Tyttö joka käveli, Korjaamo, Hullu ja Mörköooppera

Tyttö joka käveli

Michael Baran on kirjoittanut ja ohjannut Kansallisteatterin Willensaunaan kolmen eri-ikäisen naisen elämäntarinan Tyttö joka käveli. Merkillisten sattumien summana naiset kohtaavat ja heidän tarinansa avautuu katsojalle pala palalta. Jokainen – Aksa Korttila, Pirjo Määttä ja Seela Sella – kertovat vuorollaan miten he ovat päätyneet töölöläiseen kerrostaloon.

Vanhin naisista on tullut 1948 Suomeen Saksasta Ruotsin kautta. Hänen muistojensa mukana näytelmä vie katsojan keskelle kaikkea sitä mitä Euroopassa tapahtui toisen maailmansodan aikana. 

Näytelmän jokaisella naisella on elämänsä varrelta muistoja, joita ei haluaisi muistaa. Tätä kautta näytelmä pakottaa meidät muistamaan ja muistelemaan. Muistot ovat hyvin henkilökohartaisia ja ne voivat myös elämän varrella muuttua.

Tyttö joka käveli on hyvin kirjallinen näytelmä. Teksti on kaunista. Se on hienoja aforismeja ja ajatelmia täynnä. Vaativuudestaan huolimatta se tempaisi mukaansa. Kuulas ja mieltä avartava esitys.   

Kaksi miestä korjaamossa 

Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaholla on menneisyys. Hän osaa kirjoittaa loistavia näytelmiä, aikaan saada ohjaajana hienoja esityksiä, kannatella Suomen Kansallisteatteria maan johtavana teatterina ja korjata autoja. Taidon hän on oppinut ammattikoulussa peruskoulun opintojen jälkeen. Teatteri astui kuvaan vasta myöhemmin. 

Nyt Myllyaho on kirjoittanut ja ohjannut Omapohjaan näytelmän Korjaamo. On kaksi koulutoveria: toinen on ammattikoulun ja työvuosiensa jälkeen perustanut autokorjaamon, toisesta on tullut rehtori. Rehtorille on käynyt huonosti. Hän on pahoinpidellty oppilastaan ja joutunut koulusta pois odottamaan asian puimista oikeudessa. Korjaamolla menee huonosti mutta kun reksi on tullut pyytämään lapsuuden ystävältä apua, saa hän "töitä" Korjaamolta. 

Rehtori (Seppo Pääkkönen) ja Omistaja (Jukka-Pekka Palo) ovat rooleissaan loistavia. Ensin vähän läheisiä, sitten kaukaisia ja lopussa toisiaan monista eroista huolimatta arvostavia miehiä. Molemmat hyvin aitoja ja rehellisiä teoissaan ja puheissaan. 

Harvoin suomalaisessa näytelmässä käsitellään nykyisin luokkaeroja. Autonasentaja kokee aina vain olevansa huonompi ihminen kuin maisteri. Onhan maisteri vuosikaudet ajanut korjaamon ohi poikkeamatta sisälle. Hän on avannut oven vasta kun on tarvinnut apua. Saapa rehtori korvilleen puoluekannastaankin - kelpaahan siinä kokoomuslaisen valtuutetun mahtailla. 

Samalla kertaa nyky-Suomea ja vähän mennyttäkin. 

Juha Hurmeen Hullu 

Tampereelle Teatteri Takomoon alun perin tehty Juha Hurmeen kirjoittama ja ohjaama näytelmä Hullu jatkaa esityksiään Tampereen Teatterissa ja eri puolilla maata eri teattereissa. Hullu perustuu tekijän omakohtaisiin kokemuksiin.

Näytelmä on hurja matka mielenterveyden horjuvaan maailmaan. Näyttelijät Antti Laukkarinen (hullu), Kaisa Sarkkinen ja Antti Mankonen veivät katsojat ennen kokemattomalle matkalle.

Mielisairaalassa pätevät täysin eri säännöt mitä suljettujen ovien ulkopuolella. Juha Hurmeen sairastamisesta on vuosia, mutta hän on tavoittanut näytelmässään sairauden mukanaan tuoman persoonallisuuden muutoksen uskottavasti. Hoitajat ja muut potilaat ovat hyvin uskottavia. Uskottavuutta lisäsi Sarkkisen ja Mankonen taidokas muuntautuminen monissa eri rooleissa.

Rankka, mutta koskettava ja rehellinen näytelmä. Aika oli tekijä, joka on parantanut niin näytelmän hullun kuin sen kirjoittajankin.

  

Mörköoopperan paluu

Teatterin lämpiössä on sihisevä odotuksen tunnelma. Koska se alkaa? Onkohan se pelottava? Voiko siellä syödä karkkeja? Montako minuuttia?

Helsingin Kaupunginteatterin Pienen näyttämön lämpiössä odetaan Mörköoopperan alkua. Monen pienen katsojan äiti tai isi on nähnyt Marjatta Pokelan Mörköoopperan lapsena tai ainakin kuunnellut ja laulanut Pokelan lauluja.

Uuden oopperan mörkö on hyväntahtoinen ja iloinen Sanna Majuri. Hän lähtee seikkailulle ja kohtaa seikkailulla monenlaista kulkijaa. Mörkö ei onneksi ole yhtään pelottava. Hän hihkuu ja kihisee ja laulaakin välillä. Ja monenmoista ehtii matkalla Oulusta Helsinkiin sattua.  

Esityksen on ohjannut Kimmo Virtanen, lavastanut ja puvustanut Alisha Davidow, koreografia on Jyrkki Karttusen käsialaa ja musiikin sovitus ja toteutus Lauri Schreckin, äänimaailma Aleksi Sauran. 

Puvustus on huikaisevan hienoa ja omintakeista. Ei etukäteen osaa arvata miltä syksyn lehti, poliisi, mummo kauppatorilla, Kauppatorin lokki tai eduskunnan puhemies näyttää. Aivan ihastuttavia hahmoja kaikki!

Marjatta Pokelan tutut laulut sitovat esityksen kokonaisuudeksi. Mörkö lähtee piiriin ja ottaa kaikki katsojat matkalle mukaansa. Mörköooppera on runsauden sarvi, josta varmaan jokainen saa mukaansa jotain. Ihan kaikkea ei yhden katsomiskerran jälkeen saa mahdutettua reppuunsa. 

      

T