Normaalia liikunnallista elämää


On tutkittu ja kerrottu että yli puolitoista miljoonaa suomalaista harrastaa kävelyä. Kauniina syyssunnuntaina olettaisi kaikkien puuhastelevan harrastuksensa parissa. Olen hämmästellyt eritoten Mäjäjoen varrella kulkevilla väylillä, missä ne miehet ja naiset kävelevät. Täällä kun on mitä mainiommat mahdollisuudet kävellä, juosta tai vaikkapa pyöräillä. Mutta väljää on ….

Uudessa Leppävaaran maauimalassa oli sentään kauniina kesäpäivinä aikamoinen tungos. Mutta suurin osa uimalan kävijöistä oli lapsia. Työikäiset, etenkin nuoret naiset kansoittavat kuntosalit ja me eläkeikäiset riennämme harrastuspaikasta toiseen. Vääjäämättömästi taitaa aika monelle käydä niin että ns. parhaassa iässä ei kunnosta tarvitse huolehtia, koska sitä riittää muutenkin.

Eläkkeellä on aika lukea lehtiä, kuunnella radiota ja lukea Facebookia. Joka päivä törmään jossakin mediassa tietoon että mitä paremmin ikäihminen huolehtii kunnostaan, sitä toimintakykyisempänä säilyy. Kirjailija, lääkäri ja ent. kansanedustaja Claes Andersson pohti kerran että pitääkö meidän vanhojen olla hyvässä kunnossa kuolemaan.

Jäin vähän yli 40-vuotiaana auton alle. Tuttu lääkäri kertoi toipumisjakson alussa että minulle on kaksi vaihtoehtoa. Ryhtyä sairaaksi, vaivojaan valittavaksi kohta vaihdevuosi-ikäiseksi naiseksi tai ryhtyä kuntouttamaan itsenäni. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Päädyin muutamaksi vuodeksi ns. maratoonariksi. Mitä paremmassa kunnossa olin, sitä vähemmän jouduin potemaan vaivojani. Nyt en enää juokse, mutta kävelen sitäkin innokkaammin.

Kuten monessa muussakin asiassa, liikunnan tarve ja ilo on löydettävä itse. En usko että liikuntasetelit sun muut keinot ratkaisevat asiaa. Helpottavat varmasti. Mutta kokeileminen kannattaa aina. Ainakin minulle tulee hyvä mieli kaikesta liikunnasta mitä harrastan. On se sitten joogaa, vesijumppaa, sauvakävelyä, pyöräilyä, jumppaa, kuntosaliharjoittelua. Reppu selkään ja kauppa-asioille! Ei se sen kummempaa vaadi. Hyvät lenkkikengät sentään tarvitaan. 

Syksyn yksi hyvistä puolista on se, että organisoidun liikunnan kesäloma on takana. Nyt pääsen maanantaisin Pitäjänmäen Eläkkeensaajien joogaan. Yritän löytää Espoon tarjonnasta sopivan vesijumpan ja ehkäpä muutakin. Kuntosalilla käyminen kaivertaa. Pitäisi saada lisää lihasvoimaa, mutta kun niin moni kuntosalien laitteilla tehtävä liike kipeyttää eikä parannan hartioitani ja niskaani. 

Kesällä on ollut ilo jumpata aamuisin aamuauringossa parvekkeella. Siinä ovat olleet seurana joogakorkit, kuminauhat, käsipainot ja kahvakuula. Kun sain houkuteltua itseni aamujumpalle ensin muutaman kerran, alkoikin siitä tulla tapa. Pisimmät kävelylenkit teimme Espoon Rantaraitilla. Hämmentävää oli todeta miten paljon Espoossa on ökyrikkaiden isoja taloja meren rannalla ja satamissa hulppeita purjeveneitä. Ilmankos täällä on halvempi kunnallisvero kuin Helsingissä tai Vantaalla mutta ei kuitenkaan yhtä alhainen kuin Kauniaisissa. 


  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku