Hoivaaminen loppuu kesken

Ensin kuuluu olla vuosi, kaksi tai kolme kotona. Sitten mennään päiväkotiin ja kun ikää on karttunut 7 vuotta, alkaa koulunkäynti ja sitä kestää vuosikausia. Hyvässä lykyssä kuluu aika monta vuotta jonkin opinahjon huomassa ja sitten koittavat työvuodet, jos käy hyvin. Eläkevuodet koittavat aikanaan ja niiden myötä vapaus. Kunnes vuodet tekevät tehtävänsä ja terveys alkaa reistailla ja kyky selviytyä arkipäivän askareista hiipuu. Silloin olisi paikallaan hakeutua paikkaan, missä vanhuksesta pidetään huolta.

Elämän alun ja monien vuosikymmenten ketju ulkopuolisesta huolenpidosta häviää silloin kun moni sitä eniten tarvitsee. Vanhojen ihmisen on saatava asua omassa kodissaan omaishoitajan avulla. Asiantuntijat ovat toitottaneet tätä meille ainakin viimeiset 20 vuotta. Tätä mieltä ovat kuulemma kaikki vanhat ihmisetkin.

Varmuuden vuoksi säädettiin vanhuspalvelulaki, johon kirjattiin että seniorikansalaista on kuunneltava ja otettava huomioon hänen omat toiveensa mahdollisen hoidon ja hoivan suhteen. On mietitty sitäkin miten monta käsipari tarvitaan hoitamaan mahdollisesti laitoshoitoon joutuvaa huonokuntoista miestä tai naista.

Harmittaa ja hävettää kun kuulee millaista vanhenevan omassa kodissaan omaishoitajan hoidossa elävän ihmisen elämä nykyisin on. Ei auta vaikka asiasta puhutaan turuilla ja toreilla, ei hyödytä median meteli, ei mikään.   

Mutta hoidettiin ne mummut ja vaarit ennenkin. Hoidettiin, hoidettiin, mutta ei niin hyvin kuin nykyisin. Ikävuosia ei karttunut nykyistä tahtia. Ns. kehittynyt lääketiede pitää osaltaan huolta siitä että elämää riittää enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten.

Helsingissä on tekeillä ikäohjelma. Luonnosta lukiessa tuli mieleen että miten monta virkahenkilöä on tämänkin paperin tiimoilla pakertanut. Mitään konkreettista ei siinäkään uskalleta luvata. Samaa narinaa voisin pitää lasten ja keski-ikäistenkin puolesta.

Väittävättä isoäidit elävät pitkään. En selkeä syy pysyä hengissä. Kukapa paremmin osaa kannustaa ja kiittää pientä ja suurtakin lasta kuin mummi tai ukki. Ja tällaista kaiken hyväksyvää ja aitoa rakkautta tarvitsisi jokainen lapsi. Arvostan suuresti niitä jotka jaksavat vapaaehtoisesti olla mummuna niille lapsille, joiden isoäiti asuu kaukana tai jota ei enää ole.

Nyt pitää alle kouluikäisen lapsen mummin kiiruhtaa varaamaan liput Helsingin Kaupunginteatterissa esitettävään Siiriin ja sotkuiseen Kerttuun. Tiina Nopolan kirjasta on taiottu hauska ja vauhdikas lyhyt näytelmä. Hieman vanhemman kanssa voi vielä yrittää saada lippua Peppi Pitkätossuun.

Jos lumi pysyy maassa voi mennä hiihtämään, pulkkamäkeen tai luistelemaan lasten kanssa. Ja lapseton mummu ja vaari voi kysyä naapurilta tarvitaanko vahtia luistinkentän reunalle kun lapset opettelevat luistelemaan tai pelaamaan jääkiekkoa. Pulkkamäkeenkin voi mennä.

Sitten ei ehdi harmitella vanhuspalvelulain puutteita, soten viivästymistä tai hallinnon muitakaan kiemuroita.     

Näin vuoden ensimmäisessä Tanotorvessa.