Vanhanaikaista kodinhoitoa

Muuttokuorman mukana Pitäjänmäeltä matkasi Espoon Mäkkylään mankeli – jalat menivät kierrätykseen, kaksi mattotamppia, mattoharja, juuriharjoja, silityslauta ja -rauta. Onneksi mankeli mahtui pieneen kodinhoitotilaan. Vaikka se viekin pöytätilasta paljon tilaa. En voisi elää ilman mankelia.

Moni on sanonut minulle että on elänyt vuosikymmeniä nukkuen mankeloimattomilla lakanoilla. Onneksi minun ei tarvitse ainakaan vielä opetella moista. Pitääköhän minun kirjoittaa tulevaan hoitotahtooni että haluan nukkua vain menkeloitujen lakanoiden päällä.

Olen jo muutaman kerran törmännyt tilanteeseen, jossa sairaalassa ei ole antaa potilaille vilttiä tai peittoa. Milloin ne ovat pesussa, milloin niitä vain ei ole riittävästi. Ja minä tohtisin siinä sitten vielä vaatia mankeloituja lakanoita.

Kun olin alakoulu-ikäinen kävin joskus äidin kanssa mankeloimassa lakanoita Armonkalliolla mankelissa. Matka oli hankala ja paikka lapsen näkökulmasta aika pelottava. Jossain vaiheessa isä teki manklauskapulat. Lakana kiedottiin vedettynä puisen ison pulikan päälle ja sitä sitten liikutettiin pyöreällä puupalikalla. Alun perin oli tarkoitus että näin mankeloidaan kesällä mökillä lakanat, mutta sitten kapulat otettiin käyttöön kaupungissakin.

Mankelointi-muistoja on pitäjänmäkeläisillä tuttavillani www.helsinki.fi/kansalaismuisti/pitajanmaki/muut/mankelissa.htm

Ennen muuttoa pohdin sitäkin voiko kerrostalossa tampata mattoja. Matontamppaustelineet ovat vakiovarusteita kaikissa taloissa. Henrikintiellä on Pitskussa kerrostalojen pihamaalla tamppaustelineet ja niissä ohjeet mihin aikaan päivästä mattoja saa tampata.

Meidänkin pihalla on tamppaustelineet ja hämmästyttävästi niitä myös käytetään. En olekaan ainoa perheenäiti joka muutaman viikon välein haluaa että kodin ainakin pienimmät matot kiikutetaan ulos ja tampataan ja jätetään tuulettamaan.

Ikean isoon kassiin mahtuu aika monta pientä mattoa ja onneksi matot uskaltaa joksikin aikaa jättää pihalle.

Säilöntärintamalla olen nykyaikainen. Jo vuosia sitten olen luopunut mehumaijan käytöstä. Talven mittaan muutama mustaviinimarjapullo on pakko ostaa kaupasta – mies kun haluaa juoda kuumaan viinimarjamehua. Minä saan pelkästä ajatuksestakin päänsärkyä. Sen sijaan aika innokkaana odotan että saisin kutsun hakea omenoita ystävättäreni puutarhasta. Omenasosetta teen mielelläni.

Nykyasunnon pakastimet ovat niin mahdottoman pieniä ettei niihin kauhean paljon säilöttävää mahdu ja kylmäkellaria ei myöskään enää ole.

Vanhanaikaisena pysyy kun syö pääsääntöisesti kotona valmistettua ruokaa ja leipoo. Vai olenko väärässä?