Muistot talteen

Intian matkan jälkeen tilasin toista sataa valokuvaa ja sitten alkoi kova valinta. Olen keväästä 2004 saakka harrastanut skräppäämistä. Enää en liimaa valokuvia albumiin ja laita muita matkaan liittyviä papereita eri kansioon. Nyt yhdistän kaiken. Tarvitaan melkoinen määrä papereita, koristeita, paperileikkuri, liimanauhaa, koristenauhaa, nappeja ja vaikka mitä. 

Kansioita on vuosien mittaan kertynyt aika monta. Onneksi Enska suhtautuu myötämielellä harrastukseeni. Tavarat saavat olla päiväkaupalla levällään olohuoneen pöydällä. 

Näin iloinen Elisa tuli Köpiksen koneesta 

On ilo viettää pääsiäistä, kun Elisa on meillä kyläilemässä. Tänään olimme Elisan ja Kertun kanssa aamupäivällä Mäkelänrinteen uimahallissa. Sain vesijuosta rauhassa, kun tytöt temmelsivät  lasten altaassa. Elisa jaksoi hyvin. Karla ja Kaisukin piipahtivat. 

Huomenna Elisa pitää Karlalle ja hänen kolmelle ystävälleen askartelukurssin. Se on jatkoa jouluiselle kurssille.

Viime päivinä olen pohtinut Facbookin syvintä olemusta. Moni ikätoverini on FC-kaverini, mutta ei koskaan kirjoita riviäkään. Eikä varmaan ole aiheellistakaan. Vähitellen minulle on selvinnyt että tarkoitus on keksiä tai löytää sellainen videon pätkä tai muu juttu, joka sitten välitetään muille. Löydön avulla todistetaan että olen ajan tasalla ja  löydän netin uumenista sellaista, mitä muut eivät ole löytäneet tai keksineet sellaisen olemassaoloa. 

   

Viisi vuotta sitten ostin Hilleviltä ensimmäisen pääsiäiskoristeeni. Se viettää suurimman osan vuodesta aikaansa meidän kellarissamme, mutta on nyt taas päässyt ilahduttamaan meitä pianon päälle. 

Panu Rajalan Lavatähti ja kirjamies on luettu. Rajala on hyvä kirjoittaja ja hyvä analyysin tekijä. Häiritsee kun tietää että kirjoittaja tietää miten tarina loppuu. Monta kertaa Rajala vihjaakin, että hänen olisi pitänyt havaita ajoissa ilmassa olevat uhkatekijät. Soljuvasti  etenevää tarinaa on hauska lukea, mutta samalla äärettömän hämmentävää. On aika uskaliasta paljastaa entisestä aviopuolisostaan kaikki. 

Lukijana koen olevani tirkistelijä ja samalla kyselen miksi kirja on kirjoitettu ja ennen kaikkea miksi se on julkaistu. Arvostan Panu Rajalaa, entistä opettajaani yliopistolta. Eikä arvostus tästä mihinkään horju, mutta kummallisen tyhjän olon kirja jätti. Vähän niin kuin facebookin selailuun käytetty aika.