Ekaluokkalaisen lämpimät varpaat

Katsomossa on selkeästi merkitty millä paikoilla saa istua ja millä ei. Vahtimestarit ohjaavat katsojat lipun osoittamalle riville. Väliajan alkaessa samat vahtimestarit ovat ohjaamassa katsojia lämpiöön. Katsomosta poistutaan rivi kerrallaan. Turvavälit pysyvät. Kun näytelmä päättyy poistumme verkkaisesti rivi kerrallaan. Ruuhkaa ei synny mihinkään. Leppoisana syysiltana on mukana vain ohut takki, joten sen on voinut ottaa  mukaan katsomoon. Narikat eivät ole käytössä. Näin toimittiin Tampereen Työväen Teatterissa isolla näyttämöllä Kinky Boots-musikaalin näytännössä.

Olen alkaneella syyskaudella käynyt teatterissa Espoossa, Helsingissä ja Tampereella. Työväen Teatterin toimintamalli oli aivan omaa luokkaansa. Katsomossakin väki istui maskit kasvoilla. Muu Suomi syyttää meitä pääkaupunkiseutulaisia omahyväisyydestä ja ylimielisyydestä. Ihan vähän on entisen tamperelaislikan mieleen hiipinyt ajatus, että syytöksissä saattaa olla perää. Me luulemme että tiedämme ja osaamme kaiken. Säännöt on tehty muita varten, koska mehän tiedämme postinumeromme turvin miten pitää missäkin tilanteessa menetellä ja käyttäytyä.

Oma tietämättömyys ja osaamattomuus on tullut vastaan, kun pohdin mihin voi mennä ja mihin. Voiko mennä kuntosalille, vesijumppaan, taidenäyttelyyn, konserttiin, kirkkoon, Selloon, apteekkiin, ruokakauppaan, Turkuun. Metsään ja lenkille menemistä ei tarvitse aprikoida. Ruokakaupoille on koronan myötä tullut sielu. Toisissa kaupoissa asiakkaat pitävät etäisyyttä, samalle käytävälle ei kärryjen kanssa ryntäillä, odotetaan että toinen tulee sieltä pois, kassalla pakataan tavarat rauhassa, seuraava ei tunge ostoksiaan hihnalle turhan kiireisesti, maskeja on monella, on hyvät käsidesitelineet.  Toisessa kaupassa toimitaan ihan kuin aina ennenkin. Kaikki on varmaan kiinni henkilökunnasta ja johdosta.  

Luulisi että samanlaiset säännöt tai toimintamallit, hyvät käytänteet voisi ottaa käyttää kaikkialla. Jos yksi on keksinyt hyvän systeemin voisi sen toistaa muuallakin. Nyt ei kilpailu ja toisten kyttäily ole päivän sana. Teattereissa on viime vuosina ryhdytty tekemään uudenlaista yhteistyötä. Teatterit lainaavat toisilleen henkilökuntaa ja luovuutta. Kaksi vuotta sitten kauden teatteritapaus oli Kinky Boots Helsingin Kaupunginteatterissa. Nyt korkeakorkoiset saappaat ihastuttavat Tampereen Työväen Teatterissa. Ohjaaja Samuel Harjanne on luonut molemmat esitykset. Pääosan esittäjät Lauri Mikkola ja Petrus Kähkönen ovat molemmissa esityksissä mukana. Tampereen esitys on vielä riehakkaampi ja menevämpi kuin Helsingissä. Näytelmän ilmapiiri ja sanoma toinen toistemme hyväksymisestä sellaisina kuin olemme on molemmissa vahvasti mukana.

Taas kehotan hesalaisia suuntaamaan kulkunsa Espoon Kaupunginteatteriin. Juha Hurme on loihtinut Algot Untolan vanhasta ja massiivisesta Harhama-romaanista huikean esityksen. Hurmeen Harhama on hurmaava ja hurja. Ensimmäinen näytös vie katsojan Pietariin, missä Harhama (liikunnallisesti ja muutenkin taidokas Tomi Alatalo) yrittää saada selville sitä millaista suuressa maailmassa oikeasti on. Ja siellähän on tarjolla vaikka mitä. Musiikin höystämänä ruoditaan markkinataloutta, sosialismia, kristinuskoa, Perkeleen pahuutta, kurjuutta ja rikkautta.

Harhamassa on kuusi näyttelijää: Tomi Alatalo, Eetu Känkänen, Antti Laukkarinen, Enni Ojutkangas, Cècile Orblin ja Roosa Söderholm. Jokaisella – Alataloa lukuun ottamatta – monta roolia, monta laulua, monta tanssia. Ja kaikki loistavia. Saara Hurmeen koreografia tukee ja vahvistaa kaikkea. Näyttelijöiden yhteistyö on saumatonta. Välillä on tunne, että esitys on yhtä taukoamatonta liikettä, alati vaihtuvaa, yllättävää.

Toisessa näytöksessä meno hieman rauhoittuu. Moninaiset uskon asiat ovat sumentaa Harhaman mielen lopullisesti. Hurmeella on taiturimainen ote ja kyky tulkita unhoon jääneitä taideteoksia, raaputtaa niiden pintaa ja saada esille asioita, jotka eivät vuosikymmenten kuluessa ole muuttuneet mihinkään. Harhamassa hän on houkutellut mukaansa joukon samanhenkisiä taiteilijoita. Ja lopputulos on täydellinen.

Koronakevät on varmasti jäänyt kaikkien mieleen outona ja uudenlaisena ajanjaksona. Moni mummu käytti joutilaan ajan hyväksi ja kutoi sukkia. Niinpä nyt on Neulekerho Heiluvien puikkojen mummujen ansiosta kaikilla Pitäjänmäen ala-asteen ekaluokkalaisilla uudet villasukat. Lapset olivat innoissaan sukista ja me mummut tyytyväisiä!

Julkaistu Tanotorvessa 7.10.2020

    




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku