Mummilan keittiössä
Sirkan baari menee puolen tunnin kuluttua kiinni. Kun tämä
ilmoitus oli kuultu, siirtyi viimeinenkin keskustelija tai tv:n katsoja,
ruokapöytään. Äitini oli pitänyt baariaan auki klo 12:sta asti. Väki = isä,
lapset, heidän puolisonsa, poika- ja tyttöystävät, setä, täti ja yksi
lapsenlapsi olivat valuneet sunnuntaina paikalle riennoistaan vähitellen, mutta
nälkäisinä.
Kotonahan asuivat vain isäni ja äitini.
Puolelta päivin tuli aina syömään äitini sisaren leskeksi
jäänyt puoliso. Taskussa oli pihlajamarja-karkkipussi. Sen sai paikalla ollut
nuorimmainen. Monta vuotta hän oli pikkusiskomme, kunnes karkkipussin saajaksi
tulin vanhin tyttäreni. Muut tulivat paikalle sitten kun kavereitten luota
ehti, suunnistuskilpailut olivat päättyneet, treenit ohi tai non-stop-elokuvat
nähty.
Erityisesti kaikki pitivät äitini paistamista pienistä
lätyistä (tamperelaisittan). Oli siinä paistamista kun syöjiä oli pitkälti
toistakymmentä. Nyt minä olen tämä isoäiti joka ruokkii väkeä. Onneksi pidän
ruoan laittamisesta ja minulla on käytössäni muitakin ohjeita kuin Kotikokki
–kirjan ohjeet.
Paljon on ruokakulttuuri elinaikani muuttunut. Nyt syödään
muutakin kuin jauheliha- tai ruskeaa kastiketta sipulinpaloilla höystettynä,
silakkalaatikkoa on perheissä varmaan harvoin tarjolla, enää ei syödä
makaroonivelliä eikä läskisoosia. Kaupassa käytiin välillä montakin kertaa
päivässä. Ei ollut jääkaappia, joten maitoa saatettiin hakea vasta illan
suussa. Maanantai oli aamuista paras, koska silloin ei tarvinnut syödä
kaurapuuroa, kun ei ollut tuoretta maitoa – tämä vain lämpimillä säillä.
Pikkukauppoja kaipaan. Ei siitäkään kun kotikulmillani oli
ruokakauppa ole kuin vajaat kaksikymmentä vuotta. Kaupassa oli tili, joten
lapsillakaan ei ollut kauppareissulla oltava rahaa mukana. Pölläsen kaupassa
palveltiin asiakkaita tosissaan. Pääsiäisen ja joulun alla lihapuolen hoitaja
tarkisti, mitä perheessämme oli syöty edellisenä vuonna ja sen mukaan hän
laittoi lammaspaistin tai kinkun valmiiksi.
Nyt ruoalla fiilistellään ja samaan aikaan ostetaan sieltä
mistä saadaan edullisimmin. Nämä kaikki asiaa eivät välttämättä sovi yhteen,
mutta mielikuvillahan niin monessa asiassa pelataan.
Ihan niin kuin rakkaassa teatterissanikin. Parisuhdeasiat
ovat ruodittavina Helsingin Kaupunginteatterissa. Studio Pasilassa Riitta
Havukainen ja Sixten Lundberg puivat suhdettaan italialisten Dario Fon ja
Franca Ramen kirjoittamassa Avoimessa liitossa. Ohjaaja Pekka Strang on saanut
näyttelijöiden kanssa esityksestä loistavan sanailuleikin. Vakavien asioiden
kimppuun käydään myös leikkimielellä.
Ihan yhtä lailla tosissaan ollaan Pengerkadulla
ranskalaisen Èric Assousin Ihanissa naisissa. Kari Heiskanen on ohjannut kolmen
miehen – Heiskasen lisäksi lavalla ovat Pertti Sveholm ja näytelmän suomentanut
Timo Torikka – naisasioihin liittyvistä vaikeuksista napakan ja hauskankin
esityksen. Kolme taitavaa näyttelijää tarjoavat katsojille nautinnollisen
teatteri-illan.
Sitä ja paljon muutakin on Suomen Kansallisteatterin huikaiseva
Slava! Kunnia. Moneen kertaan on kerrottu että Pirkko Saisio kirjoitti
näytelmänsä valmiiksi ennen kuin Venäjän tilanne oli muuttunut nykyiseksi.
Viiltävällä tarkkasilmäisyydellä kirjailija on vaistonnut mitä on tulossa.
Ohjaaja Laura Jäntti ja koko esiintyjäkaarti yltää upeaan suoritukseen. Jussi
Tuurnan musiikki vie kuoron ja näyttelijöiden laulujen avulla esitystä hienosti
eteenpäin. Puntti Valtonen, Juha Muje ja Timo Tuominen loistavat puhumattakaan
Katariina Kaituesta.
Kevään helmiä teatteriesitysten joukossa on
Kansallisteatterin Willensaunan Aamu. Michael Baran on kirjoittanut ja ohjannut
maailmankuulun pianistiäidin ja hänen kahden tyttärensä suhdekiemuroista
raikkaan esityksen. Seela Sella, Terhi Panula ja Cecile Coblin ovat loistavia.
Hieman helpotusta viiltävään välien selvittelyyn tuo sattumalta konserttisalin
lämpiöön eksyvä putkimies – sopivalla tavalla rempseä, runoja kirjoittava
Heikki Pitkänen.
Ruoasta piti kirjoittaa, mutta kun missään näytelmässä ei
juuri syödä. Mitä nyt Ihanissa naisissa tilataan pitsaa ja ahmitaan sitä.
Näin Tanotorven huhtikuun numerossa.
Kommentit
Lähetä kommentti