Siisti Siiri vai likainen Kerttu
Menen teatteriin Kertun kanssa. Helsingin Kaupunginteatterin lämpiössä esitettiin Tiina Nopolan kirjan perusteella tehtyä tarinaa Siiri ja likainen Kerttu. Kun lähdimme teatterista pois Kertun, 6 vuotta kanssa kysyin kumpi haluaisit olla.
Minusta olisi ollut kiva olla likainen Kerttu. Tietysti Kerttu oli likainen ja sottainen ja villi vain muutaman päivän. Oikeasti hän oli ihan yhtä siirti kuin Siirikin. Näytelmä oli tavattoman hauska ja huolella ja innolla tehty. Sanna Majurin Siiri oli niin näpsä ja uskottavat pikkutyttö. Eikä valittamista ollut Tiina Peltosen ja Hannes Suomisen rooleissakaan. Pikku-Otto oli niin hellyttävä kuin pieni poika vain voi. Likainen Kerttu juuri oikealla tavalla vallaton ja villi kun siihen oli tilaisuus.
Tiina Nopola oli kirjoittanut näytelmään ihkauusia lauluja.
Kyllä oikeassakin elämässä välillä haluaisin olla likainen Kerttu. Luin taannon artikkelin jossa väitettiin että sellainen joka pitää kotinsa sotkuisena ja tavarat riipin raapin säästää aikaa kun ei uhraa siitä turhaan järjestämiseen ja siivoamiseen. Mutta millä sitten löytäisi mitään tavaroitaan jos ne olisi jättänyt minne sattuu. Kun nytkään ei tahdo löytää vaikka on olevinaan kaikilla tavaroilla omat paikkansa.
Kun yritän sitkeästi pitää kiinni siitä että järjestys säilyy, käytän hirvittävän paljon aikaa siihen että kiikutan tarvaroita paikasta toiseen. Välillä hiipii mieleen ajatus että ehkäpä vähempikin riittäisi. Mieheni väittää että poden nyppimistautia. En osaa lähteä kotoa pois jollen ole saanut sitä järjestystä aikaan mitä olen itseni kanssa sopinut. Se ei suinkaan tarkoita sitä että kaikki jää viimeisen päälle järejstykseen kun poistun talosta tai menen nukkumaan.
Mutta kaikesta huolimatta aion joku päivä olla likainen Kerttu. Hypin kuralammikossa ja teen vaikka mitä. Otan monta selfietäkin!!!
Minusta olisi ollut kiva olla likainen Kerttu. Tietysti Kerttu oli likainen ja sottainen ja villi vain muutaman päivän. Oikeasti hän oli ihan yhtä siirti kuin Siirikin. Näytelmä oli tavattoman hauska ja huolella ja innolla tehty. Sanna Majurin Siiri oli niin näpsä ja uskottavat pikkutyttö. Eikä valittamista ollut Tiina Peltosen ja Hannes Suomisen rooleissakaan. Pikku-Otto oli niin hellyttävä kuin pieni poika vain voi. Likainen Kerttu juuri oikealla tavalla vallaton ja villi kun siihen oli tilaisuus.
Tiina Nopola oli kirjoittanut näytelmään ihkauusia lauluja.
Sottaa ja suttaa
läträä ja lotraa,
kurassa kelli
ja tee siitä velli.
Sottaa ja suttaa
se on ihanaa.
Kyllä oikeassakin elämässä välillä haluaisin olla likainen Kerttu. Luin taannon artikkelin jossa väitettiin että sellainen joka pitää kotinsa sotkuisena ja tavarat riipin raapin säästää aikaa kun ei uhraa siitä turhaan järjestämiseen ja siivoamiseen. Mutta millä sitten löytäisi mitään tavaroitaan jos ne olisi jättänyt minne sattuu. Kun nytkään ei tahdo löytää vaikka on olevinaan kaikilla tavaroilla omat paikkansa.
Kun yritän sitkeästi pitää kiinni siitä että järjestys säilyy, käytän hirvittävän paljon aikaa siihen että kiikutan tarvaroita paikasta toiseen. Välillä hiipii mieleen ajatus että ehkäpä vähempikin riittäisi. Mieheni väittää että poden nyppimistautia. En osaa lähteä kotoa pois jollen ole saanut sitä järjestystä aikaan mitä olen itseni kanssa sopinut. Se ei suinkaan tarkoita sitä että kaikki jää viimeisen päälle järejstykseen kun poistun talosta tai menen nukkumaan.
Mutta kaikesta huolimatta aion joku päivä olla likainen Kerttu. Hypin kuralammikossa ja teen vaikka mitä. Otan monta selfietäkin!!!
Kommentit
Lähetä kommentti