työpaikalle ilmestyvän drag-taiteilijan ystävineen. Musikaali pakotti ajattelemaan miksi emme voi hyväksyä toinen toisiamme sellaisina kuin olemme. Tai emme edes hyväksy itseämme.

Tampereen esitys on vielä riehakkaampi ja menevämpi kuin Helsingissä. Tanssijat ovat huikean taitavia ja näytelmän ilmapiiri huokuu tekemisen iloa ja ennen muuta osaamista. Koreografia on Gunilla Olsson-Karlssonin, lavastuksesta vastaa Peter Ahlqvist. Tuomas Lampisen pukusuunnittelu ja Henri Karjalaisen naamioinnin ja kampausten suunnittelu ovat huippuluokkaa.  Vastaava kapellimestari on Eeva Kontu. Kaikki on kohdallaan, jopa katsomo tempautui mukaan jakaen suosionosoituksia tuon tuosta.   

Kinky Boots on erittäin sopiva korona-ajan näytelmä. Se on näyte yhteisöllisyydestä ja suvaitsevaisuudesta, jotka eivät synny itsestään.

                                                    Kuva Kari Sunnari
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku