Ihan pihalla
Bussissa keskusteli kaksi naista vaaleista. Toinen oli syntyperäinen suomalainen ja toinen ilmeisesti Thaimaasta kotoisin. Kummallakin oli ääni oikeus. Thaimaalainen, pienen pojan äiti oli ylpeä siitä että hän voi äänestää ja oli selkeästi tietoinen mitä äänestäisi. Nuorempi nainen kertoi että näistä asioista on kyllä yläasteella ja lukiossa puhuttu, mutta sanoi olevansa politiikan ja vaalien suhteen "ihan pihalla".
Perusteluna hämmennykselle oli ajatus ettei siellä eduskunnassa kuitenkaan yksi edustaja voi yksinään mitään asioita ajaa. Niinhän se on ja nyt on nähty ja koettu sekin, että joukollakaan ei oikein tahdo syntyä mitään.
Konkreettisin kosketukseni vaalitaisteluun on peräisin pääsiäislauantailta Turun kävelykadulta. Siellä oli ritirinnan pienen pieniä puolueitten vaalikojuja ja väkeä kohtalaisen paljon. Siinä seisoivat sekaisin kokoomuslaiset, persut, demarit ja vasemmistolaiset sekä kepulaiset. Kummallinen hajurako oli kristillisiin.
Kun olin eduskuntavaaleissa 1972 ehdokkaana oli meno aivan toisenlaista. Eduskunta hajotettiin syksyllä 1971 ja vaalikamppailuun oli aikaa vain muutama kuukausia. Silloin ei jaettu esitteitä turuilla eikä toreilla. Niitä vaalityössä mukana olleet ystävät ja puolueoverit jakoivat postiluukkuihin eri puolilla Uuttamaata. Olin ehdokkaana Vantaalta.
Olin töissä Uudenmaan alueradiossa ja heti kun minut oli nimetty vaaleihin ehdokkaaksi, minut vedettiin pois radiotyöstä. Ääneni ei saanut kuulua eetterissä. Tein ns. taustatöitä, mitä nyt sitten kovinkaan paljon ehdin töihini paneutua.
Tilaisuuksia oli joka ilta ja viikonloppuna useampiakin. Ajelin keltaisella Fiat 600:lla pitkin ja poikin Uuttamaata. Välillä joku innokas kannattaja lähti retkelle mukaan vähän paremmalla autolla. Opin silloin tuntemaan aika monta työväentaloa ja kokoontumispaikkaa.
Muutaman kerran olin mukana isoissa eri puolueiden edustajien keskusteluissa. Vastustin EEC:tä. Kannatin tietysti lastenpäivähoitoa ja kansanterveyslakia ja monia, monia hyviä asioita. Äänestäjiä tapasin tilaisuuksissa kohtalaisen paljon. En tiedä tapaako heitä katukampanjoissa enemmän. Nykyisinhän äänestäjä haluaa keskustella henkilökohtaisesti ehdokkaan kanssa. Ja antaa neuvoja ja ohjeita mitä pitäisi tehdä.
Somea vastasi set että piti saada pitämistään puheista puhereferaatteja mahdollisimman moneen paikallislehteen. Puheet piti kirjoittaa ja lyhennelmät toimittaa lehdille - ilman fakseja ja sähköpostia.
Hyvinhän kaikki meni. Olin äänisaalillani - yli 4 000 ääntä - demareitten ensimmäinen varakansanedustaja. En kyseisenä vaalikautena joutunut tai päässyt eduskuntaan - miten vain. Puolen vuoden päästä tein tärkeän päätöksen tai varmaan jo paljon aikaisemmin. Halusin rouva Tuomiseksi ja toisen lapsen.
Siihen ei tarvittu esitteitä, puheita eikä vaali-ilmoituksia. Muutimme Hyvinkäälle ja hyvin alkanut poliittinen urani jäi siihen. Olin poliittisesti vähän eri linjoilla kuin silloinen puolueen johto = toveri Kalevi Sorsa joukkoineen. He pitivät huolen siitä että en päässyt varamiehen paikalta eduskuntaan. Siinä vaiheessa kun Osmo Kaipaisesta piti tulla Työsuojeluhallituksen johtaja, oli paikkani aika lähellä. Kaipainen käräytettiin rattijuopumuksesta (todennäköisesti joku kieli poliisille) eikä tarvinnut ottaa käyttöön varanaista.
Vuosia aina kun oli vaalit, mieltäni kaihersi, jospa minäkin. Mutta vuosien jälkeen voin myöntää että onneksi en minä.
Nyt riittää kun kävin ennakkoäänestämässä ja tein vaaliveikkauksen. Neljä vuotta sitten veikkauksen voittaja oli meistä kuudedsta veikk
Perusteluna hämmennykselle oli ajatus ettei siellä eduskunnassa kuitenkaan yksi edustaja voi yksinään mitään asioita ajaa. Niinhän se on ja nyt on nähty ja koettu sekin, että joukollakaan ei oikein tahdo syntyä mitään.
Konkreettisin kosketukseni vaalitaisteluun on peräisin pääsiäislauantailta Turun kävelykadulta. Siellä oli ritirinnan pienen pieniä puolueitten vaalikojuja ja väkeä kohtalaisen paljon. Siinä seisoivat sekaisin kokoomuslaiset, persut, demarit ja vasemmistolaiset sekä kepulaiset. Kummallinen hajurako oli kristillisiin.
Kun olin eduskuntavaaleissa 1972 ehdokkaana oli meno aivan toisenlaista. Eduskunta hajotettiin syksyllä 1971 ja vaalikamppailuun oli aikaa vain muutama kuukausia. Silloin ei jaettu esitteitä turuilla eikä toreilla. Niitä vaalityössä mukana olleet ystävät ja puolueoverit jakoivat postiluukkuihin eri puolilla Uuttamaata. Olin ehdokkaana Vantaalta.
Olin töissä Uudenmaan alueradiossa ja heti kun minut oli nimetty vaaleihin ehdokkaaksi, minut vedettiin pois radiotyöstä. Ääneni ei saanut kuulua eetterissä. Tein ns. taustatöitä, mitä nyt sitten kovinkaan paljon ehdin töihini paneutua.
Tilaisuuksia oli joka ilta ja viikonloppuna useampiakin. Ajelin keltaisella Fiat 600:lla pitkin ja poikin Uuttamaata. Välillä joku innokas kannattaja lähti retkelle mukaan vähän paremmalla autolla. Opin silloin tuntemaan aika monta työväentaloa ja kokoontumispaikkaa.
Muutaman kerran olin mukana isoissa eri puolueiden edustajien keskusteluissa. Vastustin EEC:tä. Kannatin tietysti lastenpäivähoitoa ja kansanterveyslakia ja monia, monia hyviä asioita. Äänestäjiä tapasin tilaisuuksissa kohtalaisen paljon. En tiedä tapaako heitä katukampanjoissa enemmän. Nykyisinhän äänestäjä haluaa keskustella henkilökohtaisesti ehdokkaan kanssa. Ja antaa neuvoja ja ohjeita mitä pitäisi tehdä.
Somea vastasi set että piti saada pitämistään puheista puhereferaatteja mahdollisimman moneen paikallislehteen. Puheet piti kirjoittaa ja lyhennelmät toimittaa lehdille - ilman fakseja ja sähköpostia.
Hyvinhän kaikki meni. Olin äänisaalillani - yli 4 000 ääntä - demareitten ensimmäinen varakansanedustaja. En kyseisenä vaalikautena joutunut tai päässyt eduskuntaan - miten vain. Puolen vuoden päästä tein tärkeän päätöksen tai varmaan jo paljon aikaisemmin. Halusin rouva Tuomiseksi ja toisen lapsen.
Siihen ei tarvittu esitteitä, puheita eikä vaali-ilmoituksia. Muutimme Hyvinkäälle ja hyvin alkanut poliittinen urani jäi siihen. Olin poliittisesti vähän eri linjoilla kuin silloinen puolueen johto = toveri Kalevi Sorsa joukkoineen. He pitivät huolen siitä että en päässyt varamiehen paikalta eduskuntaan. Siinä vaiheessa kun Osmo Kaipaisesta piti tulla Työsuojeluhallituksen johtaja, oli paikkani aika lähellä. Kaipainen käräytettiin rattijuopumuksesta (todennäköisesti joku kieli poliisille) eikä tarvinnut ottaa käyttöön varanaista.
Vuosia aina kun oli vaalit, mieltäni kaihersi, jospa minäkin. Mutta vuosien jälkeen voin myöntää että onneksi en minä.
Nyt riittää kun kävin ennakkoäänestämässä ja tein vaaliveikkauksen. Neljä vuotta sitten veikkauksen voittaja oli meistä kuudedsta veikk
Kommentit
Lähetä kommentti