Kyllä kesä tulee

Meillä alkaa paikat olla kunnossa kesän tulla. Tänään kiikutin verannalle lepotuolini. Pesin sen ailen ja tänään virittelin paikoilleen. Nyt ei puutu kuin niin lämmin ilma että tarkenee istua verannalla ja lukea ja juoda hyvää espresso-kahvia.

Ikkunat pesin lauantaina - sunnuntaille jäi vain takkahuoneen ikkunat. Muutamat verhotkin pesin, talviset kengät ja takit on viety autotalliin ja kevyemmät versiot tuotu tilalle. 

Nyt mietin milloin kasvimaan voisi kääntää - siis Matias voisi kääntää ja minä kylvää Karlan ja Kertun kanssa. Jos ei ilmat kylmene, niin helatrostai voisi olla hyvä päivä siihen. 

Eilen eli sunnuntaina valloitimme Enskan kanssa taas Malminkartanon täyttömäen. Se on 90 metrin korkeudessa meren pinnalta ja Helsingin korkein kohta Kapuamme mäelle serpentiinitietä pitkin. Enska tulee alas portaita pitkin ja minä eteläistä suoraa tietä pitkin. Minä en halua tulla portaita alas, koska kaksitehosilmälaseilla se ei ole kivaa ja Enskan mielestä jyrkkä tie alas rasittaa polvia. 

Oli aika pilvistä. Otan aurinkoisella ilmalla joku viikonloppu parempia kuvia. Pyöräilykausikin on alkanut. Kummallista miten pyörälläajaminen tuntuu joka kevät hankalalta. Vähitellen se alkaa helpottua, mutta kumman hataraa on kääntyminen pienessä tilassa ja äkkijarrutukset. En tiedä pitäisikö pyöräilyssäkin olla yläikäraja. 

Fani, fanimpi, fanein. Ilmiö tulee mieleen kun katsoo jääkiekon MM-kisoja. Liput maksavat huikean paljon, yli 100 euroa ja väkeä riittää. Kyseessä on kuulema yhteisten tunteitten jakaminen on sitten kyse konserteista tai urheilutapahtumista. Yritin ajatella ilmiötä kriittisesti.

Ja sitten huomasin miten riippuvainen itse olen kirjoista ja teatterista. En ole käynyt teatterissa kahteen viikkoon ja nyt on pakko yrittää saada tälle viikolla liput johonkin esitykseen. Onneksi moni muukin pitää teatterista. Olen aloittelemassa kesäteattereista kertovaa juttua Eläkkeensaajaan. Suomessa on satoja kesäteattereita ja kaikkiin riittää katsojia. Joten silläkin saralla fanitus pelaa. 

Virallista puolta ovat elämässä olleet Helsingin teatterisäätiön edustajiston kokous toissa viikolla. Teatterilla menee taloudellisesti onneksi hyvin. Kepeähköihin esityksiin on riittänyt katsojia. Hieman Onnelin ja Annelin tarina tuntui vanhahtavalta. Ehkäpä minua häiritsi esityksessä se että lastenkoti oli lapsille aivan kamala paikka. Ei Enskalla aikanaan ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin olla lastenkodissa - olisipa se ollut miten kamalaa tahansa. Onneksi se ei sitä ollut. Mutta äidin ja kodin  menettäminen 6-vuotiaana on jo sinänsä käsittämättömän rankkaa. 

Eläkkeensaajien Keskusliiton valtuuston kokouksessa puhuttiin vihdoin ja viimein pienituloisista eläkeläisnaisista. Ensinhän asioista pitää puhua muutama vuosi, sitten tehdään ehdotuksia ja esityksiä ja siitä kestää vielä kauan ennenkuin mitään tapahtuu - joten alulla ollaan. 

Olin pitkästä aikaa Eläkkeensaajien Keskusliiton Helsingin piirin kokouksessa. Olin raportoimassa valtuuston kokouksesta. On uusi puheenjohtaja ja sihteeri ja uudenlainen meno, mikä tuntuu hämmentävän pitkään kokouksessa istuneita ja moni uusikin miettii mitä täällä oikein tehdään. Sitä minäkin olin monta vuotta miettimässä. Järjestöissä ollaa niin kiinni vanhassa. Kun kerran on keskitty että ensin on yhdistykset, sitten piiri ja sitten liitto kokouksineen, niin näin se sitten on.    

Parasta on että halutessaan voi lähteä lenkille heti aamulla herättyän kun on valoisaa, jollei sitten jää odottelemaan sitä että ilma lämpenee. Joogassa ei tarvitse säävarauksia. Hyvä olo on tiedossa vielä toukokuussa maanantaisin.  

Kun Kaisu oli pieni tyttö, hän poimi minulle aina äitienpäivän aamuksi valkovuokkoja. Nyt ne pitää poimia itse. Pianon päällä on maljakossa pieni kimppu - toinen tänä keväänä.