Intian ihmeitä ihmettelemässä

Maarit on moneen kertaan kertonut että Intiassa on meluista ja likaista. Ajattelin että kyllähän maailmaan ääntä mahtuu ja likakin on suhteellinen käsite. Sitten Indiska kaupan myyjä kertoi ettei Intiassa voi kaupungissa kävellä sandaaleissa kun on niin likaista. Moni varoitteli vatsataudista. Välillä jopa mietin kannattaako lähteä neljäksi kokonaiseksi päiväksi moiseen paikkaan.

Joka kerta kun auto ohittaa edellä ajavan auton, mopon, aasin, hevosen, puhvelin, lehmän, kamelin tai pyöräilijän, hän tuuttaa torvella. Ilmatila on täynnä tuuttauksia. Olipa sitten päivä tai yö. Ensimmäisenä yönä en muuta kuunnellutkaan.

Nämä naiset olivat tyylikkäämmästä päästä. En aikaisemmin ole kiinnittänyt huomiota intialaisten naisten pukeutumistapaan, jossa heillä on rintojen alle päättyvä t-paita ja vyötäröltä alkavat leveät housut. Paljaaksi jäävää paikkaa peitetään huivilla, mutta vyötärökahvat olivat monilla hyvin esille.

Ruoka oli tosimausteista, mutta syötävää. Söimme oppaan ohjeiden mukaisesti Intian turistimisteriön hyväksymissä paikoissa. Toisessa ravintolassa jossa söimme kaksi kertaa osattiin maustaa ruoat hyvin, vaikka pyysimmekin vähän maustettua. Toisessa ei sitten maustettu ollenkaan.

Junamatkalla Delhistä Agraan syötiin ensimmäisessä luokassa aamujunassa aamiainen ja iltajunassa oikein ilta-ateria. Henkilökuntaa oli joka paikassa vilisemällä. Naisia vain aniharva. Maarit oli tilannut kaikki palvelut etukäteen netistä löytämästään matkatoimistosta. Lentoasemalla oli vastassa matkatoimsiton kuvankaunis virkailija, opas oli retkillä mukana ja joka kerta auto odottamassa. Autoissa ei aina ollut turvavöitä, mutta onneksi kaikki meni hyvin.

Ihmisten ystävällisyys on käsin kosketeltavaa. Useimmat osaavat palvelutehtävissä puhua englantia. Miestenkin pukeutuminen on vaihtelevaa. Miksi toisella on viininpunainen turbaani, miksi joillain valkoiset housut ja valkoinen pitkä paita, oli pukumiehiä ja farkkunuorukaisia, näimme munkkeja.