Miten kesä on mennyt ?
Nyt on taas se aika vuodesta, kun tapaa tuttavia ja ystäviä kesätauon jälkeen. Ensin ehkä huokaillaan kun sitä kesää ei oikein edes ollut. Harmi että se on tullut vasta näin elokuussa. Ja sitten seuraa pakonomainen kysymys: "Miten kesä on mennyt?"
Siihen kuuluisi vastata, että ihan hyvin. On mökkeilty, matkailtu, harrastettu kulttuuria, tavattu sukulaisia, oltu lastenlasten kanssa. Eläkeläisenä en voi kertoa lomailleeni. Mutta nyt vastaankin eri tavalla. Kesä ei ole mennyt hyvin, vaan huonosti. Läheinen on sairastunut ja elämä on kietoutunut sen ympärille. Tällaista ikävää uutista ei kukaan halua kuulla.
Mutta en voi olla kertomattakaan. Sitten seuraa lievää päivittelyä ja kannustusta ja muistuttamista että pidä itsestäsi huolta. Niihän itsekin olen tottunut sanomaan niille, joiden elämä ei ole mennyt ilman vastoinkäymisiä.
Ei mene kenenkään elämä, rohkenen väittää. Mutta me olemme kovin erilaisia siinä kerrommeko vai emme. Lapsena ihmettelin kun äiti hyvin usein huomautti, että kodin asioista ei sitten pidä kertoa kenellekään. Ei hyvistä eikä huonoista asioista. Neljä-vuotiaana selitin uudelle naapurin tädille hyvin innokkaana, että isä ja äiti tappelevat siitä mihin kaappi pannaan. Pienen tytön korviin oli kantautunut keskustelua siitä mihin nurkkaan keittiössä astiakaappi laitetaan.
Maailma saattaisi muuttua ankeaksi jos jokainen meistä rehellisesti kertoisi mitä hänelle oikeasti kuuluu. Joskus tekee kuitenkin mieli paiskata puhelin seinään, kun lukee FB:stä hehkutuksia miten kivaa meillä on. Löytyyhän Facebookin uumenista monia keskustelupalstoja, joilla keskustellaan asioista niiden oikeille nimillä. Mutta merkillinen epäelämän leima niissäkin monissa keskusteluissa on.
Minkä tähden Suomessa varsin moni joutuu jäämään eläkkeelle masennuksen takia ja minkä takia meillä syödään hyvin paljon mielialalääkkeitä. Meistä kaikki eivät kestä tätä meillä on niin kivaa -elämää ja hehkutusta.
Onneksi parvekkeiden kukat ovat ilonani!
Siihen kuuluisi vastata, että ihan hyvin. On mökkeilty, matkailtu, harrastettu kulttuuria, tavattu sukulaisia, oltu lastenlasten kanssa. Eläkeläisenä en voi kertoa lomailleeni. Mutta nyt vastaankin eri tavalla. Kesä ei ole mennyt hyvin, vaan huonosti. Läheinen on sairastunut ja elämä on kietoutunut sen ympärille. Tällaista ikävää uutista ei kukaan halua kuulla.
Mutta en voi olla kertomattakaan. Sitten seuraa lievää päivittelyä ja kannustusta ja muistuttamista että pidä itsestäsi huolta. Niihän itsekin olen tottunut sanomaan niille, joiden elämä ei ole mennyt ilman vastoinkäymisiä.
Ei mene kenenkään elämä, rohkenen väittää. Mutta me olemme kovin erilaisia siinä kerrommeko vai emme. Lapsena ihmettelin kun äiti hyvin usein huomautti, että kodin asioista ei sitten pidä kertoa kenellekään. Ei hyvistä eikä huonoista asioista. Neljä-vuotiaana selitin uudelle naapurin tädille hyvin innokkaana, että isä ja äiti tappelevat siitä mihin kaappi pannaan. Pienen tytön korviin oli kantautunut keskustelua siitä mihin nurkkaan keittiössä astiakaappi laitetaan.
Maailma saattaisi muuttua ankeaksi jos jokainen meistä rehellisesti kertoisi mitä hänelle oikeasti kuuluu. Joskus tekee kuitenkin mieli paiskata puhelin seinään, kun lukee FB:stä hehkutuksia miten kivaa meillä on. Löytyyhän Facebookin uumenista monia keskustelupalstoja, joilla keskustellaan asioista niiden oikeille nimillä. Mutta merkillinen epäelämän leima niissäkin monissa keskusteluissa on.
Minkä tähden Suomessa varsin moni joutuu jäämään eläkkeelle masennuksen takia ja minkä takia meillä syödään hyvin paljon mielialalääkkeitä. Meistä kaikki eivät kestä tätä meillä on niin kivaa -elämää ja hehkutusta.
Onneksi parvekkeiden kukat ovat ilonani!
Kommentit
Lähetä kommentti