Pyykkiä voi pestä koska vaan

Kun vajaa kolmekymmentä vuotta sitten muutimme suorasähkölämmitystaloon, selvisi että meillä on käytettävissä yösähkö, jonka hinta oli kolmasosa siitä mitä päiväsähkö. Oli itsestään selvää että pyykit piti pestä yösähköllä ja tiskikonekin sai pyöriä yöaikaan.

Yösähkö meni päälle klo 23 ja poistui klo 7 aamulla. Viikonloppuna halpaa sähköä oli tarjolla perjantaina klo 23:sta maanantai-aamuun klo 7:ään. Pesukone varustettiin ajastimella että kone pyörähti käyntiin oikeaan aikaan. Saunomista harrastimme pääsääntöisesti vain viikonloppuisin.

Muutama vuosi sitten Espoon sähkölaitos alkoi tarjota halvempaa sähköä jo alkuillasta, niin Helsingin Energiakin napsautti yösähkön päälle klo 20. Nyt oli pyykinpesu hieman helpompaa. Mutta uuden pesukoneen myötä energiaystävälliset ohjelmat kestivät tuntikaupalla, joten pientä taiturointia tarvittiin.

Nyt olen hämmentynyt. Pyykkiä voi pestä ihan mihin aikaan päivästä tahansa. Ei tietenkään klo 23:n jälkeen. Oletan että kerrostalossa on kunnioitettava jonkinlaista naapurirauhaa. Millään en tahdo sopeutua siihen että minun ei tarvitse välittää onko halvempaa yösähköä tarjolla vai ei. Muutaman vuoden hinnan ero on ollut niin pieni, että kovin paljon säästöä ei ole syntynyt koneiden yöllisistä pyörimisistä. Huonoa omaatuntoa potien olen pessyt välillä pyykkiä päiväsaikaan. Nyt ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.

Leipoakin voi muulloin kuin viikonloppuisin. Tottumus on toinen luonto. Hienointa asuinpaikkamme vaihtumisessa on että ulkoilureitit ovat vanhat tutut.

Tänään kiersimme Talissa. Askeleita kertyi reilusti yli 10 000 ja kilometrejä melkein 9. Maarit oli mukana ja aurinko paistoi ja kevään ensimmäiset leskenlehdet löytyivät ja kotona odotti tavallisella hinnalla lämmitetty sauna.

   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Huippuosaaja