Vanhuksia voidaan hoitaa hyvinkin
Olen seurannut yli puoli vanhusten hoitoa espoolaisittain ja vähän helsinkiläisittäinkin. Sairaaloiden koneistossa löysin paljon korjattavaa ja valittamisen aihetta. Olin lukemattomia kertoja kuullut tarinoita miten vaikea on saada huonokuntoista vanhusta hoitolaitokseen. Mutta läheiseni oli riittävän huonokuntoinen ja hoitopaikka löytyi nopeasti siinä vaiheessa kun sairaalassa päädyttiin sosiaaliviranomaisten kanssa siihen että hän ei selviydy kotona.
Palvelukotiin piti siirtyä kolmen päivän varoitusajalla. Oli nopeasti päätettävä mitä huonekaluja, vaatteita ja muuta tarvitaan. Vaatteet oli merkattava ja kaikki arvioitava uudelta pohjalta.
Ensin tietysti tuntui ettei mistään tule mitään. Ahdistukseni vain lisääntyi kun muutaman viikon totuttelun jälkeen kerrottiin että on edessä siirtyminen saman talon sisällä toiselle osastolle. Meille vakuutettiin että mieheni pääsee paikkaan, joka sopii hänelle paremmin.
Nyt on pakko myöntää, että ammatti-ihmiset tiesivät mistä puhuivat. Rauhallisemmalla osastolla menee joukossa levotonkin mies. Kun jalat pelaavat, mutta ei pää enää (näin tamperelaisittain asia ilmaistaan) on hoitohenkilökunnan ammattitaito koetteille.
Sitä taitoa onkin löytynyt niin paljon etten voi kuin ihailla ja arvostaa suuresti henkilökuntaa, joka jaksaa päivästä toiseen vastata samoihin kysymyksiin, toistaa samoja ohjeita, etsiä kadonneita silmälaseja ja sisähenkkiä, houkutella ottamaan lääkkeitä, siivota vahinkoja, kannustaa ja rauhoittaa.
Hoitajien iloisuus ja rauhallisuus "parantaa" vanhusten mielialaa ja lisää heidän hyvinvointiaan. Palvelukoti Koivussa ja Tähdessä käy lauluryhmiä ja muitakin esiintymässä. Koirat vierailevat viikottain, pelataan bingoa, kuunnellaan musiikkia ja kuntoillaa.
Levoton ja paikasta toiseen vaeltava mieheni ei malta olla paikoillaan. Häntä ei viedä väkisinkin mihinkään. Hän saa istau hoitajien palaverissa. Tai hoitaja ottaa hänet mukaansa piipahtaessaan talon toisella osastolla. Ulkoilemaankin pääsee.
Talo on ollut toiminnassa vasta kaksi vuotta. Hyvällä johtamisella ja yhteishengellä on saatu aikaan turvallinen ja mielekäs paikka vanhuksille.
Ei voi kuin olla kiitollinen!
Palvelukotiin piti siirtyä kolmen päivän varoitusajalla. Oli nopeasti päätettävä mitä huonekaluja, vaatteita ja muuta tarvitaan. Vaatteet oli merkattava ja kaikki arvioitava uudelta pohjalta.
Ensin tietysti tuntui ettei mistään tule mitään. Ahdistukseni vain lisääntyi kun muutaman viikon totuttelun jälkeen kerrottiin että on edessä siirtyminen saman talon sisällä toiselle osastolle. Meille vakuutettiin että mieheni pääsee paikkaan, joka sopii hänelle paremmin.
Nyt on pakko myöntää, että ammatti-ihmiset tiesivät mistä puhuivat. Rauhallisemmalla osastolla menee joukossa levotonkin mies. Kun jalat pelaavat, mutta ei pää enää (näin tamperelaisittain asia ilmaistaan) on hoitohenkilökunnan ammattitaito koetteille.
Sitä taitoa onkin löytynyt niin paljon etten voi kuin ihailla ja arvostaa suuresti henkilökuntaa, joka jaksaa päivästä toiseen vastata samoihin kysymyksiin, toistaa samoja ohjeita, etsiä kadonneita silmälaseja ja sisähenkkiä, houkutella ottamaan lääkkeitä, siivota vahinkoja, kannustaa ja rauhoittaa.
Hoitajien iloisuus ja rauhallisuus "parantaa" vanhusten mielialaa ja lisää heidän hyvinvointiaan. Palvelukoti Koivussa ja Tähdessä käy lauluryhmiä ja muitakin esiintymässä. Koirat vierailevat viikottain, pelataan bingoa, kuunnellaan musiikkia ja kuntoillaa.
Levoton ja paikasta toiseen vaeltava mieheni ei malta olla paikoillaan. Häntä ei viedä väkisinkin mihinkään. Hän saa istau hoitajien palaverissa. Tai hoitaja ottaa hänet mukaansa piipahtaessaan talon toisella osastolla. Ulkoilemaankin pääsee.
Talo on ollut toiminnassa vasta kaksi vuotta. Hyvällä johtamisella ja yhteishengellä on saatu aikaan turvallinen ja mielekäs paikka vanhuksille.
Ei voi kuin olla kiitollinen!
Toďella tekee hyvää kuulla! Varpu
VastaaPoista