Mummi, äiti, vaimo vai toimittaja
Kaksikymmentä vuotiaana en halunnut olla täti, nelikymmpisenä hämmensi kun joku huusi kaupassa äitiä ja tajusin että huutaja tarkoittaa minua, viiskymppisenä olin ylpeä kun joku kutsui minua mummiksi. Jos kuulen että joku puhuu vanhasta naisesta, en helposti ymmärrä että sillä tarkoitetaan minua.
Kun kerron nuoremmalle tuttavalle olevani toimittaja, hän jää vääjäämättä tuijottamaan minua ja saattaa hetken kuluttua huomauttaa, että sinähän olet eläkkeellä. Tiedän hyvin että olen eläkkeellä. Siihenhän toimeentulonikin perustuu. Mutta onhan minulla kuitenkin jäljellä jonkinlaisia toimittajan taitoja edelleen, vaikka en niillä elantoani hankikaan. Ei minun taidoillani paljon enää kysyntää olisikaan. Pitäisi osata ihan erilaisia asioita kuin kymmenen vuotta sitten.
Välillä on pakko myöntää olevansa eläkeläinen. Saattaa saada pari euroa alennusta 40 euron arvoisesta teatterilipusta tai euron alennuksen museon pääsylipusta. Espoossa ja Vantaalla arvostetaan eläkeläisiä antamalla heille kuntokortti, jolla pääsee aika moneen liikuntapaikkaan ilmaisesti. Hauskinta on kun voin viedä uimahallille tai maauimalaan uintiystäväni ilmaiseksi!
Sain kasaan yliopistollisen loppututkintoni vasta varttuneemmalla iällä. Maksoin 50 markkaa filosofian maisterin arvosta. Sain rahalla hienon yliopiston sinetille varustetun diplomin. Huomautin miehelleni että maisten arvoa minulta ei oteta pois, mutta monen naisen kauneus rapistuu vuosien saatossa. Nuoruudessani oli vallalla käsitys että kaunis nainen saa rikkaan miehen helpommin kuin lukutoukka.
Moni iäkkäämpi nainen ei halua että häntä nimitellään mummuksi, vanhaksi tädiksi tai vanhukseksi. Minulle isoäitinä oleminen on suuri ilo, mutta en minäkään mikään mummu halua olla kenelle tahansa. Olen mummi neljälle lapsenlapselleni!
Olen toistakymmentä vuotta pohtinut olenko eläkeläinen, vanhus, iäkäs, ikäihminen, ikääntyvä, ikääntynyt, seniori, eläkkeensaaja. Muutama vuosi vielä täytyy mennä ennen kuin myönnän olevani vanhus, vanha olen jo nyt. Sille en voi mitään! Aikoinaan yli 90-vuotias rouva huomautti minulle ettei hän ole vanhus, hän on pitkään elänyt.
Kuolinilmoituksia lukiessani pohdin minkä ikäisenä ihminen muuttuu papaksi tai mummuksi, isäksi tai äidiksi, puolisoksi tai vaimoksi. Ammattinimike ei enää seuraa mukana vaikka takana olisi miten hieno ja arvokas ura. Jäljellä on vain se henkilö, joka on tärkeä perhepiirissä. Sukulaiset ja perhepiiri jäävät kaipaamaan sitä henkilöä, joka on elänyt heidän kanssaan eläkevuotensa ei sitä joka teki töitä ja on työllään luonut puitteet sillekin elämälle jota moni jäljelle jäänyt jää nauttimaan.
Martti Kivinen oli äitini isä. Kuolinilmoitus on vuodelta 1928. Eli käytäntö on ollut kauan voimassa. Ilmoituksessa ei mainita mitään siitä että nuoreta iästään huolimatta Martti Kivinen ehti olla teurastaja, asioitsija, kauppiaskin. Ihmettelenkö turhaan?
Kun kerron nuoremmalle tuttavalle olevani toimittaja, hän jää vääjäämättä tuijottamaan minua ja saattaa hetken kuluttua huomauttaa, että sinähän olet eläkkeellä. Tiedän hyvin että olen eläkkeellä. Siihenhän toimeentulonikin perustuu. Mutta onhan minulla kuitenkin jäljellä jonkinlaisia toimittajan taitoja edelleen, vaikka en niillä elantoani hankikaan. Ei minun taidoillani paljon enää kysyntää olisikaan. Pitäisi osata ihan erilaisia asioita kuin kymmenen vuotta sitten.
Välillä on pakko myöntää olevansa eläkeläinen. Saattaa saada pari euroa alennusta 40 euron arvoisesta teatterilipusta tai euron alennuksen museon pääsylipusta. Espoossa ja Vantaalla arvostetaan eläkeläisiä antamalla heille kuntokortti, jolla pääsee aika moneen liikuntapaikkaan ilmaisesti. Hauskinta on kun voin viedä uimahallille tai maauimalaan uintiystäväni ilmaiseksi!
Sain kasaan yliopistollisen loppututkintoni vasta varttuneemmalla iällä. Maksoin 50 markkaa filosofian maisterin arvosta. Sain rahalla hienon yliopiston sinetille varustetun diplomin. Huomautin miehelleni että maisten arvoa minulta ei oteta pois, mutta monen naisen kauneus rapistuu vuosien saatossa. Nuoruudessani oli vallalla käsitys että kaunis nainen saa rikkaan miehen helpommin kuin lukutoukka.
Moni iäkkäämpi nainen ei halua että häntä nimitellään mummuksi, vanhaksi tädiksi tai vanhukseksi. Minulle isoäitinä oleminen on suuri ilo, mutta en minäkään mikään mummu halua olla kenelle tahansa. Olen mummi neljälle lapsenlapselleni!
Olen toistakymmentä vuotta pohtinut olenko eläkeläinen, vanhus, iäkäs, ikäihminen, ikääntyvä, ikääntynyt, seniori, eläkkeensaaja. Muutama vuosi vielä täytyy mennä ennen kuin myönnän olevani vanhus, vanha olen jo nyt. Sille en voi mitään! Aikoinaan yli 90-vuotias rouva huomautti minulle ettei hän ole vanhus, hän on pitkään elänyt.
Kuolinilmoituksia lukiessani pohdin minkä ikäisenä ihminen muuttuu papaksi tai mummuksi, isäksi tai äidiksi, puolisoksi tai vaimoksi. Ammattinimike ei enää seuraa mukana vaikka takana olisi miten hieno ja arvokas ura. Jäljellä on vain se henkilö, joka on tärkeä perhepiirissä. Sukulaiset ja perhepiiri jäävät kaipaamaan sitä henkilöä, joka on elänyt heidän kanssaan eläkevuotensa ei sitä joka teki töitä ja on työllään luonut puitteet sillekin elämälle jota moni jäljelle jäänyt jää nauttimaan.
Martti Kivinen oli äitini isä. Kuolinilmoitus on vuodelta 1928. Eli käytäntö on ollut kauan voimassa. Ilmoituksessa ei mainita mitään siitä että nuoreta iästään huolimatta Martti Kivinen ehti olla teurastaja, asioitsija, kauppiaskin. Ihmettelenkö turhaan?
Kommentit
Lähetä kommentti