Reilun 50 vuoden ero

Elisa on 17 ja minä kohta 70 eli ikäeromme on 53 vuotta. Ja tänään konkreettisesti koin taas kerran mitä se merkitsee. Elisa opasti minua tekemään Power Pointin animaatio-versiota. Sitkeästi ja rauhallisesti hän opasti ja neuvoi. Välillä vähän ihmetteli minun työtapojani. Eniten tietysti nuorta huvittaa kun olen niin hidas.

Kaikkihan pitää tehdä tietokoneella rauhallisesti ettei vain vahingoita mitään ja silti saan aikaan välillä aikamoista sotkua. Minulla on nyt hienot muistiinpanot siitä miten saan sitten syksymmällä aikaan hienon uuden esityksen.

Samalla tutkailimme miten voisin julkaista isäni elämäntarinaa netissä. Tarjolla on ilmaisia kotisivuja. Mutta kun niitä tarkemmin tutkii ilmaisuus tarkoittaa enintään 30 päivää ja sen jälkeen pitääkin sitten maksaa. Toistaiseksi emme ole löytäneet yhtä kätevästi tehtävää sivustoa mitä tämä bloggeri on. Olen vain saanut päähäni että sukutarina olisi hauskempi nettiversiona kuin kirjana, mutta aikahan näyttää. Muutenkin olen tutkimusteni kanssa solmussa. Päänvaivaa tuottaa edelleen 1813 syntynyt esi-isä. Hän on elänyt Pielavedellä, mutta tämän hetken tietojeni mukaan syntynyt Hartolassa. Ja sieltä löytyy kaksi versiota Kallen isästä ja äidistä, saman nimiset mies ja nainen, mutta kahta eri syntymävuotta molemmilla. Saa nähdä saaka, ehtiikö ja viitsiikö sukututkimus-opettajani selvittää asiaa. Oma kykyni eivät siihen yllä.

Olimme lauantaina uintiretkellä Sääksjärvellä Nurmijärvellä. Järvi on hieno, upea hiekkaranta ja tilaa retkeilijöille vaikka kuinka paljon. Kävimme myös Taaborinvuorella katsomassa Vaahteranmäen Eemelin. Taavi Vartian ohjaamassa esityksessä olivat vetonauloina Anna Hanski, Marita Taavitsainen ja Eija Vilpas. Eemeli ja Iida olivat hienosti näytteleviä lapsia. Aikuiset sitten vähän epätasaisempia. En ihan ihastunut siihen että kertoja (sinänsä mainio Eija Vilpas) kertoi aina mitä tapahtui. Kertojan käyttäminen on hieman halpahintainen keino. Eemelin tarinan olisi voinut kertoa tapahtumina ja tarinana suoremmin ilman etukäteistarjontaa.

                                           Rannalla meillä oli hyvät eväät ja varusteet.

Teatteriretkelle toi lisäjännityksen yhden matkalaisemme päähän eksynyt punkki. Sen otti pois kirjoja myynyt rouva, jolla oli punkkipihdit mukana, koska hänellä on lapsia, koiria ja hevosia. Onneksi järjestysmiehenä toiminut nuori nainen tiesi keneltä sai apua.

Mieleni on hyvä kun olen jaksanut naputella sukututkimusohjelmaani ison joukon äidinäitini puoleisten sukulaisten tietoja. Aika vanhoja tietoni ovat eli monen perheen tiedot ovat peräisin parinkymmenen vuoden takaa. Mutta uskon että saan niitä vähitellen täydennyttyä.

Sitä onko puuhastani koskaan kenellekään mitään iloa, en vielä osaa sanoa. Mutta kaipa asioita voi tehdä omaksikin ilokseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku