Kohtauksia eräästä avioliitosta Kansallisteatterissa


Meillä kaikki on hyvin. Me rakastamme ja kunnioitamme toisiamme. Meillä on kaksi tervettä ja iloista lasta. Molemmilla on työ, josta pidämme ja josta saamme kohtuullisen hyvää palkkaa. On toiveiden mukainen koti ja auto ja mahdollisuus lomailla missä haluamme. Ainoa ongelma on, että töitä on molemmilla liian paljon. Ei oikein jää aikaa toinen toisillemme.

Näinhän kaikki avioliittokuvaukset alkavat. Niin myös Kansallisteatterin Omapohjassa Ingmar Bergmanin alun perin elokuvana tunnetuksi tullut Kohtauksia eräästä avioliitosta. Näytelmän on ohjannut ja suomentanut Michael Baran, Mariannena Kristiina Halttu ja Johanina Esa-Matti Long. Heidän tyylikkään, mutta hieman kolkon kotinsa on lavastanut Tarja Simone, hänen käsialaansa on myös puvustus.

Kaikki siis alkaa hyvin harmonisesti. Tutustumme tyylikkääseen ja melko määrätietoiseen Marianneen ja hieman vetäytyvään ja epävarmaan Johaniin.  Aika pian selviää mistä kaikessa on kysymys. Johan kertoo rakastuneensa. Tieto yllättää Mariannen täysin. Ja siitä alkaa aviopuolisoiden välien raastava selvittely. Välillä on tyyntä, välillä myrskyistä.     

Omapohjan näytelmässä ajan eteneminen ja tilanteiden muuttuminen on hoidettu tyylikkäästi, lavasteita täytyy muuttaa vain vähän, jotta tiedämme että olemme Johanin työhuoneessa tai Mariannen uudelleen täysin oman makunsa mukaan sisustetussa parin entisessä kodissa.

Bergman ei oikeastaan yllätä katsojia silläkään, että varsin pian Johan huomaa että hänen elämänmuutoksensa ei ole tuonut mukanaan mitään parempaa, pikemminkin päinvastoin. Vanhaan ei myöskään ole palaamista, joten onko eletty elämä ollut sittenkin virheitä virheiden perään.
Katsomossa oli kutkuttavaa seurata, miten varsinkin iäkkäämmät miehet selkeästi tunsivat olonsa hankalaksi. Oliko kaikessa liian paljon tuttua.

Kohtauksia eräästä avioliitosta on tyylikästä, puhuttelevaa ja tärkeää teatteria. Kristiina Halttu on kaikilla tavoin upea roolissaan. Kaikki on hiottua, mutta viimeiseen asti analysoitua ja uskottavaa. Esa-Matti Long hieman haparoivampi. Pakostakin pohdin millainen näytelmästä olisi tullut jos muutaman vuoden takaisesta Helsingin Kaupunginteatterin esityksestä olisi otettu Kristiina Haltun vastapeluriksi Eero Aho.



                                                                                  Kuva Tuomo Manninen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku