Komissario Palmu ja Shrek


Mika Waltarin Palmu -kirjat ovat hyviä ja Matti Kassilan Palmu -elokuvat loistavia. Mitä sitten voisi olla Palmu -näytelmä? Nyt me sen tiedämme. Komisario Palmun erehdys kerää innostuneita katsojia Helsingin Kaupunginteatterin Areena-näyttämölle.

Minusta on tarpeetonta pohtia sitä onko Mikko Kivinen yhtään niin hyvä komisario Palmu kuin Joel Rinne, puhumattakaan Leo Jokelan Kokista tai muista elokuvien henkilöistä. Mikko Kivinen on juureva ja luotettavan oloinen komisario, jonka mielelläni ottaisin selvittämään rikosta, jonka kanssa olen joutunut tekemiseen. Antaisin Palmun hoidella vaikeat asiat ja toivoisin että Palmun apulainen Kokki alias Risto Kaskilehti hoitaisi minun kuulustelemisen.

Näytelmän juoni on varmaan useimmille katsojille tuttu. Näyttämöllä tarina eteni luonnikkaasti, hieman liikaa miehet tuppasivat seistä töröttämään näyttämöllä. Areenan näyttämö ei tietenkään tarjoa huikeita mahdollisuuksia hienoihin lavaste-ratkaisuihin, mutta lavastaja Katariina Kirjavainen on onnistunut loihtimaan tarvittavat paikat upeasti.

Ohjaaja Joel Elstelä – pakko minunkin on kertoa kirjailija Mika Waltarin ainoan tyttären Sadun poika – on paljon vartijana ja onnistunut siinä kunnialla. Leena Uotilan Amalia Rygseck ja Eero Saarisen miespalvelija Batler ovat täysosumia. Kesti aikansa ennen kuin hyväksyin nöyristelevän ja hiuksiaan otsalta lipovan Batlerin tyylilajin, mutta tuollainenhan hänen juuri kuuluikin olla. Leena Uotila oli roolissaan täydellinen!


Kokki, Amalia Rygseck ja Komisario Palmu  

Ihastuin Aasiin 

Toinen ensi-ilta oli Helsingin Kaupunginteatterin Peacock-teatterin jättimusikaali Shrek. Musikaalissakin ollaan tuttujen elementtien parissa. Käsiohjelmakin kertoo että Shrek perustuu DreamWorksin animaatioelokuvaan ja Willian Steigin kirjaan. Helsingin Kaupunginteatterin tuleva johtaja Kari Arffman on suomentanut ja ohjannut näytelmän. Aikaisemmin hän on ohjannut Shrekin Jyväskylässä.

Shrekissä, kuten niin monissa kirjoissa, elokuvissa ja näytelmissä painotetaan lapsikatsojille, että erilaisuus on hyvä asia. Erilaisia ei pidä kiusata eikä vieroksua. Tämä sanoma tulee musikaalissa hyvin esille. Jopa niin että nuoremmat katsojat haluaisivat varmasti näytelmän lopussa olla vihreänaamainen Shrek tai hänen ihana prinsessansa Fiona. Shrek ei ollut onneksi yhtään pelottava eikä juuri kukaan muukaan.

Valloittavin hahmo oli ehdottomasti Matti Leinon esittämä Aasi. Kun Aasi oli mukana kohtauksissa, oli niissä vauhtia ja hauskuutta. Ensi-illassa Shrekinä taituroi Petrus Kähkönen ja Fionana enemmän kuin loistava Anna-Maija Tuokko. Tuokon liikunnallinen panos sai koko esityksen säkenöimään ja sähköistymään.  

Esitys oli valloittava ja vauhdikas. Tuskin kukaan katsoja on ylistämättä koko näyttelijäjoukon hienoa laulamista. Tanssijat täydentävät kaikkea. Ei teatterilla ole turhaan omaa tanssijakaartia.

Vaikka esityksessä välillä sorruttiin epäasialliseen käytökseen – Shrek ja Fiona tekivät monta sellaista asiaa mitä me lapsilta ilman muuta kiellämme, ei se haitannut kokonaisuutta.


Onneksi Helsingissä on taas tarjolla hieno musikaali, johon voi ottaa teatterikaveriksi mummon, vaarin, koululaisen tai uranaisen tai kenen tahansa ammattimiehen. On iloa katsoa ja nauttia kun kaikki on esityksessä kohdallaan ja kaikki osaavat juuri sen mitä pitääkin ja vähän enemmänkin.  


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku