Jacellonica Turun oma prinsessa Samppalinnan Kesäteatterissa

Samppalinnan Kesäteatterissa Turussa tapasimme Jacellonican Turun oman prinsessan. Teatteri on kerännyt korkealla mäellä ison tuulimyllyn kupeessa sijaitsevaan pyörivään katsomaan teatterin ystäviä 65 kesänä. Juhlanäytelmän on kirjoittanut Niina Lahtinen ja säveltänyt Jukka Nylund. Hienoa että teatterin runsaita vuosia juhlitaan oman kaupungin historiasta saadulla aiheella. Eihän prinsessa pitkään Turussa viipynyt, mutta puolalaiselle Katariina Jacellonicalle oli tärkeää, että hänen veljensä lopulta hyväksyi ruotsalaisen Juhana Herttuan hänen aviomiehekseen. Kosijoita 36-vuotiaalla naisella oli vuosien varrella ollut, jopa Venäjän Iivana Julma tavoitteli häntä. Veli harkitsi pitkään kenestä kosijasta hän ja Puola hyötyisivät eniten. Tarinaan kuuluu myös Juhana Herttuan kisailu Ruotsin kuninkuudesta veljensä Erik IV:n kanssa. Lavalla oli vain viisi näyttelijää: Lari Halme, Kaisa Hela, Linda Hämäläinen, Antti Lang ja Rita Kataja. Hela näytteli Katariinaa ja Lang Juhana Herttuaa, muil...