Sara ja Erik ja Sumu
Teatterisyksy sen kuin jatkuu ja syvenee.
Helmeksi esitysten joukossa nousee ehdottomasti Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä esitettävä Pirjo-Riitta Tähden kirjoittama ja Maarit Pyökärin ohjaama Sara ja Erik. Muutamia vuosia sitten näin hienon tv-dokumentin Sara Hildénistä ja Erik Enrothista. Enkä nytkään pettynyt - näin hienon näytelmän.
Näytelmä oli huikea kuvaus kahden voimakastahtoisen ihmisen rakkaudesta. Mutta ennen kaikkea se on kertomus uskomattoman yrittäjähenkisestä naisesta, joka "haistoi" rahan kaikkialla ja joka oletti että rahan avulla hän saa toisen rakkauden kestämään. Sara loi omasta mielestään taiteilija-miehelleen parhaat mahdolliset olosuhteet työn teolle eli maalaamiselle. Aina hän ei ymmärtänyt miksi toinen ei voi tehdä töitä jatkuvasti. Välillä piti aina päästä matkustamaan. Sara lähti toisinaan mukaan, useimmiten ei.
Teija Auvinen ja Ilkka Heiskanen loistivat nimirooleissa. Näytelmän tempo ja siirtymät ajasta ja paikasta toiseen oli toteutettu taidolla ja sydämellä. Muistan hyvin Hildénin takkikaupan. Harva asiakas lähti Saran liikkeistä pois ilman uutta takkia. "Meillä myydään, ei ostetan", huomautti Sara näytelmässäkin.
Uutteran, mutta elämänsä loppuvuosina yksinäisen Sara Hildénin ansiosta saamme edelleen ihailla hänen hienoa taidekokoelmaansa. Hänen nimikko-museonsa tulevaisuudesta Tampereella keskustellaan, mutta vaikka museon paikka muuttuisi Erik Enrothin mahtavien töiden arvo on ja pysyy. Siinä Sara oli oikeassa.
Kansallisteatterin suuren näyttämön syksyn ensimmäinen ensi-ilta oli Juha Jokelan Sumu. Juha Jokela on teatterin ns. kotikirjailija ja hänen näytelmänsä ovat aina etukäteen tapauksia. Niin Sumukin - alaotsikoltaan itsesensuurikomedia.
Jokelan komedia ei ole mikään toinen toistaan seuraavien koomisten tilanteiden tai sutkausten kavalkadi. Komedia on rivien välissä, siinä missä me toinen toistemme silmissä näytämme hieman avuttomilta ja erilaisilta.
Sumussa seurataan kahden teekkarin perustaman start-up yrityksen olemassa olo taistelua. Toinen teekkareista Taisto (Jani Karvinen) on kehittänyt uudenlaisen aivojen kuvantamiseen tarkoitetun laitteen. Olli (Timo Tuominen) yrittää pyörittää yritystä, saada rahoittajia, vientitukea, luoda hyvää ilmapiiriä yritykseen. Mukaan on palkattu myös markkinointi- ja viestintäasiantuntija Jone (Kari Ketonen) ja kun laite on tarkoitus ensimmäisenä myydä Venäjälle tarvitaan myös venenäjänkielen taitoinen työntekijä (Elena Spirina). Olli tuntee ulkomaankauppaministerin (Katariina Kaitue), On luontevaa pyytää häneltä apua.
Sitten nouseekin seinä vastaan. Taisto on joukosta se joka uskaltaa kertoa ääneen mitä hän oikeasti ajattelee Putinin Venäjästä, Ukrainasta ja Krimistä. Taiston mielipiteisiin kaikki sitten kilpistyykin.
Juha Jokelan näytelmässä jokaisellaon oma tärkeä roolinsa, aika lailla odotusten mukaiset kun heihin on aluksi hieman tutustunut. Näyttelijät ovat toinen toistaan parempia.
Taisto rehellisine kannanottoineen on se, jonka ajatukset ja rohkeus jäävät päällimmäisena mieleen.
Helmeksi esitysten joukossa nousee ehdottomasti Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä esitettävä Pirjo-Riitta Tähden kirjoittama ja Maarit Pyökärin ohjaama Sara ja Erik. Muutamia vuosia sitten näin hienon tv-dokumentin Sara Hildénistä ja Erik Enrothista. Enkä nytkään pettynyt - näin hienon näytelmän.
Näytelmä oli huikea kuvaus kahden voimakastahtoisen ihmisen rakkaudesta. Mutta ennen kaikkea se on kertomus uskomattoman yrittäjähenkisestä naisesta, joka "haistoi" rahan kaikkialla ja joka oletti että rahan avulla hän saa toisen rakkauden kestämään. Sara loi omasta mielestään taiteilija-miehelleen parhaat mahdolliset olosuhteet työn teolle eli maalaamiselle. Aina hän ei ymmärtänyt miksi toinen ei voi tehdä töitä jatkuvasti. Välillä piti aina päästä matkustamaan. Sara lähti toisinaan mukaan, useimmiten ei.
Teija Auvinen ja Ilkka Heiskanen loistivat nimirooleissa. Näytelmän tempo ja siirtymät ajasta ja paikasta toiseen oli toteutettu taidolla ja sydämellä. Muistan hyvin Hildénin takkikaupan. Harva asiakas lähti Saran liikkeistä pois ilman uutta takkia. "Meillä myydään, ei ostetan", huomautti Sara näytelmässäkin.
Uutteran, mutta elämänsä loppuvuosina yksinäisen Sara Hildénin ansiosta saamme edelleen ihailla hänen hienoa taidekokoelmaansa. Hänen nimikko-museonsa tulevaisuudesta Tampereella keskustellaan, mutta vaikka museon paikka muuttuisi Erik Enrothin mahtavien töiden arvo on ja pysyy. Siinä Sara oli oikeassa.
Kansallisteatterin suuren näyttämön syksyn ensimmäinen ensi-ilta oli Juha Jokelan Sumu. Juha Jokela on teatterin ns. kotikirjailija ja hänen näytelmänsä ovat aina etukäteen tapauksia. Niin Sumukin - alaotsikoltaan itsesensuurikomedia.
Jokelan komedia ei ole mikään toinen toistaan seuraavien koomisten tilanteiden tai sutkausten kavalkadi. Komedia on rivien välissä, siinä missä me toinen toistemme silmissä näytämme hieman avuttomilta ja erilaisilta.
Sumussa seurataan kahden teekkarin perustaman start-up yrityksen olemassa olo taistelua. Toinen teekkareista Taisto (Jani Karvinen) on kehittänyt uudenlaisen aivojen kuvantamiseen tarkoitetun laitteen. Olli (Timo Tuominen) yrittää pyörittää yritystä, saada rahoittajia, vientitukea, luoda hyvää ilmapiiriä yritykseen. Mukaan on palkattu myös markkinointi- ja viestintäasiantuntija Jone (Kari Ketonen) ja kun laite on tarkoitus ensimmäisenä myydä Venäjälle tarvitaan myös venenäjänkielen taitoinen työntekijä (Elena Spirina). Olli tuntee ulkomaankauppaministerin (Katariina Kaitue), On luontevaa pyytää häneltä apua.
Sitten nouseekin seinä vastaan. Taisto on joukosta se joka uskaltaa kertoa ääneen mitä hän oikeasti ajattelee Putinin Venäjästä, Ukrainasta ja Krimistä. Taiston mielipiteisiin kaikki sitten kilpistyykin.
Juha Jokelan näytelmässä jokaisellaon oma tärkeä roolinsa, aika lailla odotusten mukaiset kun heihin on aluksi hieman tutustunut. Näyttelijät ovat toinen toistaan parempia.
Taisto rehellisine kannanottoineen on se, jonka ajatukset ja rohkeus jäävät päällimmäisena mieleen.
Kommentit
Lähetä kommentti