Peukalolla on käyttöä
Tuntuma siihen että oikean käden peukaloa voi käyttää moneen eri tarkoitukseen alkaa vähitellen palautua. Sen avulla voi kuoria mandariinin, jota tarvitaan rahka-hedelmä-juoman valmistukseen. Sitä tarvitaan kun pesee oikealla kädellä uunin puhtaaksi tai kun jynssää hammasharjan ja vanupuikkojen avulla pesuhuoneen lattiakaivon kauniin hopeanvärisen, mutta lokeroita täynnä olevan kannen puhtaaksi. Perunoiden kuoriminen ei onnistu ilman oikean käden peukaloa. Langan pujottminen silmäneulaan on hankalaa jos oikeakätisen pitää tehdä se vasemman käden turvin. Kaiken voi tehdä vasemmalla kädellä, mutta tekemiseen pitää keskittyä ja se vie aikaa. Ja sehän minulle hätähousulle on vaikeaa.
Kaikesta huolimatta kirjoituspöydälläni on pieni korillinen peukalon "hoitamisessa" tarvittavaa välineistöä. Kertakäyttöhansikas-laatikko on keittiössä ja desifiointiainepullo pesuhuoneessa. Kuljen nykyisin useimmiten valkoinen puuvillahanska kädessä. Niitä saa apteekistä, niistä voi kätevästi leikata sormien kohdat lyhyksi, ne voi pestä. Pari viikkoa sitten suunnittelin että lähden ostamaan hanskoja lisää, kunnes Kerttu laski varannot ja puhtaana oli 16 hanskaa.
Teatteriin laitan siteen vain peukaloon. Ja sillä varustuksella on viikon sisällä nähty Espoon kaupunginteatterissa Kuka pelkää Virnia Woolfia, Areena näyttämöllä oltiin Flirttikurssi 55+:ssa, Teatteri Avoimissa Ovissa Palavassa kaupungissa.
Edvard Albeen näytelmä tekee vaikutuksen joka kerta. Vaikka tiedän juonen, on sen kehittely taitavien näyttelijöiden (ennen muuta Antti Virmavirta ja Satu Silvo) kanssa huikeaa. Millaiseen huijaukseen ja toisen alistamiseen me pystymmekään. Pasi Lampelan ohjaama esitys kesti yli kolme tuntia, mutta oli niin intensiivinen ja huolellisesti kokoon rakennettu, että katsomo jaksoi hiiren hiljaa seurata näyttämöllä tapahtuvaa mittelöä.
Avoimien Ovien Palava kaupunki kertoi eläämästä Helsingissä pommitusten keskellä jatkosodan aikana. Olimme liikkeellä joukolla - Pitäjänmäen Eläkkeensaajien laajennettu Lukupiiri. Moni oli elänyt sodan varjossa,, myös pommitusten keskellä Helsingissä. Sirpa Kähkönen oli kirjoittanut tarinan ja Anna-Mari Kähärä säveltänyt Arvo Turtiaisen. Aaro Hellaakosken, Yrjö Jylhän ja Kähkösen runoja. Hieman häiritsi että mukana oli tarpeettoman paljon sodan ympärille rakennettu kliseitä. Miksi aina pitää olla mukana suomalainen nainen joka rakastuu saksalaiseen upseeriin. Silkkisukat ja suklaako houkuttelivat. Vaikuttavia olivat valokuvat jotka kuvasti sodan päivinä Erottajan ympäristössä eli siellä missä istuimme teatterissa. Ohjaaja oli ollut Taru Mäkelä. Näyttelijöistä valitsimme suosikiksi Sinikka Sokan. Hän oli liikuttavan ihana pikku tyttö ja ravintoloitsija Viipurista.
Flirttikursin 55+ piti olla etenkin Lisalle hyödyllinen opintomatka. Mutta ei vanhan flirttitaito oikein tämänkään näytelmän avulla karttuneet. Saksalaisen Lutz Hubnerin näytelmä on paikka paikoin hersyvän hauska ja Helsingin Kaupunginteatterin taitavat näyttelijät - Heidi Herava, Pertti Koivula, Leena Uotila, Eppu Salminen, Jari Pehkonen, Heidi Lindén, Eija Vilpas ja Tom Wentzel - olivat upeita. Mutta paikka paikoin näytelmän rytmitys ontui. Ohjaaja Pentti Kotkaniemi oli tehnyt huolellista työtä, mutta rakoilua jäi ja se harmitti.
Kaikesta huolimatta kirjoituspöydälläni on pieni korillinen peukalon "hoitamisessa" tarvittavaa välineistöä. Kertakäyttöhansikas-laatikko on keittiössä ja desifiointiainepullo pesuhuoneessa. Kuljen nykyisin useimmiten valkoinen puuvillahanska kädessä. Niitä saa apteekistä, niistä voi kätevästi leikata sormien kohdat lyhyksi, ne voi pestä. Pari viikkoa sitten suunnittelin että lähden ostamaan hanskoja lisää, kunnes Kerttu laski varannot ja puhtaana oli 16 hanskaa.
Teatteriin laitan siteen vain peukaloon. Ja sillä varustuksella on viikon sisällä nähty Espoon kaupunginteatterissa Kuka pelkää Virnia Woolfia, Areena näyttämöllä oltiin Flirttikurssi 55+:ssa, Teatteri Avoimissa Ovissa Palavassa kaupungissa.
Edvard Albeen näytelmä tekee vaikutuksen joka kerta. Vaikka tiedän juonen, on sen kehittely taitavien näyttelijöiden (ennen muuta Antti Virmavirta ja Satu Silvo) kanssa huikeaa. Millaiseen huijaukseen ja toisen alistamiseen me pystymmekään. Pasi Lampelan ohjaama esitys kesti yli kolme tuntia, mutta oli niin intensiivinen ja huolellisesti kokoon rakennettu, että katsomo jaksoi hiiren hiljaa seurata näyttämöllä tapahtuvaa mittelöä.
Avoimien Ovien Palava kaupunki kertoi eläämästä Helsingissä pommitusten keskellä jatkosodan aikana. Olimme liikkeellä joukolla - Pitäjänmäen Eläkkeensaajien laajennettu Lukupiiri. Moni oli elänyt sodan varjossa,, myös pommitusten keskellä Helsingissä. Sirpa Kähkönen oli kirjoittanut tarinan ja Anna-Mari Kähärä säveltänyt Arvo Turtiaisen. Aaro Hellaakosken, Yrjö Jylhän ja Kähkösen runoja. Hieman häiritsi että mukana oli tarpeettoman paljon sodan ympärille rakennettu kliseitä. Miksi aina pitää olla mukana suomalainen nainen joka rakastuu saksalaiseen upseeriin. Silkkisukat ja suklaako houkuttelivat. Vaikuttavia olivat valokuvat jotka kuvasti sodan päivinä Erottajan ympäristössä eli siellä missä istuimme teatterissa. Ohjaaja oli ollut Taru Mäkelä. Näyttelijöistä valitsimme suosikiksi Sinikka Sokan. Hän oli liikuttavan ihana pikku tyttö ja ravintoloitsija Viipurista.
Flirttikursin 55+ piti olla etenkin Lisalle hyödyllinen opintomatka. Mutta ei vanhan flirttitaito oikein tämänkään näytelmän avulla karttuneet. Saksalaisen Lutz Hubnerin näytelmä on paikka paikoin hersyvän hauska ja Helsingin Kaupunginteatterin taitavat näyttelijät - Heidi Herava, Pertti Koivula, Leena Uotila, Eppu Salminen, Jari Pehkonen, Heidi Lindén, Eija Vilpas ja Tom Wentzel - olivat upeita. Mutta paikka paikoin näytelmän rytmitys ontui. Ohjaaja Pentti Kotkaniemi oli tehnyt huolellista työtä, mutta rakoilua jäi ja se harmitti.
Kommentit
Lähetä kommentti