Ekaluokkalaisen lämpimät varpaat
Katsomossa on selkeästi merkitty millä paikoilla saa istua ja millä ei. Vahtimestarit ohjaavat katsojat lipun osoittamalle riville. Väliajan alkaessa samat vahtimestarit ovat ohjaamassa katsojia lämpiöön. Katsomosta poistutaan rivi kerrallaan. Turvavälit pysyvät. Kun näytelmä päättyy poistumme verkkaisesti rivi kerrallaan. Ruuhkaa ei synny mihinkään. Leppoisana syysiltana on mukana vain ohut takki, joten sen on voinut ottaa mukaan katsomoon. Narikat eivät ole käytössä. Näin toimittiin Tampereen Työväen Teatterissa isolla näyttämöllä Kinky Boots-musikaalin näytännössä.
Olen alkaneella syyskaudella käynyt teatterissa Espoossa,
Helsingissä ja Tampereella. Työväen Teatterin toimintamalli oli aivan omaa
luokkaansa. Katsomossakin väki istui maskit kasvoilla. Muu Suomi syyttää meitä
pääkaupunkiseutulaisia omahyväisyydestä ja ylimielisyydestä. Ihan vähän on
entisen tamperelaislikan mieleen hiipinyt ajatus, että syytöksissä saattaa olla
perää. Me luulemme että tiedämme ja osaamme kaiken. Säännöt on tehty muita varten,
koska mehän tiedämme postinumeromme turvin miten pitää missäkin tilanteessa
menetellä ja käyttäytyä.
Oma tietämättömyys ja osaamattomuus on tullut vastaan, kun
pohdin mihin voi mennä ja mihin. Voiko mennä kuntosalille, vesijumppaan,
taidenäyttelyyn, konserttiin, kirkkoon, Selloon, apteekkiin, ruokakauppaan,
Turkuun. Metsään ja lenkille menemistä ei tarvitse aprikoida. Ruokakaupoille on
koronan myötä tullut sielu. Toisissa kaupoissa asiakkaat pitävät etäisyyttä,
samalle käytävälle ei kärryjen kanssa ryntäillä, odotetaan että toinen tulee
sieltä pois, kassalla pakataan tavarat rauhassa, seuraava ei tunge ostoksiaan
hihnalle turhan kiireisesti, maskeja on monella, on hyvät
käsidesitelineet. Toisessa kaupassa
toimitaan ihan kuin aina ennenkin. Kaikki on varmaan kiinni henkilökunnasta ja
johdosta.
Luulisi että samanlaiset säännöt tai toimintamallit, hyvät
käytänteet voisi ottaa käyttää kaikkialla. Jos yksi on keksinyt hyvän systeemin
voisi sen toistaa muuallakin. Nyt ei kilpailu ja toisten kyttäily ole päivän
sana. Teattereissa on viime vuosina ryhdytty tekemään uudenlaista yhteistyötä.
Teatterit lainaavat toisilleen henkilökuntaa ja luovuutta. Kaksi vuotta sitten
kauden teatteritapaus oli Kinky Boots Helsingin Kaupunginteatterissa. Nyt
korkeakorkoiset saappaat ihastuttavat Tampereen Työväen Teatterissa. Ohjaaja
Samuel Harjanne on luonut molemmat esitykset. Pääosan esittäjät Lauri Mikkola
ja Petrus Kähkönen ovat molemmissa esityksissä mukana. Tampereen esitys on
vielä riehakkaampi ja menevämpi kuin Helsingissä. Näytelmän ilmapiiri ja sanoma
toinen toistemme hyväksymisestä sellaisina kuin olemme on molemmissa vahvasti
mukana.
Taas kehotan hesalaisia suuntaamaan kulkunsa Espoon
Kaupunginteatteriin. Juha Hurme on loihtinut Algot Untolan vanhasta ja
massiivisesta Harhama-romaanista huikean esityksen. Hurmeen Harhama on hurmaava
ja hurja. Ensimmäinen näytös vie katsojan Pietariin, missä Harhama
(liikunnallisesti ja muutenkin taidokas Tomi Alatalo) yrittää saada selville
sitä millaista suuressa maailmassa oikeasti on. Ja siellähän on tarjolla vaikka
mitä. Musiikin höystämänä ruoditaan markkinataloutta, sosialismia,
kristinuskoa, Perkeleen pahuutta, kurjuutta ja rikkautta.
Harhamassa on kuusi näyttelijää:
Tomi Alatalo, Eetu Känkänen, Antti Laukkarinen, Enni Ojutkangas, Cècile Orblin
ja Roosa Söderholm. Jokaisella – Alataloa lukuun ottamatta – monta roolia,
monta laulua, monta tanssia. Ja kaikki loistavia. Saara Hurmeen koreografia
tukee ja vahvistaa kaikkea. Näyttelijöiden yhteistyö on saumatonta. Välillä on
tunne, että esitys on yhtä taukoamatonta liikettä, alati vaihtuvaa, yllättävää.
Toisessa näytöksessä meno hieman rauhoittuu.
Moninaiset uskon asiat ovat sumentaa Harhaman mielen lopullisesti. Hurmeella on
taiturimainen ote ja kyky tulkita unhoon jääneitä taideteoksia, raaputtaa
niiden pintaa ja saada esille asioita, jotka eivät vuosikymmenten kuluessa ole
muuttuneet mihinkään. Harhamassa hän on houkutellut mukaansa joukon
samanhenkisiä taiteilijoita. Ja lopputulos on täydellinen.
Koronakevät on varmasti jäänyt kaikkien mieleen outona ja
uudenlaisena ajanjaksona. Moni mummu käytti joutilaan ajan hyväksi ja kutoi
sukkia. Niinpä nyt on Neulekerho Heiluvien puikkojen mummujen ansiosta kaikilla
Pitäjänmäen ala-asteen ekaluokkalaisilla uudet villasukat. Lapset olivat innoissaan
sukista ja me mummut tyytyväisiä!
Kommentit
Lähetä kommentti