Tampereen Teatterin Anastasia
Viime vuoden syyskuussa ensi-iltansa saanut Anastasia -musikaali jatkaa voittokulkuaan Tampereen Teatterissa. Anastasia on hurmaava esitys. Teatterin lava ei ole suuren suuri, mutta se riittää niin tanssikohtauksiin kuin Pariisiksi. Ohjaaja Samuel Harjanne on taikasauvallaan saanut kaikki osat loksahtamaan kohdalleen, niin että katsoja voi tempautua tarinan seuraamiseen varmana siitä, että nyt nähdään hyvä musikaali.
Vuosikymmenet
on elänyt käsitys, että Romanovien keisariperheen neljäs tytär olisi
selviytynyt hengissä kun Venäjän keisari Nikolai II perheineen ja lähimpine
palvelijoineen teloitettiin heinäkuussa 1918. Anastasia oli silloin 17-vuotias.
Aika ajoin on ilmaantunut nainen, joka väittää olevansa oikea Anastasia. Aihe
on kiehtonut elokuvan, näytelmien, tv-sarjojen ja romaanien tekijöitä.
Terence McNallyn
(teksti), Stephen Flaherty (musiikki) ja Lynn Ahrens (laulujen sanat) musikaali
perustuu 1997 valmistuneeseen animaatioelokuvaan. Näytelmän on suomentanut
Reita Lounatvuori ja laulut Hanna Kaila.
Musikaalin
Anastasia ei itse alunperin ole väärän nimen alla elämäänsä elävä huijari.
Hänet vain vedetään mukaan tarinaan, jota seuraa mielellään ja jonka lopputulos
ei ole kovin tärkeä. Musikaalin pääosien esittäjät Pia Piltz (Anastasia),
Sinikka Sokka (leskikeisarinna), Petrus Kähkönen (Dimitri) ja Ville Majamaa (Vladi)
loistavat rooleissaan.
Lavastus
(Marjatta Kuivasto) ja pukusuunnittelu (Pirjo Liiri-Majava) täydentävät hienon
esityksen. Puvut olivat kauniita ja häikäisevän hienoja niin pääosan esittäjällä
kuin jokaisella tanssijallakin.
Samuel Harjanne
on lyhyen ajan sisällä noussut huikean taitavaksi musikaalien ohjaajaksi.
Läpilyöntityö oli Kinky Boots Helsingin Kaupunginteatterissa 2018. Sitä on
seurannut Billy Elliot, Kinky Boots ja Come from away Tampereen Työväen
Teatterissa, Pieni merenneito, Päiväni murmelina ja Priscilla Helsingin
Kaupunginteatterissa sekä Hiljaiset sillat Turussa kaupunginteatterissa.
Sinikka Sokka ja Pia Piltz
Kuva Heikki Järvinen
Kommentit
Lähetä kommentti